Auda ibu Tayi johti arabialaisia beduiiniheimoja, jotka sotivat ensimmäisessä maailmansodassa brittien puolella osmanijoukkoja vastaan. 

© Library of congress

Arabikapina 1916: Brittien petos petasi uusia sotia

Sata vuotta sitten arabit nousivat kapinaan osmanien valtaa vastaan. Useita vuosia kestäneet kiistat ja suurvaltojen kyyninen valtataistelu loivat perustaa Lähi-idän nykyisille konflikteille.

perjantai 27. heinäkuuta 2018 teksti Magnus Västerbro

Aurinko nousee Mekassa 10. kesäkuuta 1916. Samalla hetkellä kun sen ensi säteet valaisevat pyhää kaupunkia, emiiri Husain ibn Ali asettuu ikkunan ääreen. 62-vuotias Husain on Istanbulista hallitsevien osmanien valitsema alueen poliittinen johtaja mutta myös suuri auktoriteetti arabien joukossa, sillä hän on vaikutusvaltaisen hashemitti-suvun johtaja, profeetta Muhammedin suora jälkeläinen 37. polvessa. Kädessään Husainilla on kivääri, jolla hän ampuu ilmaan. Laukaus on merkki, tulevien tapahtumien lähtölaukaus. Myöhemmin arabikapinaksi kutsuttu kansannousu on alkanut.

Katutaisteluja Mekassa

Husainin kannattajia on edellisten päivien aikana kokoontunut kaupunkiin pieninä joukkoina. Nyt he ottavat aseensa esille ja käyvät hyökkäykseen. Suuri osa osmanien varuskunnan turkkilaissotilaista ammutaan, osa antautuu. Jotkut jatkavat taistelua.

Päivää leimaavat kiivaat mutta sekavat katutaistelut. Illalla kaupungin yllä liehuu voiton merkiksi hashemiittien lippu, ja Husain ibn Ali on mielestään ottanut suuren askelen kohti unelmaansa – Suur-Arabiaa, joka tulee yhdistämään koko Arabian niemimaan aina Välimereltä Iraniin ja Syyriasta Jemeniin asti. Ja hänestä itsestään tulee valtakunnan ensimmäinen kuningas. 

Mekka Hussein ibn Alin käsiin

Pian käy ilmi, että voitto ei olekaan niin varma. Osa osmanien varuskunnasta on ottanut asemat Mekan ulkopuolella sijaitsevasta Jiyadin linnoituksesta. Sieltä he tulittavat kapinallisia konekiväärein ja tykein. Tulee kestämään vielä kuukauden, ennen kuin apujoukot saapuvat Egyptistä, jota hallitsee Husainin liittolaismaa Iso-Britannia. 

Osmanisotilaita Gazassa vuonna 1917.

© AKG/TT

Britit ovat lähettäneet tykkejä, joilla linnoituksen muurit tuhotaan, ja lopulta Mekka on Husainin käsissä. Hän julistautuu Hijazin kuninkaaksi. Hijaz tarkoittaa Arabian niemimaan länsiosaa, jossa islamin pyhät kaupungit, Mekka ja Medina sijaitsevat.

Hienot tittelit ja suuret puheet vaikuttavat aavistuksen tyhjiltä. Jo ensimmäisen voiton ottamiseen tarvittiin Ison-Britannian tukea, mikä kertoo siitä poliittisesta todellisuudesta, joka on kapinan takana ja vihjailee tulevista ongelmista. 

Osmanien valtakunta rapistui

Siihen aikaan Osmanivaltakunta oli hallinnut Lähi-itää lähes 500 vuotta. Se oli imperiumi, joka suuruudenaikanaan kurotti kauas Eurooppaan – vuonna 1683 osmanien hyökkäys torjuttiin Wienin porteilla. Sen jälkeen suuri valtakunta oli hitaasti rapistunut.

1800-luvulla oli selvää, että Osmanien valtakunnan seisahtunut yhteiskunta ei pystyisi modernisoitumaan ja teollistumaan yhtä nopeasti kuin Eurooppa, mikä hitaasti vähensi imperiumin mahtia. Osmanivaltiota kutsuttiin yhä useammin ”sairaaksi mieheksi”, ja yhä useammat pitivät sen romahtamista väistämättömänä. Kysymys kuului: mitä sitten tapahtuisi? 

