Romanovin perhe. Venäjän viimeinen tsaari Nikolai II lapsineen Tsarskoje Selossa.

Nikolai II ja hänen lapsensa Tatiana, Olga, Maria, Anastasia ja Aleksei Tsarskoje Selossa.

© Universal History Archive/UIG/Getty

Romanovin tsaariperheen loppu

Vuoden 1917 alussa Nikolai II johti Venäjän joukkoja ensimmäisessä maailmansodassa. Sota oli täysi katastrofi, ja tilanne kotirintamalla meni yhä kaoottisemmaksi. Silti tsaari ei saattanut kuvitellakaan, mikä häntä ja hänen perhettään seuraavana vuonna vielä odottaisi.

maanantai 20. elokuuta 2018 teksti Sara Griberg

Kun helmikuun vallankumous syttyi Petrogradissa 1917, tsaarin lapset sairastivat tuhkarokkoa Tsarskoje Selossa. Keisarinna Aleksandra ei tiennyt, mistä huolestua enemmän – lasten sairaudesta vai pääkaupungin väkivaltaisista mellakoista.

Kapina kärjistyi päivä päivältä, ja lopulta vihollissotilaat ympäröivät kartanoa. Aleksandra yritti rauhoitella lapsia, että näiden sairasvuoteisiin asti kuulunut tulitus oli vain harjoitusta. Samalla hän lähetti miehelleen useita sähkeitä, joissa pyysi tätä kiirehtimään sotapäämajasta takaisin kotiin. Ensin hän ei saanut vastauksia, mutta vihdoin tuli sähke, joka sisälsi hämmentävän viestin: "Kyseisen henkilön olinpaikka tuntematon." 

Nikolai II pakotettiin luopumaan vallasta

Totuus oli, että Nikolai II oli kotiarestissa junavaunussa ja oli juuri allekirjoittanut luopumisensa vallasta.

Hovineito kertoo, että kun Aleksandra useita päiviä myöhemmin sai tietää tapahtuneesta, tämä itki ja sanoi: "Rakas miesparkani... voi hyvä Jumala, mitä hän on käynyt läpi. Enkä minä ollut lohduttamassa häntä!"

Nikolai luopui kruunusta sekä itsensä että poikansa Aleksein puolesta, mutta se ei ollut ainoastaan Romanovin suvun 300 vuotta kestäneen Venäjän hallinnan loppu. Kevättalven 1917 tapahtumat tasoittivat myös tien kommunistidiktatuurille, joka tuli hallitsemaan Itä-Eurooppaa vuoteen 1991 asti.

Tsaaria eivät kuitenkaan eroon pakottaneet kommunistit, vaan hänen oma hallituksensa. Tsaarin ministerit ja kenraalit katsoivat, että kansan tyytymättömyys maan vanhentuneeseen hallintoon oli niin suurta, että ainoa tapa välttää vallankumous oli epäsuositun hallitsijan ero. Monet jopa kaikkein vakaumuksellisimmista rojalisteista olivat sitä mieltä, että katastrofi olisi voitu välttää, jos Nikolai olisi seurannut nousevia poliittisia virtauksia paremmin ja ollut valmis luopumaan itsevaltaisesta tavastaan hallita. 

Levottomuudet 1905 lyötiin verisesti, mutta ne pakottivat tsaarin perustamaan duuman.

© Mary Evans/IBL

Sovjetit lietsoivat levottomuuksia 1905

Ensimmäinen laaja kapina tsaarinvaltaa vastaan tapahtui 1905. Levottomuuksien yhteydessä työläiset ympäri maata perustivat "sovjetteja", työläisten neuvostoja, järjestääkseen lakkoja ja vastarintaa. Sillä kertaa Nikolai II onnistui ehkäisemään vallankumouksen lupaamalla maalle perustuslain ja parlamentin, duuman.

Mutta tyytymättömyys lisääntyi jälleen, kun tsaari petti lupauksensa. Hän jätti usein kutsumasta duumaa koolle ja nimitti ministereitä oman mielensä mukaan. Yleinen käsitys oli, että keisari salli vaimonsa hallita itseään.Vaimo puolestaan oli oman neuvonantajansa, oudon mystikko Rasputinin vallassa.

