Giuseppe Garibaldi johti taistelua Italian yhdistämiseksi. Taustalla Calatafimin taistelu 15. toukokuuta 1860.

© Rue des Archives/IBL & De Agostini/Getty

Garibaldi – Italian vapaussankari

1800-luvulla vapaustaistelija Giuseppe Garibaldista tuli kaikkien maailman nationalistien sankari. Häntä ihailtiin hänen panoksestaan jakautuneen Italian yhdistämiseksi, mutta uuden maan rajoja vedettäessä hänet suljettiin ulos.

lauantai 1. joulukuuta 2018 teksti Magnus Västerbro

Huhtikuun lopussa 1849 voimakas ranskalainen sotajoukko – 12  000 hyvin varustettua ja kokenutta sotilasta – nousi maihin Civitavecchiaan Rooman pohjoispuolella. Heidän tehtävänsä oli kiirehtiä ikuiseen kaupunkiin ja murskata siellä julistettu tasavalta. Tasavaltalaiset pyrkivät yhdistämään koko Apenniinien niemimaan ja luomaan näin kokonaan uuden kansakunnan, Italian.

Oikeastaan vapaustaistelijoiden vihollinen oli Itävalta, koska juuri itävaltalaiset olivat pitkään hallinneet suurta osaa niemimaasta. Ranskalaiset saapuivat paikalle Paavi Pius IX:n kutsusta, tämä kun oli peloissaan siitä, mitä vallankumoukselliset aikovat tehdä. Paavi pelkäsi, että he saattaisivat seuraavaksi hyökätä jopa katolista kirkkoa vastaan.

”Italialaiset eivät koskaan taistele”

Ranskalaisten johtaja kenraali Oudinot oli varma, että he ottaisivat Rooman käytännössä ilman vastarintaa. ”Italialaiset eivät koskaan taistele”, hän väitti.

Sitä suurempi shokki heitä odotti. Rooman edustalla sijaitsevalla Gianicolokukkulalla sijainneet italialaispuolustajat kyllä vetäytyivät, aivan kuten ranskalaiset olivat odottaneetkin. Mutta sitten alkoi voimakas vastahyökkäys. Italialaiset sotilaat ryntäsivät heitä vastaan pistimet tanassa huutaen. Ranskalaiset eivät kestäneet yllättävää hyökkäystä ja alkoivat paeta, ja jonkin aikaa näytti siltä, että koko heidän armeijansa tuhottaisiin.

Garibaldi johti vastarintaa

Italian vastarintaa johti mies, joka oli pitkään osoittanut aivan poikkeuksellisia johtajan ominaisuuksia – Giuseppe Garibaldi. Hän oli 41-vuotiaana jo legenda. Hän oli taistellut monta vuotta Etelä-Amerikassa ja hankkinut itselleen maineen urheana sotilaana ja vallankumoustaistelijana.

Italia muodostettiin Sardinian kuningaskunnasta, Kirkkovaltiosta ja Molempain Sisiliain kuningaskunnasta sekä useista Keski-Italian herttuakunnista ja Itävallalle kuuluneesta alueesta. Maalaus: Garibaldi puolustaa Roomaa 1849.

Nyt Roomassa hän oli vannonut valan: hän kuolisi ennemmin kuin luopuisi taistelusta Italian itsenäisyyden puolesta. Hän oli kerännyt ympärilleen joukon vapaaehtoisia, ja juuri heidän uhrivalmiutensa mahdollisti menestyksen ranskalaisia vastaan.

Garibaldin punapaidat

Yksi syy, miksi Garibaldista ja hänen miehistään oli jo pitkään puhuttu, oli heidän epätavallinen ulkonäkönsä. He eivät näyttäneet perinteiseltä sotajoukolta, vaan jokaisella oli omat vaatteensa, yhdellä poikkeuksella: lähes kaikkien päällä oli kirkkaanpunainen tunika.

Garibaldilla itsellään oli muhkea parta, ja hän pukeutui mielellään Etelä-Amerikan tyyliin ponchoon ja kantoi päässään sulalla koristettua hattua. Yksi hänen neuvonantajistaan oli pyytänyt häntä pukeutumaan ”nykyaikaisemmin”, mutta Garibaldi piti tyylistään kiinni.

Garibaldi ja hänen miehensä ottivat alkukesästä 1849 useita sensaatiomaisia voittoja. Ranskalaisten määrällinen ylivoima alkoi kuitenkin pian vaikuttaa. Kesäkuun lopussa tappio oli lähellä. Vain vuotta aiemmin julistettu Italian tasavalta oli tuhoutumassa.

