Rooma voitti ratkaisevan taistelun etruskien Vejiä vastaan vuonna 396 eaa.

Rooman tie kaupunkivaltiosta valtakunnaksi

Kun Rooman viimeinen kuningas syöstiin vallasta vuonna 509 eaa., hän menetti vain kaupungin. Vallan ottaneet senaattorit näkivät seuraavina vuosisatoina Rooman kasvun valtakunnaksi, joka kattoi koko Italian niemimaan.

perjantai 28. syyskuuta 2018 teksti Magnus Västerbro

Sextus Tarquinius oli kuninkaan poika ja tottunut saamaan tahtonsa läpi. Mutta nuori ja kaunis Lucretia sanoi hänelle ei kiitos. Lisäksi Lucretia oli naimisissa. Sextus ei kuitenkaan hyväksynyt torjutuksi tulemista vaan tunkeutui Lucretian makuuhuoneeseen ja raiskasi tämän.

Lucretia kertoi tapahtuneesta miehelleen ja isälleen ja vaati kostoa menetetyn kunniansa puolesta. Sitten hän riisti henkensä. Tarinat tapahtuneesta levisivät nopeasti Roomassa. Kansa oli pitkään kärsinyt tyrannimaisen kuninkaan vallan alla ja puhunut, että jotain olisi tehtävä. Raiskaus oli kipinä, joka sai kaupungin väen rikkaista ja mahtavista köyhiin ja syrjäytyneisiin nousemaan kuningas Tarquiniuksen valtaa vastaan.

Rooma saattoi kasvaa imperiumiksi

Menivätkö tapahtumat aivan kuvatulla tavalla, kun Rooman viimeinen kuningas vuonna 509 eaa. syöstiin vallasta, on epävarmaa, sillä aikalaislähteitä ei ole säilynyt. Kaikki kuvaukset Rooman alkuajoista on kirjoitettu myöhemmin, eikä totuutta ole helppoa erottaa myytistä. Se on kuitenkin selvää, että tämä tarina muovasi roomalaisten identiteettiä. Aiempina aikoina – kerrottiin – roomalaiset olivat kärsineet vainoavien kuninkaiden vallassa, mutta lopulta he olivat päässeet näiden ikeestä. Nyt he päättivät omasta kohtalostaan eivätkä enää koskaan alistuisi tyrannin valtaan. Myöhemmin juuri nämä tapahtumat nostettiin mielellään esille. Kun viimeinen kuningas oli häädetty, Rooma saattoi kasvaa imperiumiksi, joka hallitsi koko tunnettua maailmaa. 

Roomalaiset senaattorit kokoontuvat konsulinvaaliin vuonna 270 eaa.

© Bridgeman/IBL

Plebeijit vastaan patriisit

Rooman kehitys kaupunkivaltiosta imperiumiksi ei ollut nopea tai yksinkertainen. Roomalaiset kokivat useita tappioita mutta onnistuivat aina nousemaan jaloilleen ja askel kerrallaan kasvattamaan valtapiiriään. Lisäksi Roomaa vaivasivat sisäiset taistelut.
Eliitin sisäisten valtataisteluiden lisäksi vastakkain olivat rikas ja vaikutusvaltainen aatelisto, patriisit, sekä yksinkertaisempi väestö, plebeijit. Virallisesti Rooma oli tasavalta, jossa kansa valitsi johtajat. Käytännössä paljon valtaa keskittyi senaatille, jossa patriisit olivat määräävässä asemassa. Plebeijeillä oli vähemmän poliittista valtaa kuin patriiseilla, vaikka he saattoivat olla yhtä varakkaita ja antaa yhtä suuren panoksen sotajoukoille. 

Kansantribuunilla oli veto-oikeus

Patriisien pyrkimykset leikata plebeijien poliittista valtaa johtivat siihen, että nämä perustivat omia elimiään. Sellainen oli kansantribuunin virka. Kansantribuuni saattoi veto-oikeudellaan estää senaatin päätösten voimaantulon. Patriisien oli taivuttava plebeijien vaatimuksiin, sillä nämä uhkasivat lähteä kaupungista tai käyttää väkivaltaa.