Rasputin sai vaikutusvaltaa

Tsaari Nikolai oli 1895 avioitunut saksalaissyntyisen Hessenin prinsessa Aleksandran kanssa. Toisiinsa kiintynyt pari sai nopeasti peräkkäin neljä tytärtä. Kun kauan odotettu poika ja perillinen Aleksei 1904 syntyi, ilo latistui pian. Kävi ilmi, että poika kärsi hemofiliasta, sairaudesta, joka aiheutti sen, että pienikin haava saattoi olla kohtalokas, koska veri ei hyytynyt kuten pitäisi. Huoli kruununprinssin terveydestä sai taikauskoisen Aleksandran hakemaan lohtua ja tukea eri parantajilta.

Yksi näistä oli Rasputin, jonka hypnoottisilla hoidoilla vaikutti olevan suotuisa vaikutus Aleksein tautiin. Keisarinna luotti täysin Rasputiniin, josta tuli pian hänen neuvonantajansa myös poliittisissa kysymyksissä. Tyytymättömyys pahamaineisen mystikon vaikutusvaltaan johti siihen, että joukko tsaariperheen sukulaisia murhasi Rasputinin vuonna 1916. 

Nälkä kalvoi kansaa sodan aikana

Rasputinin poisraivaamisesta huolimatta viha keisarillista perhettä kohtaan lisääntyi maailmansodan aikana. Vuoteen 1917 mennessä sodassa oli kuollut yli puolitoista miljoonaa venäläissotilasta, ja sota meni huonosti. Huhuttiin, että "saksalainen", kuten Aleksandraa kutsuttiin, suosi keskusvaltoja alkuperänsä tähden. Tsaari oli ottanut kaikkien kauhuksi itselleen ylikomentajan roolin, ja hänen katsottiin olevan tsaarittaren talutushihnassa. Kotirintama kärsi nälänhätää, ja vaikka viljaa joissakin osissa maata olikin, se ei huonojen yhteyksien takia saavuttanut suurkaupunkien nälkää näkevää väestöä. 

Nikolai II tarkistaa joukkoja Venäjän ylipäällikkönä 1916.

© Universal History Archive/UIG/Getty

Helmikuun vallankumous 1917

Kansannousu, jota Venäjällä kutsutaan Helmikuun vallankumoukseksi, tapahtui nykykalenterin mukaan maaliskuussa 1917. Vuoteen 1918 asti Venäjällä oli käytössä juliaaninen kalenteri nykyisen gregoriaanisen sijasta. Kapina alkoi Petrogradista, jonka nimi oli sodan aikana muutettu saksalaiselta kuulostavasta Sankt Petersburgista. Naiset osoittavat mieltä saadakseen leipää, ja mielenosoittajiin liittyi yhä enemmän hallituksen sotilaita. Duuman jäsenet yrittivät toistuvasti saada tsaaria ymmärtämään tilanteen vakavuuden. Mutta kun Nikolai lopulta kuunteli, oli jo liian myöhäistä lopettaa eri puolille maata levinnyt kansannousu, ja hänet suostuteltiin eroamaan 15. maaliskuuta.

Tsaariperhe joutui kotiarestiin

Tsaariperhe pantiin kotiarestiin Tsarskoje Seloon ja vanha palatsin vartiokaarti korvattiin väliaikaisen hallituksen sotilailla. Palvelusväki karkotettiin, vain pieni joukko hovihenkilökuntaa päätti vapaaehtoisesti jäädä paikalle. Näiden joukossa oli kruununprinssin neuvonantaja Pierre Gilliard ja suuriruhtinatarten hoitaja mademoiselle Schneider. Keisarinna Aleksandran luottoystävä Anna Vyrubova, joka kuului Rasputinin lähipiiriin, kuvaili paikalle jäänyttä pientä seuruetta "haaksirikon eloonjääneiksi."

Nicky ja Alix – kuten keisariparia perheen sisällä kutsuttiin – olivat shokissa tajuttuaan, kuinka syvästi heitä inhottiin. He olivat viettäneet koko elämänsä eristettynä ja olivat siinä uskossa, että heidän alamaisensa uskollisesti rakastivat ja kunnioittivat heitä kansakunnan isänä ja äitinä.

Kun väliaikainen hallitus poisti sensuurin, sanomalehdet tulvivat pilakuvia tsaarista ja karkeita artikkeleita, joissa maalailtiin keisarinnan ja suuriruhtinattarien väitettyjä seikkailuja Rasputinin kanssa.