Punapaidat pakenivat Roomasta

Heinäkuun 2. päivänä 1849 Garibaldi keräsi miehensä ja sanoi, että he lähtisivät Roomasta, pakenevat vuorille ja jatkavat siellä taistelua. Kuuluisassa puheessaan hän ei luvannut muuta kuin kärsimystä, pulaa ja jatkuvia taisteluita. Taistelu oli ehkä toivoton, mutta välttämätön. ”Sinä, joka rakastat Italiaa, seuraa minua!” hän lopetti.

Garibaldi ryntäsi ulos Roomasta lähes 4 000 miehen joukkoineen. Silminnäkijä, amerikkalainen toimittaja Margaret Fuller kuvaili innokkaasti näkyä, kun vallankumoustaistelija sotilaineen ratsasti kaupungista: ”En ole koskaan nähnyt mitään niin kaunista, niin romanttista ja niin surullista... Heidän pitkät hiukset puhaltelivat määrätietoisilta kasvoilta: kaikki näyttivät olevan täynnä rohkeutta... Garibaldin vaimo seurasi häntä ratsailla. Garibaldi oli pukeutunut valkoiseen tunikaan; hän näytti keskiajan sankarilta ...”

Garibaldin sotilaiden käyttämiä paitoja.

© Laura Lezza/Getty

Garibaldin armeija tuhoutui

Mutta Roomasta lähtö oli katastrofin alku. Ranskan ja Itävallan joukot metsästivät jatkuvasti Garibaldia ja hänen seuraajiaan. Monet hänen lähimmistä miehistään kaatuivat taisteluissa, toiset vangittiin ja teloitettiin välittömästi. Lopulta, kun Garibaldilla oli vain pari sataa miestä jäljellä, kuoli myös hänen vaimonsa Anita, joka oli seurannut häntä Etelä-Amerikan ajoista asti.

Giuseppe Garibaldin ei auttanut kuin yrittää selviytyä yksin. Tulevina viikkoina sanomalehdet ympäri maailmaa spekuloivat, mitä hänelle oli tapahtunut. ”Garibaldi on vangittu ja tapettu”, väitti yksi lehti. ”Garibaldi elää ja jatkaa taistelua”, saatiin seuraavana päivänä lukea. Jokainen päivä teki hänen nimestään entistä dramaattisemman, ja Garibaldista tuli vallankumouksen symboli.

Nuori Italia risorgimenton puolesta

Giuseppe Garibaldi syntyi 4. heinäkuuta 1807 Nissan kaupungissa, nykyisessä Ranskan Nizzassa. Siellä hän kasvoi perheessä, joka kävi kauppaa Välimeren rannikolla, ja hän lähti merille jo varhain. 25-vuotiaana vuonna 1832 hän sai ensimmäisen pestinsä kauppa-alukselle, mutta jo seuraavana vuonna hänen elämässään alkoi uusi vaihe. Työskennellessään kuunari Clonindalla, joka vei appelsiineja Venäjän Taganrogin kaupunkiin, hän tutustui nuoreen Giovanni Battista Cuneoon, joka kannatti uutta poliittista liiketta nimeltä Giovine Italia (Nuori Italia). Liikkeen tavoitteena oli toteuttaa visio yhdistyneestä Italiasta, josta kirjailijat ja taiteilijat olivat puhuneet jo satoja vuosia – niin sanottu ”risorgimento”, ylösnousemus. Italia oli ollut jakautunut pieniin valtakuntiin jo Länsi-Rooman valtakunnan romahtamisesta 400-luvun puolivälissä, ja kaikki yhdentymisyritykset olivat epäonnistuneet joko keskinäisten taistelujen vuoksi tai koska ulkomaiset joukot olivat sekaantuneet omia etujaan puolustaakseen.

Garibaldin vaimo Anita miesten vaatteissa 1849.

© Leemage/UIG/Getty

Kapinayritys Piemontessa epäonnistui

Toinen Giovine Italian tavoite oli tehdä tästä uudesta Italiasta tasavalta, jossa vanhat valtarakenteet hajoaisivat. Aktivistit halusivat tehdä poliittisia ja sosiaalisia uudistuksia ja demokratisoida koko yhteiskunnan.

Garibaldista tuli liikkeen innokas kannattaja. Itsenäisyystaistelu alkoi kuitenkin täydellä fiaskolla. Piemontessa tehtiin 1834 kapinayritys, joka epäonnistui ennen kuin se oli todella alkanutkaan. Garibaldi tuomittiin kuolemaan, mutta hän onnistui pakenemaan.

Garibaldi Etelä-Amerikassa

Paon jälkeen alkoivat Garibaldin vaellusvuodet. Ne veivät hänet ensin Tunisiaan ja sen jälkeen Etelä-Amerikkaan. Vietettyään jonkin aikaa Brasilian keisarikunnassa hän liittyi itsenäisyystaisteluun maan eteläosassa, alueella nimeltä Rio Grande do Sul.