Kansallisaate levisi arabien keskuudessa

Samaan aikaan Osmanien valtakunnan sisäiset jännitteet lukemattomien kansanryhmien ja uskonnollisten ryhmien välillä kasvoivat. Yhä useammat kiinnostuivat 1800-luvun vahvasta trendistä – kansallisaatteesta – ja yhä useammat halusivat vapaiksi ja itsenäisiksi.

Suunta oli erityisen selvä nuorturkkilaisten tehdessä vallankumouksen Istanbulissa vuosina 1908–09. Teoriassa valtakuntaa johti yhä osmanien sulttaani, mutta käytännössä vallassa oli uusi hallinto, joka korosti yhtä etnistä ryhmää – turkkilaisia. 

Australialaiset sotilaat tulittavat osmanien asemia konekiväärillä ensimmäisen maailmansodan aikana.  

© Galerie Bilderwelt/Getty

Osmanien valtakunnan hallinto oli perustunut järjestelmään, jossa ihmiset jaettiin ryhmiin uskonnon mukaan. Sitä on kuvailtu kuin vuokrataloksi, jossa ihmiset asuvat eri kerroksissa ja vain harvoin kohtaavat rappusissa. Kyse ei siten ollut ”kulttuurien sulatusuunista”. Järjestelmä oli ilmeisen toimiva elinaikanaan. Nationalismin aikana kiinnitettiin enemmän huomiota ihmisten etniseen taustaan, ja vanha systeemi oli hajoamisen partaalla. 

Britit lupasivat tukensa

Eri puolilla arabimaailmaa suunniteltiin vallankumousta. Istanbulia vastaan perustettiin salaseuroja. Mekan emiiri Husain oli vain yksi mahdollisista johtajista. Hän halusi nopeuttaa tapahtumia ollakseen ensimmäisenä liikkeellä. Kun ensimmäinen maailmansota puhkesi vuonna 1914 ja Osmanien valtakunta liittyi Saksan puolelle Isoa-Britanniaa ja Ranskaa vastaan, kapinallisille näytti tarjoutuvan kultainen tilaisuus toteuttaa suunnitelmansa.

Ison-Britannian tuella kapinoilla vaikutti olevan mahdollisuuksia onnistua. Myös Iso-Britannia näki tilaisuutensa, sillä turkkilaisilla olisi siten useampia vihollisia vastassaan. Sen vuoksi britit lupasivat Husainille tukensa sodassa ja rauhanteon jälkeen hänen unelmiensa valtakunnan perustamisessa. Kaikki tämä oli tapahtumien taustalla, kun Husain kesällä 1916 nostatti kapinamielialaa Mekassa. 

Hussein ibn Alin pojat johtivat joukkoja

Aluksi kapinallisten joukot menestyivät taistelussa ja ottivat haltuunsa useita Punaisenmeren rannikkokaupunkeja. Joukkojen johdossa olivat Husainin pojat Ali, Faisal ja Abdullah. Satamista voitaisiin rahdata brittien vahvistusjoukkoja ja sotamateriaalia. Samaan aikaan kapinalliset kävivät hyökkäykseen kohti Medinaa, joka oli osmanien vahvin tukikohta Arabian niemimaalla. Hyökkäys eteni nopeasti tuohon islamin toiseksi tärkeimpään kaupunkiin, johon profeetta Muhammed on haudattu. 

Arabikapinalliset hyökkäsivät Medinaan johtavaa rautatietä vastaan toistuvasti. Kuva elokuvasta Arabian Lawrence

© Mary Evans/IBL

Mutta myös taitava osmanikenraali Fakhri Pasha toimi nopeasti. Hän haali vahvistuksia koko Arabian niemimaan halkaisevan, Damaskoksesta Medinaan ulottuvan rautatien varrelta. Fakhri Pashan johdolla kapinallisten hyökkäys lyötiin takaisin ja ajettiin autiomaahan. Osmanivaltakunta piti siten tärkeän aseman keskellä sitä aluetta, jota Husain ibn Ali pyrki hallitsemaan. 

Hyökkäyksiä Medinan rautatielle

Alkoi pitkittynyt sota, jota käytiin ryöstöretkin ja pienin joukoin suoritetuin hyökkäyksin. Hitaasti Husain ja hänen poikansa alkoivat murentaa osmanien vastarintaa lähinnä hyökkäämällä toistuvasti Medinan huollon mahdollistaneen rautatien kimppuun. Osmanien oli huollon toimivuuden vuoksi lähetettävä yhä enemmän joukkoja suojaamaan pitkää rautatieyhteyttä.