Ajan myötä plebeijit saivat pääsyn lähes kaikkiin samoihin virkoihin kuin patriisit ja siten voitiin väittää, että Roomaa johtivat senaatti ja kansa yhdessä, mikä ilmaistiin lyhenteessä SPQR (Senatus Populusque Romanus = senaatti ja Rooman kansa).

Rikkaat ja mahtavat päättivät siis enimmäkseen asioista. Kuitenkin ajatus siitä, että kansa ohjasi valtakuntaa sai suuren painoarvon roomalaisten omakuvassa. Ideaali roomalainen mies oli omistautunut ja rehellinen, aina valmiina palvelemaan valtakuntaa vaatimatta mitään itselleen. 

Kun eekvit uhkasivat Roomaa, Cincinnatus jätti maatilansa johtaakseen armeijaa.

Cincinnatuksesta tuli diktaattori

Tunnetuin esimerkki sellaisesta on Cincinnatus, konservatiivinen patriisi, joka pitkään vastusti plebeijien vaikutusvallan kasvattamista. Poliittisen tappion jälkeen hän vetäytyi Rooman ulkopuolella sijainneelle maatilalleen. Vuonna 458 eaa. tasavaltaa uhkasi naapuriheimo eekvit. Senaatti kutsui Cincinnatuksen apuun. Tämä oli kyntämässä peltoaan, kun sanansaattaja saapui. Cincinnatus vaihtoi saman tien vaatteet, otti armeijan komentoonsa ja johti sen voittoon eekveistä. 16 päivän kuluttua hän palasi jälleen pellolleen. 

Etruskit ja gallialaiset

Taistelu eekvejä vastaan oli vain yksi monista, joita nuori Rooman valtakunta kävi lähimpiä naapureitaan vastaan. Erityisen tärkeä oli etruskikaupunki Vejistä vuonna 396 eaa. otettu voitto. Etruskit olivat mahtava ja kulttuurisesti vaikutusvaltainen kansa, jonka pääalue oli nykyisen Toscanan seudulla. He olivat olleet hallitseva kansa, mutta Vejin voiton jälkeen Rooma otti heiltä
tuon aseman.

Mutta pian oli takaiskun aika. Vain yhdeksän vuotta Vejin voiton jälkeen Roomaan tunkeutui kelttiheimo, jota roomalaiset kutsuivat gallialaisiksi. Gallialaiset olivat 800-luvulta eaa. olleet hallitsevia suurissa osissa keskistä ja läntistä Euroopaa, aina Britteinsaarille asti. Samaan aikaan Rooman laajenemisen alkamisen kanssa oli suuri ryhmä kelttejä jättänyt kotinsa nykyisen Sveitsin alueella ja tullut Alppien eteläpuolelle, alueelle, jota roomalaiset kutsuivat Gallia Cisalpinaksi (Gallia Alppien tällä puolen).

Roomalaisia legioonalaisia.

© Getty

Gallialaiset hyökkäsivät Roomaan

Eräs näistä eronnut pienempi ryhmä vaelsi etelämmäs ja vuonna 387 eaa. kukisti Rooman armeijan ja ryösti kaupungin. Arkeologit ovat ajoittaneet laajan tuhkakerroksen Roomassa 300-luvun alkuun, minkä tulkitaan kertovan, että kaupunki paloi.

Gallialaisten hyökkäys olisi voinut merkitä tasavallan loppua. Niin ei kuitenkaan käynyt. Sitä vastoin kaupunki rakennettiin nopeasti uudelleen, ja se otti entisen asemansa takaisin. Hyökkäyksestä tuli lähtölaukaus uudelle laajentumisen ajalle, jolloin Rooman senaatti ja kansa lakaisivat ristiriitansa maton alle ollakseen yhtenäisiä ulkoisia vihollisia vastaan. Rooman seitsemän kukkulan ympärille rakennettiin muun muassa suuri puolustusmuuri. 

Falangeista manipuleihin

Seuraavien vuosikymmenten aikana pahimmat vastustajat eivät olleet gallialaiset vaan joukko heimoja, joita kutsuttiin samnilaisiksi. 

300- ja 200-luvuilla eaa. käydyissä sodissa he haastoivat Rooman johtoaseman Keski-Italiassa. Samnilaiset käyttivät tehokkaita ja liikkuvia taistelutaktiikoita, minkä vuoksi roomalaiset joutuivat suuriin vaikeuksiin. Tappioista huolimatta roomalaiset onnistuivat aina kokoamaan rivinsä uudelleen.

