Espanjalaiset saapuvat Hernán Cortésin johdolla Tenochtitlániin vuonna 1519.

© Mikhail Rojter/Bridgeman/IBL

Konkistadorit alistivat Amerikan

Espanjalaiset valloittajat, niin kutsutut konkistadorit, valtasivat suuren osan Amerikan mannerta vain muutamassa vuosi­kymmenessä Kolumbuksen matkan jälkeen. Häikäilemättömän väkivallan ja kulkutautien avulla Hernan Cortésin ja Francisco Pizarron kaltaiset kukistivat alkuperäisasukkaat, vaikka espanjalaisia oli paljon vähemmän.

lauantai 7. heinäkuuta 2018 teksti Per Stern

Siinä kaupunki viimein oli. Suurempi ja nykyaikaisempi kuin he olivat voineet aavistaa. Kymmeniätuhansia taloja, mahtavia temppeleitä, leveitä katuja, tori kolme kertaa suurempi kuin Salamancan laaja aukio kotona Kastiliassa. Elämää ja hyörinää kaikkialla. Pian he ymmärsivät lisäksi, että kultaa ja rikkauksia oli enemmän kuin he olivat koskaan aiemmin nähneet.

On 8. marraskuuta 1519 asteekkien pääkaupungissa Tenochtitlánissa Meksikossa. Espanjalainen komentaja Hernán Cortés on saapunut sotilaineen vierailemaan asteekkien kuningas Moctezuman luona. Tapaus on historiallinen kohtaaminen kahden sivilisaation välillä, jotka eivät ole aiemmin tienneet toistensa olemassaolosta. Tapaamista kutsutaan joskus Uuden maailman lopulliseksi löytämiseksi, vaikka viikingit olivat purjehtineet Pohjois-Amerikkaan 500 vuotta aiemmin ja Kolumbus oli löytänyt nykyisen Länsi-Intian 1400-luvun lopussa. 

Kolumbus saapui San Salvadoriin

Kolumbuksen lippulaiva Santa Maria saapui Bahamasaarten San Salvadoriin lokakuussa 1492. Hän löysi myös Kuuban ja Hispaniolan (nykyisen Haitin ja Dominikaanisen tasavallan).

Noin kaksi kuukautta aiemmin Kolumbus oli purjehtinut Andalusian rannikolla sijaitsevasta Palos de la Fronterasta kuningaspari Ferdinand II:n ja Isabella I:n taloudellisen tuen turvin. Hänen tavoitteenaan oli löytää meritie Intiaan ja avata kauppareitti silkin ja mausteiden kaltaisille luksustuotteille. Kolumbus luuli tulleensa Intiaan, minkä vuoksi alueen asukkaita alettiin kutsua intiaaneiksi.

Kolumbuksen neljä matkaa Espanjasta uuteen maailmaan käynnistivät Amerikan kolonisaation. 

Kolumbus purjehti Länsi-intiaan Santa Marialla vuonna 1492.

© Bridgeman/IBL

Hernán Cortés Estremadurasta

1519 Hernán Cortés oli noin 30-vuotias. Monien miestensä tavoin hän oli kotoisin villiltä ja karulta Estremaduran seudulta, kunnianhimoinen ja kova seikkailija. Häntä kuvaillaan myös älykkääksi uhkapeluriksi, joka halusi asettaa kaiken yhden kortin varaan. Muutaman vuoden ajan hän oli asunut Kuubassa. Hänen yksitoista laivaansa, joissa oli 500 sotilasta ja tuhat hevosta, olivat valmiina lähtöön Santiagon satamassa.

Se oli ehta kultaryntäys. Espanjalainen saattue oli juuri palannut Jukatanin niemimaalta mukanaan vähäisempi määrä kultaa ja tieto, että maan sisäosat kätkivät rikkaimmat alueet auringon alla, tolkuttomasti kultaa. Espanjalaisten aikeet heijastuivat ilmaukseen conquistar (joka tarkoittaa valtaamista). He olivat saapuneet valtaamaan kultaa ja sieluja Espanjan kuninkaan ja katolisen kirkon lukuun.

22. huhtikuuta Cortés astui maihin paikassa, jota alettiin kutsua nimellä Veracruz, todellinen risti. Hän julisti toimivansa Espanjan ja saksalais-roomalaisen keisarikunnan kuninkaan, Kaarle I:n nimissä.  