Osmanien valtakunta oli heikentynyt selvästi, ja oletettiin, että taistelut voisivat päättyä vain yhdellä tavalla – imperiumin armeijan nopeaan tappioon. Niin ei kuitenkaan käynyt. Myös Egyptistä kohti pohjoista liikkuneet Ison-Britannian joukot, jotka olivat matkalla valtaamaan Lähi-itää, kohtasivat kovaa vastarintaa ja saattoivat edetä vain hitaasti. Samaan aikaan osmanit pystyivät torjumaan Husainin ja tämän poikien johtamien sotilaiden tekemät hyökkäyksen Arabian niemimaalla. Sodasta ei tullutkaan läpihuutojuttua.  

Fakhri Pashan vastahyökkäys

Vuoden 1916 lopulla osmanit kävivät vastahyökkäykseen. Kenraali Fakhri Pasha marssi Medinasta suuren sotajoukon kanssa ja tunkeutui syvälle alueelle, jota Husain väitti hallitsevansa. Muutaman nopeasti otetun voiton jälkeen osmaniarmeija oli matkalla valtaamaan strategisesti tärkeää satamakaupunki Yanbua, joka sijaitsee Mekan pohjoispuolella. 

T. E. Lawrence arabialaisessa päähineessä ja brittiunivormussa.

© Mary Evans/IBL

Brittilaivasto pelasti Faisalin

Siellä oli myös Husainin poika Faisalin johtama vahva arabijoukko, joka oli nyt vaarassa joutua osmanien murskaamaksi. Viimeisellä hetkellä, 11. joulukuuta 1916 kaupungin satamaan saapui viisi brittilaivaston alusta. Tykkitulella, konekivääreillä ja hävittäjien tuella ne ajoivat osmanit karkuun.

Osmanien vastahyökkäys kuivui kokoon, ja Fakhrin joukkoineen oli palattava Medinaan. Yanbun taistelu oli ratkaiseva voitto arabeille. Sen jälkeen oli selvää, että osmanit eivät enää saisi Arabian niemimaata hallintaansa. 

Arabian Lawrence

Niin taisteluita kuvaili brittiupseeri T. E. Lawrence. Hän oli yksi monista briteistä, jotka eri tavoin näyttelivät tärkeää roolia arabikapinassa. Jälkeenpäin hänestä tuli legenda, tarunhohtoinen ”Arabian Lawrence”. Vuonna 1917 hän osallistui tapahtumien kulkuun yhä enemmän. Osittain sen vuoksi, että hän nosti esille Husainin pojan Faisalin henkilönä, jonka tukemiseen Ison-Britannian tulisi panostaa – ehkä siksi, että häntä oli Lawrencen mielestä helpointa ohjailla. Osittain sen vuoksi, että hän otti itse osaa arabien tekemiin iskuihin. Ennen kaikkea ne kohdistuivat Medinaan kulkevaan rautatiehen, joka kerta toisensa jälkeen katkaistiin. Mutta se ei ollut ainoa kohde.

Hyökkäys Aqabaan

Lopulta heinäkuussa 1917 T. E. Lawrence asettui eturiviin eräässä arabikapinan kaikkein huikeimmista seikkailuista. Lawrence lähti autiomaahan yhdessä Faisalin liittolaisen, sheikki Auda ibu Tayin kanssa. Kahden kuukauden ajan he vaelsivat pienen ryhmänsä kanssa kaikkein vaikeakulkuisimmassa ja vihamielisimmässä autiomaassa, alueella, jota beduiinit kutsuivat nimellä ”al-Houl”, ”kauhu”. Suurten vaivojen jälkeen he onnistuivat lopulta palkkaamaan beduiineja, joiden kanssa tekivät yllätyshyökkäyksen Punaisenmeren rannalla sijaitsevaan Aqaban kaupunkiin. Hyökkäys oli menestys. Löyhä arabiryhmä kukisti suuren ja hyvinvarustellun pataljoonan, mikä lopulta sinetöi kuningas Husainin vallan Arabian niemimaan rannikkoalueella. 

Veljiensä Faisalin ja Alin tavoin myös Abdullah (punaisessa keskellä) otti
osaa arabikapinaan. Väritetty kuva rauhanneuvotteluista. 

