Foinikialaiset paljastivat harvoin, mistä olivat lastinsa ostaneet.
He kuvasivat matkakohteitaan tarkoituksellisen epämääräisesti. 

© Mary Evans/IBL

Foinikialaiset – Välimeren valtiaat

Satoja vuosia ennen kuin kreikkalaiset ja roomalaiset uskaltautuivat kotimaastaan, Välimerta hallitsi pieni kansa nykyisen Libanonin alueelta – foinikialaiset. Uusia markkinoita ja kauppatavaroita etsiessään he purjehtivat ensimmäisinä Afrikan ympäri.

lauantai 12. tammikuuta 2019 teksti Mikkel Larsen och Niels-Peter Granzow Busch

Kuumana kesäpäivänä noin 600 eKr. pieni laivaryhmä lähtee egyptiläisestä satamasta Punaisella merellä purjehtimaan kohti etelää. Egyptin faarao Neko II on päättänyt lähettää retkikunnan selvittämään, onko Afrikan ympäri mahdollista purjehtia.

Tavoitteena on löytää reitti, jota voidaan käyttää niin sotaan kuin kaupankäyntiin. Vaaralliseen tehtävään faarao on nimittänyt aikansa ehdottomasti parhaat merenkävijät: foinikialaiset merimiehet, joilla on kokemusta lukuisista matkoista kaikilla tuohon aikaan tunnetuilla merillä.

Purjehtivat Afrikan ympäri

Laivat purjehtivat etelään, kiertävät Afrikan sarven ja jatkavat rannikkoa pitkin päiväntasaajan yli. Myöhemmin he laskeutuvat maihin ja leiriytyvät sinne.
He kylvävät mukanaan tuomansa siemenet, ja sillä aikaa kun he korjaavat aluksiaan pitkää purjehdusta varten, sato kypsyy. He korjaavat sadon ja nostavat jälleen purjeet. Tälla tavoin he etenevät mantereen rantaviivaa pitkin, kunnes kolmantena vuonna saapuvat jälleen tutuille vesille Pohjois-Afrikan Atlantin rannikolla. Gibraltarin salmen läpi purjehdittuaan he palaavat rannikkoa myöten takaisin Egyptiin. 

Herodotos epäili foinikialaisten saavutuksia

Kreikkalainen historioitsija Herodotos kuvasi noin 150 vuotta myöhemmin foinikialaisten purjehdusta Afrikan ympäri. "He kertoivat minulle, mihin monet uskoivat vaikka minun oli vaikea uskoa, että matkalla Libyan (Afrikka) ympäri aurinko oli ollut heidän oikealla puolellaan (pohjoisessa)", kirjoitti Herodotos. Foinikialaisten kuvaus auringon suunnanvaihdoksesta on kuitenkin vahvin todiste siitä, että heidän tarinansa on totta ja he todella purjehtivat Afrikan ympäri. Tuohon aikaan ei Välimerellä kukaan tiennyt, että pohjoisella pallonpuoliskolla aurinko on aina zeniitin eteläpuolellä, mutta eteläisellä pallonpuoliskolla siitä pohjoiseen.

Foinikialaiset kulkivat siis Afrikan ympäri noin 2 100 vuotta ennen portugalilaista merenkulkijaa Vasco da Gamaa, mutta he eivät kirjoittaneet tutkimusmatkastaan sanaakaan. 

Foinikialaiset kirjoittivat harvoin itsestään, mutta arkeologit ovat löytäneet monta kivireliefiä, joissa kuvataan heidän meriseikkailujaan. 

© Erich Lessing/IBL

Foinikia sijaitsi nykyisen Libanonin alueella 

Foinikialaisten kolme tärkeintä kaupunkia – Tyros, Sidon ja Byblos – sijaitsivat hajallaan kapealla rannikkokaistaleella nykypäivän Libanonissa puristuneina meren ja sisämaan vuoristojen väliin. Heitä ympäröi kaksi aikansa suurvaltaa: heettiläiset pohjoisessa ja egyptiläiset etelässä.

Pieni alue nimeltä Foinikia ei ollut kaikkein hedelmällisin, mutta siellä oli paljon haluttuja raaka-aineita kuten setripuuta vuoriston metsistä ja violettia väriainetta rannan purppurakotiloista. Ne sekä erittäin kehittyneet tekstiilit, koristellut metalliesineet, lasi ja keramiikka muodostivat perustan foinikialaisten rakentamalle kauppaverkostolle. 

Taitavia laivanrakentajia

Kauppaa kehittääkseen foinikialaiset kehittyivät Välimeren taitavimmiksi laivanrakentajiksi. He rakensivat tilavia rahtilaivoja, joka saattoivat olla jopa 30 metriä pitkiä ja 6–7 metriä leveitä.
Suurimpiin saattoi lastata jopa 50 tonnia, ja niillä tehtiin pitkiä matkoja. Suuri neliönmuotoinen purje kuljetti laivoja keskimäärin 2–3 solmun nopeudella. Suotuisilla tuulilla niillä saattoi matkustaa melkein 150 kilometriä päivässä. Foinikialaiset koristivat aluksensa keulan aina pienellä figuurilla, joka suojasi merieläimiä ja hirviöitä vastaan.