Samnilaisia vastaan käydyt vaikeat taistelut johtivat Rooman armeijan uudistamiseen. Aiemmin roomalaiset olivat taistelleet pitkin keihäin aseistautuneina kylki kyljessä niin kutsutuissa falangeissa. Samnilaisten liikkuvuuden ansiosta Rooman sotilasjohto jakoi armeijan pienempiin osastoihin, niin sanottuihin manipuleihin, jotka pystyivät liikkumaan vapaammin ja siten taistelemaan tehokkaammin erilaisissa maastoissa.

Koska roomalaiset epäonnistuivat samnilaisten kukistamisessa taistelukentällä, he käyttivät poliittisia keinoja ja pyrkivät erottamaan samnilaiset näiden liittolaisista. Strategia, latinaksi divide et impera (hajota ja hallitse), jossa viholliset ohjattiin toistensa kimppuun, muodostui roomalaisten erikoisuudeksi. 

Pyrrhus ja sotanorsut.

Kreikkalainen Tarentum pyysi apua roomalaisia vastaan Epeiroksen maineikkaalta kuninkaalta Pyrrhokselta (pieni kuva) . Hän laivasi yli 20 sotanorsua Italiaan vihollisarmeijaa vastaan.

Rooma hallitsi kaikkea Rubiconista etelään

300-luku eaa. oli ollut Rooman tasavallan tulikoe. Vuosisata oli alkanut gallialaisten hyökkäyksellä, minkä jälkeen monta veristä vuotta oli taisteltu samnilaisten kanssa. Mutta lopulta Rooma seisoi voittajana ja hallitsi suurinta osaa maasta Rubikonjoelta pohjoisessa Italian niemimaan eteläkärkeen.

Nopea laajeneminen johti uusiin sotiin, kun Rooman uudet naapurit tunsivat itsensä uhatuiksi. Etelä-Italian rannikolla oli Tarentum, nykyinen Taranto, jonka kreikkalaiset olivat perustaneet 700-luvulla eaa. Sen asukkaat pelkäsivät, että roomalaiset valtaisivat myös heidän kaupunkinsa. Vuonna 282 eaa. tarentumilaiset tekivät ennaltaehkäisevän iskun ja ajoivat roomalaisjoukot, jotka olivat asettuneet seudulle. 

Pyrrhos tuli Tarentumim apuun

Kaupungin johtaja haki tukea kuuluisalta Epeiroksen kuninkaalta Pyrrhokselta, joka päätti auttaa siirtokuntaa. Hän astui maihin Etelä-Italiassa hyvin koulutetun armeijan kärjessä, joka saattoi koostua jopa 25  000 miehestä. Seurasi kaksi veristä taistelua, joissa roomalaiset jäivät tappiolle. Heitä pelotti muun muassa kreikkalaisten salainen ase – 20 sotanorsua, jotka levittivät kauhua taistelukentällä. 

”Vielä yksi tällainen voitto niin olen hukassa."

Mutta myös Pyrrhos kärsi suuria tappioita, mikä johti siihen, että hän kertomuksen mukaan sanoi: ”Vielä yksi tällainen voitto, niin olen hukassa.” Toisin sanoen: vaikka hänen armeijansa voitti jokaisen taistelun, hän ei voinut korvata tappioitaan samaa tahtia roomalaisten kanssa, koska näillä oli suuremmat reservit.

Lopulta Pyrrhos antoi periksi ja palasi Kreikkaan. Rooma oli jälleen kärsinyt taistelukentällä tappion mutta samoin kuin sodassa samnilaisia vastaan, saavuttanut merkittävän strategisen voiton. Jokin Rooman tasavallan rakenteissa teki siitä ennennäkemättömän sitkeän.

Rooma voi hävitä taistelun mutta ei koskaan sotaa – se oli oppi niistä karvaista kokemuksista, jotka kilpailijat Italian niemimaalla olivat joutuneet hyväksymään. Sama kohtalo oli myöhemmin edessä monilla kansoilla Välimeren ympärillä.

Ehkä sinua kiinnostaa...