© Library of Congress

Allenby lupasi tukensa arabikapinalle

Heti voittonsa jälkeen T. E. Lawrence matkusti Kairoon, jossa hän tapasi Ison-Britannian Lähi-idän joukkojen uuden komentajan, kenraali Edmund Allenbyn, joka oli ottanut johdon sen jälkeen, kun hänen edeltäjänsä oli saanut potkut armeijan hitaan etenemisen vuoksi. Eksentrisen Lawrencen kirjoittamat raportit tekivät vaikutuksen Allenbyyn, joka lupasi arabikapinalle lisää tukea. Hän suunnitteli suurta sotaretkeä pohjoiseen ja toivoi, että Husainin ja hänen poikiensa hyökkäykset sitoisivat mahdollisimman paljon osmanien joukkoja.

Osmaneilla oli vielä Medina, mutta arabijoukot etenivät usealla suunnalla. He myös saivat jatkuvasti briteiltä lisää sotamateriaalia. 

Sykes-Picot-sopimus

Syksyllä 1917 alkoi levitä huolestuttavia uutisia. Venäjällä oli tehty vallankumous. Maan uusi hallinto julkaisi tietoja Ranskan ja Ison-Britannian vuonna 1916, ennen arabikapinan puhkeamista, käymistä salaisista neuvotteluista, joista oli tiedotettu vallankumouksen kaatamaa keisarillista Venäjää. Neuvottelujen pohjalta kirjoitetussa Sykes-Picot-sopimuksessa säädettiin, että sodan jälkeen suuret osa Lähi-idästä jaettaisiin Ison-Britannian ja Ranskan kesken. Ranskalaiset saisivat hallintaansa Syyrian ja Libanonin, Iso-Britannia puolestaan Jordanian ja pääosan Mesopotamiaa eli nykyistä Irakia.

Tämä ei sopinut yhteen sen kanssa, mitä Iso-Britannia oli kertonut Husain ibn Alille. Hänelle oli – ainakin hänen omasta mielestään – luvattu, että hän saisi hallita koko aluetta. Mutta todellisuudessa Euroopan suurvallat olivat salaisesti sopineet jakavansa Lähi-idän keskenään. 

Balfour ilmoitti tukensa juutalaisten valtiolle

Samoihin aikoihin tuli myös muita arabien kannalta pahaenteisiä tietoja. Ison-Britannian ulkoministeri Arthur James Balfour kertoi sanomalehtiartikkelissa, että maa aikoi tukea juutalaisten "kansallisen kotimaan" perustamista Palestiinaan. Alueen asukkaista 90 prosenttia oli arabeja, mutta heidän mielipidettään asiaan ei tiedusteltu. 

Britit valtasivat Jerusalemin Allenbyn johdolla vuonna 1917. 

© Library of Congress

Kaikki tämä sai brittiläis-arabialaisen liittouman natisemaan liitoksistaan. Tilanne saatiin hallintaan aktiivisella diplomatialla. Kaikki oli vain epämääräisten suunnitelmien asteella, lupasivat brittilähettiläät, kaikki tulee olemaan avoimesti neuvoteltavissa, kun sota on ohi.

Allenby marssi Jerusalemiin

Samaan aikaan brittijoukot etenivät nopeasti kenraali Edmund Allenbyn johdolla. Britit valtasivat Jerusalemin, ja arabiarmeija piiritti suuren osmanijoukon Tafilan kaupungin ulkopuolella.

Brittien loppuhyökkäys käynnistyi syksyllä 1918 Megiddon kaupungin lähellä. Britit hyökkäsivät arabien katkaistua osmanien viestiyhteydet. Tukenaan heillä oli muun muassa ratsuväkeä, ja taistelu olikin viimeisiä, joissa ratsuväki oli ratkaisevassa roolissa.

Ensimmäinen maailmansota päättyi. Samaan aikaan, kun Saksan länsirintama romahti, brittijoukot työntyivät Lähi-idässä kohti pohjoista ja miehittivät Damaskoksen ja Aleppon. 

Ranska ja Britannia jakoivat Lähi-idän

Iso-Britannia oli valloittanut Lähi-idän Osmanien valtakunnan kustannuksella. Muutaman vuoden kuluttua kerran niin valtavan kokoinen osmanien imperiumi hajosi. Sen raunioille perustettiin Turkki. Turkilla ei enää ollut valtaa arabimaailmaan.

Koitti totuuden hetki. Pariisissa ja Kairossa seuraavien vuosien aikana pidetyissä rauhankonferensseissa osoittautui, että Sykes-Picot-sopimus todellakin oli yhä voimassa, vaikka sitä aavistuksen verran muokattiinkin.