Kauppiaat möivät setripuuta ja violettia väriainetta pääasiassa mahtaville naapurilleen. Egyptissä he saivat niistä kultaa, norsunluuta sekä papyrusta, jota vain egyptiläiset valmistivat.
Näitä foinikialaiset myivät edelleen muualle Pohjois-Afrikkaan, Anatoliaan ja -Kreikkaan. 

Byblos antoi nimen Raamatulle

Aluksi foinikialaisten kaupungeista vaikutusvaltaisin oli Byblos. Kreikkalaiset olivat niin tottuneita saamaan arvokkaan papyruksensa laivalla Byblosista, että kreikan sana papyrukselle, biblos, tuli suoraan kaupungin nimestä. Samaa perua on sana biblion, kirja, joka puolestaan antoi myöhemmin nimen Raamatulle.

Pikkuhiljaa Byblos kuitenkin menetti markkinaosuuttaan kahdelle muulle foinikialaiskaupungille Tyrokselle ja Sidonille. Molemmat investoivat paljon resursseja Välimeren-kaupan laajentamiseen. 

Setripuu Libanonin metsistä oli foinikialaisten tärkeimpiä kauppatavaroita.

© Alamy/IBL

Foinikialaisten kaupankäynti

Herodotoksen mukaan foinikialaiset kauppiaat tapasivat asetella tuotteensa rannalle, kun he saapuivat paikkakunnalle. Sitten he palasivat laivaansa ja sytyttivät mustaa savua suitsuttavan kokon. Asukkaat saapuivat rantaan ja laittoivat kultaa tavaroiden viereen ja poistuivat. Nyt foinikialaiset palasivat takaisin rannalle ja tutkivat kultatarjoomuksia. "Jos he ajattelivat, että kulta riitti tavaroista, he veivät sen mukanaan. Jos näin ei ollut, he menivät takaisin laivaansa odottamaan. Nyt kyläläiset tulivat takaisin jättämään lisää kultaa, kunnes sitä oli tarpeeksi."

Näin luotiin ensimmäiset kauppayhteydet. Pian purjehtijat tunnettiin koko Välimerellä, ja foinikialaiset kaupungit ansaitsivat valtavia summia.

"Meren kaikki laivat merimiehineen olivat sinussa tavaroitasi vaihtamassa. Persia ja Luud ja Puut olivat sotajoukossasi, sinun sotureinasi", kirjoittaa profeetta Hesekiel Vanhassa Testamentissa Tyroksen kaupunkia tarkoittaen. 

Perustivat siirtokunnan Kyprokselle

Kun kauppareitit lopulta ulottuivat aina Espanjaan asti, foinikialaiset rakensivat pysyviä tukikohtia matkan varrelle pitkin Välimeren rannikkoa. Noin vuonna 820 eKr. he perustivat Kitionin siirtomaan Kyprokselle. Se oli ensimmäisiä yli 300 siirtokunnasta ja kauppapaikasta, joita foinikialaiset seuraavina vuosisatoina rakensivat kuin helmikoruksi pitkin Välimeren rannikkoa.

Foinikialaiset purjehtivat yleensä rannikkolinjojen myötäisesti minimoidakseen eksymisen riskiä. Perille oli helpompi löytää, eivätkä avomeren vaarat uhanneet. Mutta välillä heidän oli pakko purjehtia avomerellä, esimerkiksi silloin, kun he olivat matkalla Sisiliaan tai Kyprokseen – matka, joka saattoi viedä monta päivää.

He purjehtivat jopa öisin, mikä vaati tähtitaivaan ymmärtämistä. Foinikialaiset olivat oletettavasti ensimmäisiä, jotka navigoivat Pohjantähden mukaan. Kreikkalaiset käyttivät sekä kansasta että tähdestä sanaa "phoinike". 

Foinikialaismies tuo uhrilahjoja. Persialainen reliefi 500-luvulta eKr.

© Bridgeman/IBL

Hallitsivat purjehdusreittejä Atlantille

800-luvun lopussa eKr. foinikialaiset olivat perustaneet pysyviä siirtokuntia pitkin Pohjois-Afrikan rannikkoa, Sisiliaan, Sardiniaan ja etenkin Espanjaan. Siellä oli tärkein foinikialaisten siirtokunta Gadir, nykyinen Cadiz Lounais-Espanjassa.

Kaupunki menestyi, koska se oli paitsi Espanjan runsaiden kupari- ja hopearikkauksien laivaussatama, mutta myös siksi, että sieltä käsin saatettiin hallita purjehdusreittejä Atlantille. Yhdessä Lixusin kaupungin kanssa Afrikan puolella sieltä valvottiin myös koko Gibraltarin salmea. Foinikialaiset eivät siis hallinneet pelkästään suuria osia Välimerestä, vaan myös liikennettä Atlantille ja takaisin. 