Kohtaaminen totonaakkien kanssa

Paikallinen intiaanikansa totonaakit toivotti espanjalaiset tervetulleeksi kalliilla lahjoilla. Vieraat puolestaan pitivät taistelunäytöksen, jossa he heiluttivat kahden käden miekkojaan ja ampuivat jalkajousilla ja hakapyssyillä, jotka olivat varhaisia tuliaseita. Lisäksi he ratsastivat hevosilla, eläimillä, joita intiaanit eivät koskaan olleet nähneet. Suurine ruumiineen, nopeine liikkeineen ja vaahtoavine suineen ne olivat hyvin pelottavia. Tulokkaat käyttivät myös kanuunaa, hirviötä, joka ukkosen, salaman ja savun säestämänä halkaisi suuren puun etäältä. Paikallisväestön aseet olivat lähinnä pronssikautisia, keihäitä, nuijia ja jousia.

Uutinen tulokkaista levisi nopeasti, ja pian paikalle saapui Moctezuman lähettämä edustusto, jolla oli mukanaan kultaa siinä toivossa, että vieraat lähtisivät anteliaan lahjan saatuaan pois. Kävi päinvastoin, kulta herätti espanjalaisten ahneuden. 

Tori asteekkien pääkaupungissa Tenochtitlanissa.

© National Geographic/Bridgeman/IBL

La Malinche – tulkki ja rakastajatar

Cortés sai lahjaksi myös naisia, joista hän otti rakastajattarekseen nuoren La Malinchen. La Malinche puhui sekä mayaa että asteekkien kieltä nauhatlia. Hän oli älykäs ja oppi nopeasti espanjaa, niinpä hänestä tuli Cortésin tulkki ja neuvonantaja asioissa, jotka koskivat ”intiaaneja”, kuten espanjalaiset kutsuivat alkuperäisväestöä.

La Malinchen ansiosta Cortés ymmärsi, että asteekit pitivät mahdollisena, että hän olisi jumala Quetzalcoatl. Ennustajien mukaan tämä jumala saattaisi vierailla asteekkien luona juuri tuolloin, mikä oli espanjalaisten kannalta onnekas sattuma. Cortés tajusi, että voitto oli hänen ulottuvillaan. 

Espanjalaisten maine levisi

Kun merkittävä osa sotilaista vastoin käskyjä uhkasi ryöstää kohtaamansa alkuperäisasukkaat ja palata Kuubaan, Cortés käski upottaa laivat. Sotilailla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin seurata komentajaansa Tenochtitlániin.

Matkalla heidän kimppuunsa hyökkäsi toinen heimo, tlaxcalteekit, mutta hyökkäys torjuttiin helposti. Cortés pakotti saman tien pari tuhatta tlaxcalteekkia liittymään joukkoonsa. Seuraava kaupunki, Cholula, poltettiin ja kymmeniätuhansia murhattiin, jotta espanjalaisjoukkojen maine kasvaisi. Sanoma Moctezumalle oli: osoita kunnioitusta, tee niin kuin minä sanon ja upota minut kultaan. 

Moctezuma joutui vangiksi

Saavuttuaan asteekkien pääkaupunkiin Cortés teki mitä tahtoi. Hän otti Moctezuman vangiksi ja vaati valtavat määrät kultaa. Voi tuntua omituiselta, että pieni joukko, vaikkakin kovia sotilaita ja vahvistuksenaan muutama tuhat intiaania, olisi voinut kukistaa asteekit, joita oli yli satakertainen määrä. Asteekit kuitenkin epäröivät. Heillä oli vahva usko jumalten maailmaan, jota kansoittivat erikoiset ja julmat olennot, joita tuli miellyttää välttääkseen heidän vihansa.

Moctezuman kuoltua 1520 puhkesi kapina, joka pakotti espanjalaiset
perääntymään hetkeksi. 

© Heritage/IBL

Asteekit näkivät kaikkialla myös merkkejä ja enteitä. Ennustuksen mukaan Quetzalcoatl olisi palatessaan puettu mustiin. Maihin noustessaan Cortésilla oli yllään mustat vaatteet, sillä sattui olemaan pitkäperjantai. Mustapartaiset muukalaiset, joilla oli kiiltävät panssarit ja hurjat aseet, voisivatko he olla jumalten maailmasta? Varminta oli suhtautua asiaan varovasti. 

Lisäksi asteekkien naapurikansat vihasivat heitä heidän veren kulttinsa nimissä tekemiensä rituaalimurhien vuoksi. Niinpä espanjalaisten ei ollut vaikea löytää liittolaisia.

Cuitláhuacista tuli asteekkien uusi johtaja

Kesällä 1520 Pedro de Alvarado miehineen surmasi asteekkien yläluokkaa ilman Cortésin hyväksyntää. Sen jälkeen asteekit valitsivat uudeksi johtajakseen Cuitláhuacin, ja tämä piiritti palatsin, jossa Moctezuma oli vankina.