Virallisesti Ranska ja Iso-Britannia hallitsivat Lähi-idän alueita Kansainliiton mandaatilla, mutta käytännössä mandaateilla ei juuri ollut eroa siirtomaavaltaan. Ison-Britannian suosikki Husain ibn Alin pojista, Faisal, kohotettiin Syyrian kuninkaaksi. Tällä tavoin haluttiin estää Ranskan vallankaappaus. Lyhyen sotimisen jälkeen hänet kukistettiin, ja Lähi-idän jakaminen eurooppalaisten suurvaltojen välillä saattoi jatkua. 

Kairossa vuonna 1921 käytyjä rauhanneuvotteluja johti Ison-Britannian siirtomaaministeri Winston Churchill (alarivillä hattu polvella). 

© Bridgeman/IBL

Faisal sai Irakin, Abdullah Jordanian

Yhä jatkuneiden diplomaattisten neuvotteluiden jälkeen oli selvää, että sama Faisal saisi ”lohdutuspalkinnon” – britit asettivat hänet vastaperustetun Irakin valtaistuimelle. Samaan aikaan englantilaiset asettivat hänen veljensä Abdullahin tuoreen Jordanian kuningaskunnan johtajaksi.

Ranskan varmistettua otteensa Syyriasta ja Libanonista Iso-Britannia veti takaisin tukensa ja lupauksensa, jotka oli aiemmin tehnyt Mekassa Husain ibn Alille. Tämä koski myös sitä, mitä hänelle oli luvattu Hijazista. 

Ibn Saud valloitti Saudi-Arabian

Uusi brittihallinto ei halunnut aktiivisesti sekaantua puhkeamassa olleisiin valtataisteluihin, sillä he uskoivat enemmän toiseen vallantavoittelijaan, Abdul Aziz ibn Saudiin. Hän kuului ryhmään, joka oli pitkään vastustanut emiiri Husainia Mekassa. Pian ibn Saud saikin yliotteen vastustajastaan. Sen jälkeen hän valloitti yksi kerrallaan pienet emiirikunnat, jotka yhdisti Saudi-Arabian kuningaskunnaksi.  

Rauha johti uusiin sotiin

1920-luvun ensimmäisinä vuosina hajonneen Osmanien valtakunnan raunioista nousi kokonaan uudenlainen todellisuus. Euroopan rauhankonferensseissa tehdyt päätökset ja jakolinjat saivat myöhemmin osakseen paljon arvostelua.

Uusia valtioita luotiin sen suuremmin välittämättä etnisistä, uskonnollisista tai maantieteellisistä rajoista. Syrjään laitettiin myös historialliset ja poliittiset realiteetit. Taustalla oli valtapeli ja se, kenen taakse länsimaat asettuivat. Tällä tavoin alueella luotiin epävakaa tilanne, joka yhä tänä päivänä, lähes sata vuotta myöhemmin, on monien Lähi-itää vaivaavien ongelmien taustalla.

Tai kuten Palestiinassa Edmund Allenbyn alaisuudessa palvellut englantilainen upseeri Archibald Wavell sen muotoili: ”Kaikki sodat päättäneen sodan jälkeen näyttävät onnistuneen Pariisissa solmimaan rauhan päättäneen rauhan”

Britit kuljettavat turkkilaisia vankeja Mesopotamiassa (nykyinen Irak) toukokuussa 1918. 

© Underwood Archives/Getty

Fakta: Sykes-Picot-sopimus

Voittajavaltioiden ensimmäisen maailmansodan päätyttyä sopima Lähi-idän jako poikkesi hieman Sykesin ja Picotin vuonna 1916 neuvottelemasta sopimuksesta, vaikka heidän nimensä yhdistetäänkin tehtyyn ratkaisuun. Nimiä Sykes ja Picot käytetään usein kuvaamaan sitä mielivaltaista tapaa, jolla länsivallat arabimaailmaa kohtelivat ja joka on monien aluetta yhä vaivaavien konfliktien taustalla.

Ei ole sattumaa, että terrorijärjestö Daesh julkaisi videon, jossa he avaavat Syyrian ja Irakin välisen rajan ja julistavat sen merkitsevän "Sykes-Picotin loppua". Kirjailija David Fromkinin mukaan suuressa osassa Lähi-itää kamppaillaan yhä, jotta löydettäisiin vakaa järjestys, joka voisi korvata Osmanien valtakunnan monisatavuotisen hallinnon.  

Ehkä sinua kiinnostaa...