”Kansalainen Romanov”

Perhe, jonka annettiin päivittäin ulkoilla tunnin ajan rajoitetulla alueella puistossa, joutui kokemaan, miten raivostunut väki tungeksi rauta-aidan ulkopuolella ja syyti ivahuutoja. Perhettä vartoivat sotilaat kävivät päivä päivältä röyhkeämmiksi ja nauttivat kun saivat kutsua entistä itsevaltiasta "kansalainen Romanoviksi".

Tsaarin lapset Olga, Tatiana, Maria, Anastasia ja Aleksei olivat 21, 19, 17, 15 ja 12 vuotta. Kun he lopulta toipuivat tuhkarokosta, vanhemmat päättivät alkaa pitää nuoremmille jälleen koulua, että kaikki vaikuttaisi lapsista normaalilta. Tsaari opetti itse historiaa ja maantietoa, ja Alix opetti uskontoa. 

Lenin puhuu työläisille Petrogradissa vallankumouksen aikana 1917.

© Leemage/Corbis/Getty

Illat perhe käytti käsitöihin ja lukemalla toisilleen ääneen venäläisiä klassikoita. Vaikka perheen vapautta rajoitettiin, he asuivat yhä suhteellisen mukavasti – sen ajan, jonka saivat Tsarskoje Selossa pysyä. 

Lenin palasi maanpaosta

Väliaikaisella hallituksella, joka koostui liberaaleista ja maltillisista sosialisteista, oli alun perin tarkoitus kuljettaa syrjäytetty keisariperhe ulkomaille turvaan. Mutta hallituksen asema oli hatara, eikä se uskaltanut loukata radikaalimpia ryhmiä, jotka halusivat asettaa Nikolain syytteeseen huonosta hallinnosta.

Työläisneuvostot – sovjeetit – olivat ottaneet komennon ympäri maata ja kontrolloivat suuria osia armeijasta. Vallankumoukselliset bolshevikit hallitsivat alussa vain pientä määrää neuvostoista, mutta ryhmä kasvoi nopeasti ja vahvistui, kun heidän johtajansa Vladimir Lenin palasi maanpaostaan Saksasta.

Tsaariperheen turvallisuudesta huolestunut hallitus päätti siirtää sen turvallisempaan paikkaan. Päivää ennen lähtöä, 12. elokuuta, vietettiin kruununprinssi Aleksein 13-vuotissyntymäpäiviä. Tsarskoje Seloon päästettiin pappeja lähikylästä, ja pyhä ikoni kannettiin palatsin kappeliin. Siellä ikonia suudeltiin, ja papit rukoilivat keisariperheen turvallisuuden puolesta. Sitten pieni hovi seurasi parvekkeelta, kuinka kulkueen lepattavat valot katosivat puiston läpi. "Oli kuin menneisyys olisi silloin kulkenut pois palaamatta koskaan enää takaisin", kirjoitti eräs hovimies jälkeenpäin. 

Tsaariperhe vietiin Tobolskiin

Perhe ja sen lähipiiri kuljetettiin salaa rautateitse ja jokilaivalla Tobolskin pikkukaupunkiin Länsi-Siperiassa. Paikkakunta oli valittu, koska se oli hallituksen mukaan "maalaisloukko", johon yleinen kapinahenki ei ollut suuremmin levinnyt. Perhe asettui asumaan kaksikerroksiseen huvilaan ja sai huomattavasti vähemmän tilaa kuin mihin he olivat tottuneet. Paikallisväestöstä monet olivat hyvin selvästi keisarillisen perheen puolella. Vanhat mummot tekivät ristinmerkin kulkiessaan rakennuksen ohitse, ja paikalliset viljelijät kävivät usein viemässä lihaa, voita ja munia lahjoiksi. 

Nikolai ja hänen poikansa Aleksei sahaavat vankeudessa Tobolskissa.

Mutta elämä oli raskasta ja epävarmaa, täynnä ahdistusta tulevaisuudesta. Tunnelmaa keventääkseen opettaja Gilliard ohjasi pienelle piirille näytelmiä. Erään kerran tsaari näytteli Tshehovin näytelmän Karhu pääosassa Smirnovia, kun taas pieni Aleksei keräsi suosionosoituksia bassoäänisenä ja tekopartaisena sotilaana. "Tässä rauhallisessa perhemiljöössä kulutimme pitkiä talvi-iltoja Siperian kaukaisilla lakeuksilla", kirjoitti Gilliard myöhemmin.