Espanjalaisten lähteiden mukaan Moctezuma kuoli kapinallisten ulkoa heittämään kiveen, asteekkien tietojen mukaan espanjalaiset murhasivat hänet julmasti.

Cortés pakeni ”La Noche Tristenä”

Kapina voimistui, ja Cortés tajusi, että hänen on paettava. Asteekit olivat saaneet tarpeekseen, ja Cuitláhuac oli sekä kova että tehokas. Pakenevat espanjalaiset saatiin kiinni. Heistä kuoli noin 400, lisäksi parisen tuhatta heidän rinnallaan sotinutta intiaania sai surmansa. Espanjalaiset muistelivat tapahtumaa nimellä La Noche Triste, surullinen yö.

Cortés ja hänen joukkonsa rippeet säästyivät. Vaikutti siltä, että kohtalo oli hänen puolellaan. Palatessaan vuoden kuluttua Tenochtitlániin hän näki ruumiita kaikkialla. Isorokko oli iskenyt kaupunkiin. Puolet asukkaista oli poissa, myös Cuitláhuac.

Cortés piiritti asteekit, ja puolen vuoden kuluttua vastarinta oli murskattu. Espanjalaiset tuhosivat kaupungin ja rakensivat uuden, Ciudad de Méxicon (Mexico City), josta tulisi Uuden Espanjan pääkaupunki. 

Francisco Pizarro saapui Tumbesiin

Huhtikuussa 1532 vanha konkistadori Francisco Pizarro saapui miehineen Tumbesiin (nykyisessä Perussa). Hän oli ollut siellä muutamia vuosia aiemmin ja saanut paikallisilta lähes rakastavan vastaanoton. Ainakin he olivat nauraneet sydämellisesti kehotukselle hylätä jumalansa ja kääntyä kristityiksi.

Pizarron sotilaat olivat ihastuneet kauniisiin, vapautuneisiin naisiin. Espanjan laki kielsi naimattomia espanjalaisnaisia matkustamasta Uuuteen maailmaan, ja konkistadorien tarinoita hallitsevatkin kaksi aihetta: naiset ja kulta. Pizarron itsensä kerrotaan saaneen lapsia 40 eri intiaaninaisen kanssa. 

Machu Picchu, korkealle Andeille rakennettu kaupunki, oli inkojen valtakunnan tunnetuin rakennelma. Se löydettiin uudelleen vasta vuonna 1911.

© Allard Schmidt

180 miehen piti vallata inkojen valtio

Kertomusten perusteella päiväntasaajan eteläpuolella oli vielä Meksikoakin rikkaampi maa. Pizarro oli matkustanut Espanjaan saadakseen kuninkaan tuen inkojen maiden valtaamiselle. Hän yritti palkata 250 sotilasta mutta sai vain 180. Samalla hän oli pyytänyt kuninkaalta luvan vallata inkojen maa.

Pizarron saapuessa Tumbes oli tyhjä, samoin kuin suurin osa muustakin Inkavaltakunnasta, johon oli iskenyt tarttuva sairaus sekä sisällissota vasta kuolleen kuninkaan Huayna Capacin poikien Atahualpan ja Huascarin välillä.

Cajamarcan verilöyly

Pizarro lähti sotilaineen sisämaahan. He marssivat tyhjentyneeseen Cajamarcan kaupunkiin, jossa voittoisa Atahualpa oli päättänyt kohdata heidät. Espanjalaissotilaat piiloutuivat toria ympäröiviin rakennuksiin, kun Pizarro ja dominikaanimunkki Vicente ojensivat Atahualpalle Raamatun.

Atahualpa kuitenkin tiesi, että espanjalaisilla oli pahat mielessään ja paiskasi pyhän kirjan maahan. Pizzarro antoi sotilailleen käskyn avata tulen. Torille kerääntyneiden ihmisten joukossa levisi paniikki. Aikalaistodistajien mukaan kaaoksessa kuoli jopa 10 000 ihmistä, jotkut espanjalaisten ampumina, toiset tallautuivat tungoksessa kuoliaiksi. 

Atahualpa teloitettiin

Pizarro antoi ottaa Atahualpan vangiksi ja pakotti hänet antamaan käskyn, jonka mukaan kuningasperheen jäsenet, mukaan lukien hänen veljensä Huascer, tuli surmata. Atahualpa yritti ostaa itsensä vapaaksi täyttämällä kullalla huoneen, josta Pizarro johti joukkojaan, mutta tuli nopeasti siihen tulokseen, että espanjalaiset eivät olisi tyytyväisiä, vaikka saisivat yhtä paljon kultaa kuin Andeilla oli lunta, kuten eräs kronikoitsija kuvaili.