Karthago piti pintansa kreikkalaisia vastaan

Tämän panivat merkille etenkin kreikkalaiset, jotka kilpailivat foinikialaisten kanssa 700-luvun lopusta eKr. alkaen. Sisiliassa puhkesi jatkuvasti konflikteja kreikkalaisten ja foinikialaisten välillä, ja noin 580 eKr. kreikkalaiset yrittivät ajaa tunkeutujat pois saarelta.

Foinikialaisten siirtomailla oli vaikeuksia puolustautua aggressiivisilta kreikkalaisilta. Siirtomaat oli varusteltu kaupankäyntiin, ei sotaan. Kotimaastakaan oli turha odottaa apua – Foinikian oli vallannut Babylonian uusi kuningas Nebukadnessar valtavalla armeijallaan.

Yksi foinikialainen kaupunki piti kuitenkin pintansa kreikkalaisia vastaan – Karthago. Monien muiden foinikialaisten kaupunkien tavoin se oli perustettu 800-luvulla eKr. Siirtokunta sijaitsi nykyisessä Tunisiassa ja sen nimi "Qart Hadasht" (Karthago) tarkoitti "uusi kaupunki". 

Taistelu Sisiliasta

Karthago ei luottanut emämaan apuun, vaan rakensi suunnitelmallisesti itselleen oman armeijan palkkasotureista. Seuraavina vuosisatoina kreikalaiset ja foinikialaiset taistelivat strategisesti tärkeästä Sisiliasta jatkuvasti saamatta tilanteeseen lopullista ratkaisua.

Samalla kun Karthago soti kreikkalaisten kanssa Välimeren hallinnasta, se yritti laajentaa kauppaimperiumiaan. 

Karthago pysyi koko ­Välimeren vahvana kauppakeskuksena ­muiden siirtokuntien sortuessakin.

© Gianni Dagli Orti/REX/IBL

Gorilloja tai pygminaisia

Noin 500 eKr. Karthagosta lähti kaksi suurta tutkimusmatkaa uusia rikkauksia etsimään. Toista johti kaupungin kuningas Hanno, joka kulki laivoineen pitkin Afrikan länsirannikkoa kultaa etsien. Kotiin palattuaan Hanno antoi pystyttää muistokyltin, jossa kerrotaan, kuinka kartagolaiset astuivat maihin saarella, jossa oli pieni järvi. Siellä he kohtasivat outoja villimiehiä.

"Heillä oli karvaiset ruumiit, ja tulkit kutsuivat heitä nimellä gorillae. Ajoimme heitä takaa mutta emme saaneet yhtään vangiksi. He pakenivat kiipeämällä ylös jyrkkiä rinteitä ja puolustautuvat kivillä. Saimme kiinni kolme naista, jotka purivat ja raapivat, eivätkä suostuneet mukaamme. Siksi tapoimme ja nyljimme heidät ja toimme nahkat takaisin Karthagoon."

Tutkijat eivät tiedä, olivatko kyseessä todella gorillat vai teurastivatko karthagolaiset pygminaisia. Mutta kun eläintieteilijät sittemmin luokittelivat suurimmat afrikkalaiset kädelliset järjestelmäänsä, he antoivat näille saman nimen, jota Hanno oli kertomuksessaan käyttänyt. 

Merihirviöitä Britteinsaarilla

Samoilta ajoilta on tallessa karthagolaiskapteeni Himilkonin kuvaus matkastaan, joka nykytutkijoiden mukaan suuntautui Britteinsaarille. Hän kertoo kohdanneensa matkallaan merihirviöitä ja muita kauheuksia – luultavasti pelotellakseen kreikkalaisia kilpailijoita matkustamasta sinne. Matkan tarkoitus oli nimittäin hankkia Karthagolle tinaa. 

Rooma kukisti Karthagon

Karthago hallitsi Välimerta vuoteen 241 eKr. asti, jolloin Välimeren uusi supervalta Rooma voitti sen ensimmäisessä puunilaissodassa. Tappion jälkeen Karthagon oli luovuttava Sisiliasta ja Sardiniasta. 218 eKr. suurvallat ottivat jälleen yhteen, ja Karthago menetti Espanjan hallinnan. Kaupunki oli kuitenkin yhä niin mahtava, että käytyään siellä 60 vuotta myöhemmin roomalainen senaattori Cato vanhempi tuli vakuuttuneeksi, että se on uhka Roomalle. Tämän jälkeen hän lopetti puheensa Rooman senaatissa aina sanoilla: "Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on tuhottava."

Caton toive toteutui kolmannessa puunilaissodassa, kun suuri roomalaisarmeija vuonna 146 eKr. hävitti Karthagon maan tasalle.

Ehkä sinua kiinnostaa...