Yläluokan pojista tuli neuvostoagentteja

Irlannin verinen historia on pitkä. Tänä vuonna on kulunut tuhat vuotta siitä, kun ensimmäinen yritys maan yhdistämiseksi estettiin taistelussa, jossa...

Pitkän aikaa neljä brittiläistä opiskelijakaverusta toimitti tärkeitä tietoja Neuvostoliitolle. Pikkuhiljaa vakoojakvartetin jäsenet paljastuivat, mutta ketään heistä ei tuomittu rikoksista.

Teksti Sara Griberg

Neljä yläluokan poikaa Donald Mclean, Guy Burgess, Kim Philby ja Anthony Blunt kuuluivat brittiläiseen kermaan. He olivat hyvien perheiden mainiosti käyttäytyviä poikia ja saivat parhaan mahdollisen koulutuksen Trinity Collegessa Cambridgessa. Neljää opiskelijaa yhdisti myös erikoinen seikka: kaikki olivat opiskeluaikana vannoutuneita kommunisteja.

Kuten monet muut radikaalit nuoret, myös he vaikuttivat hiljalleen luopuneen vasemmistosympatioista ja sopeutuneen järjestelmään. He loivat uraa, solmivat kontakteja ja saivat tärkeitä asemia brittiläisessä yhteiskunnassa. Toisen maailmansodan aikana osa heistä palveli brittien turvallisuuspalvelussa.
Kukaan ei aavistanut, että hyvin elämässään pärjänneet herrasmiehet olivat itseasiassa pitäneet kiinni radikaalista vakaumuksestaan. He vakoilivat Neuvostolle, ja heidän arvellaan aiheuttaneen suurta vahinkoa sekä Iso-Britannialle että USA:lle. Brittinelikko paljastui pikkuhiljaa, mutta kukaan heistä ei joutunut oikeuden eteen. Jälkimaailmalle he ovat tuttuja nimellä ”The Cambridge Four”, ja he olivat yksi menestyksekkäimmistä koskaan paljastuneista vakoojaryhmistä.

Kommunistivakoojia etsittiin

1930-luvun alussa Neuvostoliiton tiedustelupalvelu etsi brittiläisiä kommunisteja mahdollisiksi vakoojiksi. Kysymykseen eivät tulleet vihaiset työväenluokan kommunistit, jotka julistivat avoimesti ja jakoivat lentolehtisiä. Sellaiset henkilöt herättivät liikaa huomiota, ja heillä olisi lisäksi olemattomat mahdollisuudet soluttautua niihin piireihin, joissa käsiteltiin salaisia valtion asioita.

Nuoret Cambridegn kasvatit olivat sitä vastoin täydellisiä oppipoikia. Älykkäitä, koulutettuja ja kielitaitoisia. Heille voitiin povata loistavaa uraa.
Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB:n edeltäjä GPU teki pitkänäköisen suunnitelman ja antoi palkatuille agenteille tarpeeksi aikaa vasemmistoleiman poistamiseksi yltään. Cambridgen kvartetti otti etäisyyttä vanhoihin kommunistipuolueen tovereihinsa ja teeskenteli olevansa välittämättä mistään, joka haiskahti sosialismilta.

Burgessilla oli alkoholiongelma

Ehkä tunnetuin näistä neljästä oli Guy Burgess (syntyi 1910). Häntä kuvaillaan ulospäinsuuntautuneeksi ja charmikkaaksi henkilöksi, joka oli avoimesti homoseksuaali ja kärsi alkoholismista.

Vuonna 1944 Burgess valittiin brittien ulkoministeriöön ja vuonna 1947 hänet lähetettiin Washingtoniin. Siellä hän työskenteli Iso-Britannian lähetystön sihteerinä ja sai käsiinsä salaiseksi leimattua materiaalia, jonka hän luovutti edelleen neuvostokontakteilleen.

Donald Maclean (syntyi 1915) oli liberaalin parlamenttiedustajan poika. Hänen kerrotaan olleen biseksuaali, ja hänellä saattoi olla suhde Burgessin kanssa Cambridgen vuosina. Maclean avioitui kuitenkin myöhemmin amerikkalaisnaisen kanssa. Vuosina 1944–48 hän palveli brittilähetystössä Washingtonissa, ja hänen uskotaan luovuttaneen tietoja amerikkalaisesta atomipommista Neuvostoliitolle. Maclean raportoi myös Moskovalle, että niin sanottu Marshallin suunnitelma, jonka piti auttaa Länsi-Saksaa ja muita Euroopan maita uudelleenrakennuksessa sodan jälkeen, olikin tarkoitettu luomaan USA:lle taloudellista valtaa Euroopassa.