Atahualpa teloitettiin Cajamarcan torilla 26. heinäkuuta 1533. Espanjalaiset olivat määränneet hänet poltettavaksi roviolla, mikä oli erityisen paha loukkaus, sillä inkakulttuurissa ajateltiin, että ruumis tulee säilyttää, jotta kuollut voi jatkaa elämäänsä seuraavassa maailmassa.

Atahualpa suostui ottamaan kasteen ja onnistui muuttamaan tuomionsa kuolemaksi pahamaineisessa garrottessa, teloituslaitteessa, jossa tuomittu kuristettiin hengiltä. 

Pizarron miehet vangitsivat Atahualpan, inkojen viimeisen johtajan­, vuonna 1532. 

© Theodor de Bry/Bridgeman/IBL

Inkojen pääkaupunki Cuzco vallattiin

Syksyllä espanjalaiset valtasivat korkealla Andeilla sijainneen inkojen pääkaupungin Cuzcon. Siellä oli satoja vuosia vanha Inti-Huasin, auringon temppeli, joka 3 000 metrin korkeudesta katseli ”neljän valtakunnan maata”, kuten Inkavaltakunnan nimi alkuperäiskielellä kuului. Se oli imperiumi, joka ulottui nykyisestä Kolumbiasta pohjoisessa Chileen ja Argentiinaan etelässä.

Cuzco ryöstettiin, mutta sitä ei hylätty. Vuonna 1535 Pizarro perusti satamakaupunki Liman, josta tuli uusi pääkaupunki. Pian sinne purjehti espanjalaisia laivoja Panamasta ja Meksikosta päivittäin, ja uusrikkaat espanjalaiset asuivat palatseissa intiaaniorjien palveltavina.

Kuningas Manco Inka järjesti kapinan ja piiritti espanjalaiset Cuzcossa. Pian hänen oli kuitenkin lähdettävä pakoon. Hän piiloutui Andeille, jonne perusti Vilcabamban kaupungin. Sieltä hän taisteli espanjalaisia vastaan kunnes he surmasivat hänet vuonna 1544. Vilcabamba oli Inkavaltakunnan viimeinen linnake vuoteen 1572, jolloin espanjalaiset valtasivat kaupungin ja polttivat sen. 

Taudit viimeistelivät valloitukset

Inkavaltakunnan kukistamiseen kului espanjalaisilta 40 vuotta. Heidän siirtomaansa tulisivat pian kattamaan koko Etelä-Amerikan mantereen Portugalille kuulunutta Brasiliaa lukuun ottamatta, Keski-Amerikan, Meksikon, Kalifornian, Teksasin, New Mexicon ja useita muita nykyisen Lounais-Yhdysvaltojen alueita.

Espanjalaisten menestys perustui suuriin laivoihin, moderneihin aseisiin, taitaviin sotilaisiin ja ehtymättömään valloitushaluun. He myös asettivat itsensä alttiiksi hengenvaarallisilla ja vaativilla sota- ja tutkimusretkillä vaikeakulkuisilla alueilla usein äärimmäisessä kylmyydessä tai kuumuudessa.

Valloitusten aikana alkuperäisväestö joutui käsittämättömään julmuuden kohteeksi. Konkistadorit tappoivat, ryöstivät, raiskasivat ja orjuuttivat. Lisäksi he käyttivät hajota ja hallitse -taktiikkaa houkutellakseen intiaaneja puolelleen.

Konkistadorien voimakkaimpia aseita olivat heidän Euroopasta mukaan tuomansa virukset ja taudit, joita vastaan alkuperäisväestöllä ei ollut vastustuskykyä. Miljoonia kuoli isorokkoon, pilkkukuumeeseen, tuhkarokkoon ja influenssaan. Paikoitellen väestö pyyhkiytyi kokonaan pois.

Imperiumeilla on taipumus lopulta sortua. Sota Euroopassa verotti Espanjan resursseja, ja sen oli yhä vaikeampi hallita siirtomaitaan. Meksiko itsenäistyi vuonna 1810, Peru kymmenen vuotta myöhemmin. Pohjoisesta Kaliforniasta eteläiseen Argentiinaan ulottunut imperiumi hajosi kokonaan, mutta espanjalainen kulttuuri jätti paljon jälkiä.

Ehkä sinua kiinnostaa...