Kahdeksan kuukauden oleskelun aikana Tobolskissa perhe elätteli myös toivoa, että kuningasmieliset kannattajat tulisivat heidän avukseen ja järjestäisivät paon maasta. 


Bolshevikit ja lokakuun vallankumous 

Pakoyrityksiä suunniteltiinkin, mutta niitä ei toteutettu. 7. marraskuuta (nykykalenterin mukaan) Lenin kaappasi vallan. Neuvostoliiton historiankirjoituksessa se tunnettiin lokakuun suurena vallankumouksena. Todellisuudessa se oli lähes veretön vallankaappaus, jossa bolshevikit valtasivat Talvipalatsin ja syrjäyttivät liberaalin hallituksen. Lenin julisti, että tästä eteenpäin vallitsisi proletariaatin diktatuuri ja työläisluokka päättäisi asioista. Pian tämän jälkeen solmittiin rauha Saksan kanssa.

Bolshevikkien vallankaappauksen jälkeen keisariperheen valvontaa tehostettiin, ja huhtikuussa 1918 heidät siirrettiin Jekaterinburgiin, teollisuus-kaupunkiin itäisillä Uralvuorilla. "Olisin mieluummin mennyt minne tahansa muualle", sanoi tsaari saatuaan tietää, minne juna oli menossa. "Sanomalehdistä päätellen ihmiset ovat Uralilla minulle hyvin vihamielisiä." 

Jekaterinburgista tuli Romanovien uusi vankila

Hänellä oli täysi syy huolestua. Kun juna saapui Jekaterinburgiin, punakaartilaiset ympäröivät sen, ja kaupungin neuvoston edustajat ottivat perheen tylysti vangikseen. Perhe kuljetettiin erään kauppiaan taloon, jonka rikas omistaja ajettiin pikaisesti pakoon. He saivat pitää kokin ja muutaman palvelijan, muu palveluskunta pakotettiin lähtemään.

Talon ympärille rakennettiin korkea aita, ja ikkunat yläkerrassa, jossa perhettä pidettiin vangittuna, maalattiin umpeen. Pohjakerroksessa oli aseistettuja vartijoita. Virallisissa asiakirjoissa taloa käytettiin "erikoistarkoitukseen".

Tsaariperhe ei saanut enää yksityisyyttä. Sotilaat tulivat ja menivät mielensä mukaan ja huvittelivat puhumalla rivoja ja laulamalla hävyttömiä lauluja. Kun joku tyttäristä meni vessaan, häntä saattoivat tungettelevat vartijat, jotka pakottivat tutkimaan tarkkaan likaisia kuvia, joita sotilaat olivat seinille raapustaneet. 

Aleksei ja Olga (vasen kuva) sekä Anastasia, valokuvat vankeuden ajalta.

Tsaariperhe toivoi saavansa pakoapua

Ruoka oli teetä, kovaa ruisleipää ja vetisiä keittoja, jotka tarjoltiin karkealta lankkupöydältä. Joskus sotilaat veivät perheen ruokia ja kommentoivat "olette syöneet jo tarpeeksi, senkin rikkaat laiskamadot!"

Näissä oloissa Nikolai täytti 50 vuotta 19. toukokuuta ja alle viikkoa myöhemmin Aleksandra 46. Molemmat syntymäpäivät jäivät huomaamatta.

Joidenkin todistajien mukaan uskolliset rojalistit suunnittelivat pelastusoperaatioita; toisten lähteiden mukaan kaikki pakenemisyritykset oli tuomittu epäonnistumaan.

Britannian konsuli Jekaterinburgissa kertoi keskustellun erilaisista keinoista perheen pelastamiseksi. Mutta hän joutui toteamaan tehtävän mahdottomaksi: "Punakaartilaisia oli kaupungissa 10 000 ja joka kadunkulmassa punaisia vakoojia: olisi ollut hulluutta yrittää minkäänlaista pakoa, ja se olisi saattanut kaikkein suurimpaan vaaraan vangit itse." 