Siellä hän tapasi tulevan vaimonsa, neljätoista vuotta itseään nuoremman Ana Ribeiro da Silvan, joka tunnetaan yleisesti nimellä Anita. Anita oli naitettu jo 14-vuotiaana, mutta sitten hylätty, eikä hän epäröinyt seurata karismaattista Garibaldia. Tulevina vuosina heistä tuli kuuluisa pari. Molemmat olivat seikkailullisia ja vallankumoukselle omistautuneita.

Anita tutustutti Garibaldin eteläamerikkalaiseen ”gaucho”-kulttuuriin, jonka arvoja olivat rohkeus, kovuus ja vapauden kaipuu. Näihin aikoihin Garibaldi alkoi myös pukeutua kuin gaucho: väljään paitaan tai tunikaan, ponchoon ja leveälieriseen hattuun.

Italialainen legioona Uruguayssa

1842 Uruguayssa syttyi sisällissota, ja Garibaldi heittäytyi heti taisteluihin. Hän organisoi niin sanotun ”italialaisen legioonan”, joka koostui italialaisista emigranteista.

Miehet pukeutuivat punaisiin paitoihin ja kantoivat tunnuksenaan tulivuoren kuvaa. Sen sanottiin viittaavan Italian kansan voimaan, joka vain odotti purkautumista.

Toinen itsenäisyyssota alkoi 1859. 1860 Garibaldin punapaidat hyökkäsivät Sisilian Palermoon.

© Renato Guttuso/Bridgeman/IBL/Bildupphovsrätt 2017

Rooman tasavalta 1848

Näihin aikoihin Giuseppe Garibaldi alkoi herättää paljon huomiota, ja alati kasvavien joukkotiedotusvälineiden ansiosta hänestä tuli pian kuuluisa. Jotkut kutsuivat häntä onnenonkijaksi tai rosvoksi ja syyttivät häntä ja hänen miehiään julmiksi ja väkivaltaisiksi. Toiset pitivät häntä romanttisena vapaussankarina – missä hänen näyttävä ulkomuotonsa ja karismansa olivat suureksi avuksi.

Pian Giovine Italian edustajat alkoivat uumoilla, että Garibaldissa heillä olisi tuleva johtajansa. 1848 alkoi kapina, joka johti Rooman lyhytikäisen tasavallan julistamiseen, ja Garibaldi palasi heti kotiin, jossa hänelle oli tärkeä rooli. Rohkea yritys päätyi tappioon, ja Giuseppe Garibaldi itse pakotettiin pakoon. Maailman mediat kirjoittivat hänestä nyt innokkaasti.

Garibaldia ei saatu kiinni, vaan hän onnistui pakenemaan kalastajaksi naamioituneena. Lähivuosia hän vietti muun muassa New Yorkissa uusia voimia keräämässä. Hänen mielialansa vaihtelivat tänä aikana voimakkaasti epätoivon ja tulevaisuususkon välillä.

Viktor Emanuel II pyysi apua Ranskalta

Seuraava tilaisuus vapaushaaveiden toteuttamiseen koitti vuonna 1859. Tuolloin alkoi se, mitä myöhemmin kutsutaan Italian toiseksi itsenäisyyssodaksi. Aloitteen tekivät Sardinian kuningas Viktor Emanuel II ja hänen lähin miehensä, kreivi Cavour.

He olivat tehneet suunnitelman, jonka mukaan Itävallan keisarikunta ajettaisiin pois Italian niemimaalta ranskalaisten avustuksella. Kiitokseksi avusta ranskalaiset saisivat muun muassa Nizzan kaupungin.

Italia muodostuisi tämän jälkeenkin yhä useista valtakunnista. Toisin sanoen: Pohjois-Italia liitettäisiin Sardinian kuningaskuntaan, jota Viktor Emanuel itse hallitsi. Toscanan herttuakunnat säilyisivät, kuten myös Rooman Kirkkovaltio sekä Molempain Sisiliain kuningaskunta maan eteläisimmässä osassa. Yhtenäinen kansakunta ei siis ollut tavoite, vaikka Giuseppe Garibaldi ja monet muutkin niin ensin luulivat.

Garibaldin miehet juhlivat Palermon valloitusta.

© De Agostini/Getty

Kapina Sisiliassa

Syksy ja talvi 1859–60 olivat Garibaldille turhauttavaa aikaa. Sotilasjohto käytti häntä ensisijaisesti symbolina houkuttelemaan rekrytoitavia ja rahoittajia, mutta mitään todellista vaikutusvaltaa ei hänelle annettu.

Kun keväällä 1860 solmittiin tulitauko, hän oli jo luopumassa taisteluista ja palaamassa kotiinsa Capreran saarelle Sardinian pohjoispuolella. Mutta sitten tuli uutinen, että sisilialaiset kapinalliset olivat hyökänneet Molempain Sisiliain kuningaskuntaa vastaan. Jos kapina onnistuisi, koko niemimaan valtatasapaino muuttuisi. Garibaldi laittoi kaiken likoon ja lähti mukaan.