Macleania epäiltiin

Pikkuhiljaa verkko brittiläisten vakoojien ympärillä kiristyi. 1940-luvun lopulla huomattiin venäläisten saaneen salaista tietoa, joka oli vuotanut brittilähetystöstä. Epäilysten kohteena oli Donald Mclean.

Eräs, joka sai tehtäväkseen selvittää vakoojaepäilyjä, oli Kim Philby (syntyi 1912), Cambridgen nelikon kolmas mies. Philby oli panostanut uraansa journalistina. Espanjan sisällissodan aikana hän oli ollut kirjeenvaihtajana konservatiivisessa The Times -päivälehdessä ja raportoinut tapahtumia Francon puolelta, samaan aikaan hän vakoili Kominternille, joka oli kansainvälinen kommunistipuolueiden yhteistyöjärjestö.

Philby nimitettiin johtajaksi

1944 Philby nimitettiin osaston päälliköksi brittien MI6-tiedustelupalveluun, Secret Intelligence Serviceen, joka vastaa brittien vakoilutyöstä ulkomailla. Philbyn tehtävänä MI6:ssa oli käsitellä tietoja Neuvostoliitosta. Työskennellessään samaan aikaan Neuvostoliiton tiedustelupalvelulle Philby sabotoi brittien vakoiluverkkoa Itä-Euroopassa ja hänen katsotaan myös luovuttaneen tietoja amerikkalaista ydinaseista.

Juuri ennen jotumistaan kuulusteluihin vuonna 1951 Donald Maclean sekä Guy Burgess katosivat. Selvisi, että he olivat paenneet ja saaneet turvapaikan toimeksiantajansa luota rautaesiripun takaa. Turvallisuuspalvelu epäili Kim Philbyn varoittaneen heitä. Hän kielsi syytökset, mutta hänet erotettiin virastaan MI6:ssa.

Philby paljastui kuitenkin venäläisen KGB-upseerin Anatoli Golitsynin loikattua länteen 1961. Golitsynin tiedot vahvistivat epäilyjä siitä, että Philby olisi vakoojajoukon ”kolmas mies”. Sen jälkeen Philby pakeni Moskovaan.

Numero neljä vakoojaringissä, Anthony Blunt (syntyi 1907), työskenteli turvallisuuspalvelu MI5:ssa, Security Servicessa, joka kartoittaa vakoilua ja terrorismia Iso-Britanniassa. Tämän kanssa rinnan hän vakoili Neuvostoliitolle. Blunt oli koulutettu taiteen tuntija, ja brittihovi luoti häneen taide-eksperttinä. Hän sai aatelisarvon 1956 ja seurusteli ahkerasti kuningasperheen kanssa. Golitsyn paljasti myös hänet.

Bluntia ei koskaan syytetty

Huolimatta tunnustuksesta Bluntia ei syytetty. Se saattoi johtua siitä, että hänellä oli arkaluontoisia tietoja kuningasperheestä. Vasta 1979, kun journalistit olivat saaneet vihiä asiasta, tuolloinen pääministeri Margaret Thatcher pakotettiin tunnustamaan Bluntin olleen vakooja. Bluntin aatelisarvo otettiin pois, mutta hän ei joutunut oikeuteen. Blunt kuoli Englannissa 1983.

Ne kolme, jotka olivat paenneet rautaesiripun taa, asuivat kaikki Moskovassa. Guy Burgessin kerrotaan olleen alkoholiongelman riivaama, ja hän kuoli 1963. Maclean ja Philby jatkoivat työtään KGB:ssä. Maclean kuoli 1983 ja Philby, joka julkaisi Neuvostoliitossa omaelämäkerran My Silent War (1968), kuoli vasta 1988, vuosi ennen kuin Berliinin muuri murtui.

Ei ole koskaan voitu todistaa, että joku näistä neljästä olisi vastaanottatnut  suuria summia vakoilustaan. Kasvatuksessaan omaksumansa herrasmiesihanteen mukaan heitä tuntui ajaneen vakoilutoimintaan ennemmin poliittinen vakaumus kuin ahneus.

LUE LISÄÄ:
Ian Crofton: Traitors and Turncoats (2009)

Ehkä sinua kiinnostaa...