Venäjän sisällissota

Kun bolshevikit olivat solmineet Saksan kanssa rauhan, Venäjällä syttyi sisällissota punaisten bolshevikkien ja valkoisten vastavallankumouksellisten välillä. Jälkimmäisiä tukivat Venäjän konservatiiviset tahot sekä monet ulkovallat, kuten Iso-Britannia ja Ranska, jotka pelkäsivät, että vallankumous leviäisi heidän kotimaihinsa, jos sitä ei pysäytettäisi.

Jekaterinburgin bolshevikit tunsivat itsensä pian uhatuksi, kun vapautetuista tsekkiläisistä sotavangeista koostuva 45 000 miehen legioona liittyi valkoisiin ja kulki nopeasti itään Uralia kohti.

Ironista kyllä, tsaarin perheen kohtalon aiheutti valkoisten nopea menestys. Bolshevikit keskustelivat noihin aikoihin entisen tsaarin asettamisesta oikeuteen. Mutta kun valkoisten uhka läheni ja vankien menettäminen pelastajille alkoi näyttää mahdolliselta, heille tuli kiire löytää nopeampi keino.

Vähän ennen puoltayötä 16. heinäkuuta vartijat herättivät tsaarin perheen ja käskivät heitä pukeutumaan nopeasti, koska heidät siirrettäisiin toiseen vankilaan. Nikolai kulki ensimmäisenä kruununprinssi sylissään. Pohjakerroksessa heidät lukittiin viisi kertaa kuusi metriä suureen huoneeseen, josta puolet oli kellaria. Heidän käskettiin odottaa, kunnes autot saapuivat. 

Bolshevikit teloittavat tsaariperheen. Ranskalainen piirustus 1922.

© Rue des Archives/IBL

Koko Romanovin perhe teloitettiin

Äkkiä huoneeseen tuli kymmenisen aseistettua vartijaa. Komentaja Jurovski otti paperin ja luki siitä: "Uralin työläisten, talonpoikien ja sotilaiden neuvoston toimeenpanokomitea on päättänyt, että teidät teloitetaan." Yllättynyt Nikolai ehti sanoa vain "mitä?" ennen kuin Jurovski veti pistoolin ja ampui useita laukauksia hänen rintaansa ja päähänsä.

Alkoi tulitus, ja yksi perheenjäsen toisensa jälkeen kaatui lattialle. Vartiokaartin jäsenten myöhempien todistusten mukaan Nikolai, Aleksandra, tytär Maria ja kaksi palvelijaa kuolivat välittömästi. Muita vartijat pahoinpitelivät kepeillä, pistimillä ja kiväärinperillä, ennen kuin he viimeistelivät hirmutyönsä laukauksilla päähän.

Keisarillisen perheen lisäksi murhattiin lääkäri, palvelija, kokki sekä kamarineito Demidova. Ruumiit käärittiin lakanoihin ja ajettiin kuorma-autolla kaupungin ulkopuolelle hylättyyn kaivoskuiluun. Ennen kuiluun heittämistä ruumiit poltettiin ja niiden päälle suihkutettiin rikkihappoa, että niitä ei voitaisi tunnistaa.

Kaksi päivää murhan jälkeen bolshevikit antoivat virallisen lausunnon, että Nikolai II oli teloitettu, koska oli olemassa välitön pakoyrityksen riski.

Ruumiiden jäännökset löydettiin

Vasta kahdeksan vuotta myöhemmin, kun bolshevikit istuivat tukevasti vallankahvassa, viranomaiset myönsivät, että koko perhe oli tapettu. Kun valkoiset etenivät viikkoa myöhemmin Jekaterinburgiin, perheen vankila oli jo tyhjä lukuun ottamatta kruununprinssin spanielia Joyta. Pieni kellarihuone oli kuurattu siistiksi, mutta luodinreiät seinissä paljastivat, missä teurastus oli tapahtunut.

Siperian väliaikaisen valkoisen hallituksen edustajat paikansivat vuotta myöhemmin kaivoksen, jota he löysivät hiiltyneitä luita ja jäänteitä vaatteista, koruista ja muista pienesineistä.

Bolshevikit siirrättivät tsaariperheen jäänteet. Hiljaisuus operaation ympärillä johti huhuihin, että jotkut perheenjäsenet olivat selvinneet. Vasta 1990-luvulla tutkijat selvittivät DNA-testeillä, että kaikki perheenjäsenet ovat mitä todennäköisimmin kuolleet Jekaterinburgissa 17. heinäkuuta 1918. 

Ehkä sinua kiinnostaa...