Garibaldi valtasi Sisilian

Garibaldi matkusti laivalla Sisiliaan mukanaan tuhat miestään – Mille, tuhat, kuten heitä myöhemmin kutsuttiin. 11. toukokuuta 1860 he nousivat maihin Marsalassa saaren länsipäässä. Calatafimissa he kohtasivat kovaa vastarintaa, ja Garibaldi johti miehensä rohkeaan hyökkäykseen ylös jyrkkää mäkeä. Vastoin oletuksia Mille onnistui kukistamaan yli kaksi kertaa vahvemman joukon.

Seuraava askel oli saaren pääkaupunki Palermo. Siellä heitä vastassa oli yli 15 000 sotilaan vahvuinen Molempain Sisiliain armeijan varuskunta. Garibaldin miehet pääsivät tunkeutumaan kaupunkiin, ja miesylivoimastaan huolimatta vastustaja vetäytyi neuvottelujen jälkeen. Pian koko Sisilia oli pudonnut Garibaldin käsiin.

Punapaidat saapuivat Napoliin

Mutta Garibaldi miehineen ei jäänyt Sisiliaan. Hän kuljetti armeijansa, joka oli nyt vahvistettu tuhansilla vapaaehtoisilla, yli Messinan salmen sisämaahan.

Aluksi he kohtasivat vain heikkoa vastarintaa. Garibaldia tervehdittiin kaikkialla vapauttajana eikä valloittajana. Hän saapui Molempain Sisiliain pääkaupunkiin Napoliin jo 7. syyskuuta. Kaupunki oli käytännössä miehittämätön, koska hallitus ja napolilainen armeija olivat vetäytyneet ryhmittäytyäkseen uudelleen.

Voittoisa Garibaldi tapasi Sardinian kuninkaan Viktor Emanuel II:n Teanossa syksyllä 1860.

© Corbis/Getty

Viktor Emanuel II puuttui peliin

Heidän vastahyökkäyksensä alkoi 30. syyskuuta. Garibaldin vapaaehtoisia vastaan kävi vahva sotajoukko, eivätkä he voineet tällä kertaa luottaa yllätystaktiikkaansa. Niukasti koulutettu armeija kykeni kuitenkin vastarintaan. Pattitilanne rikkoutui vasta, kun kuningas Viktor Emanuelin armeija alkoi lähestyä pohjoisesta.

Kun Sardinian hallitsija ja hänen kreivinsä Cavour olivat ymmärtäneet, kuinka menestyksekäs Garibaldi on, he olivat päättäneet puuttua asiaan. He marssivat nopeasti läpi Toscanan ja Kirkkovaltion ja saavuttivat pian sota-alueet Napolin lähellä. Molempain Sisiliain vastarinta romahti nopeasti sen jälkeen.

Yhtenäinen Italia syntyi

Giuseppe Garibaldi ja Viktor Emanuel II kohtasivat toisensa lopulta, taistelukentän äärellä. Kohtaamisesta on tullut myyttinen, ja se nähdään hetkenä, jolloin Italian kansakunta syntyi. Garibaldi päätti vetäytyä poliittisesta pelistä ja luovuttaa kaikki voittamansa alueet kuninkaalle.

Monet ovat pitäneet Garibaldin ratkaisua suurena erehdyksenä, joka tarkoitti sitä, että demokraattista Italian tasavaltaa ei vielä moniin vuosiin luotaisi.

Oikeasti Giuseppe Garibaldi oli kuitenkin jo pitkään päättänyt tukea Viktor Emanuelia ja suostua luomaan yhtenäisen Italian – demokraattiset uudistukset saisivat tulla vasta myöhemmin. Garibaldi voitti ehkä sotansa, mutta todelliseksi voittajaksi nousi Viktor Emanuel, joka kruunattiin seuraavana vuonna Italian kuninkaaksi.

Yrityksiä vallata Rooma

Seuraavina vuosina Garibaldi yritti yksin ja kuninkaan käskyistä piittaamatta useaan otteeseen vallata Rooman kaupungin, joka ei ollut vielä liittynyt osaksi uutta valtakuntaa. Roomasta tuli osa uutta Italiaa vasta 1870, kun Ranska hävisi saksalais-ranskalaisen sodan eikä voinut enää suojella Kirkkovaltiota. Garibaldi ei tuolloin kuitenkaan osallistunut taisteluihin.

Giuseppe Garibaldi kuoli vuonna 1882. Hän oli 74 vuotta vanha, ja hänet oli kohotettu myyttiseksi vapaussankariksi. 

Ehkä sinua kiinnostaa...