Tasa-arvotaistelu päättyi giljotiinille

Berliini sai muurin ja Kuuban kriisi kärjistyi. Kylmä sota oli kriittisimmillään, kun länsivallat pääsivät odottamatta käsiksi vihollisen salaisuuksiin....

Hän oli niin radikaali, että häntä pidettiin hulluna. Olympe de Gouges vaati kuitenkin samoja oikeuksia naisille kuin miehille. Hän haastoi taistelullaan Ranskan vallankumouksen johtajat.

Teksti Magnus Västerbro

Kun Ranskan vallankumous puhkesi kesällä 1789, Olympe de Gouges, jo tuolloin kiistelty kirjailija ja keskustelija, osallistui innostuneesti yhteiskunnan muuttamiseen. Monen muun tavoin hänkin unelmoi paremmasta maailmasta, jossa vanhat vääryydet oli siivottu pois.

Innostus kääntyi pian todellisten muutosten puutteen aiheuttamaksi pettymykseksi ja kasvavaksi vastenmielisyydeksi, joka syntyi kaikesta vallankumouksen tuottamasta kärsimyksestä. Mutta myös – ja ennen kaikkea – syväksi turhautumiseksi siihen, että uusi, mullistava hallinto ei näyttänyt mitenkään laittavan  itsemääräämisoikeuden periaatteita koskemaan myös naisia​​.

Kirjoitti naisten oikeuksista

Siksi de Gouges, kesällä 1791, julkaisi radikaalin kirjoituksen Naisten oikeuksien julistus. Siinä hän lähti liikkeelle Ranskan uudesta perustuslaista, jossa ihmisoikeudet oli vahvistettu, vaikka käytännössä ne osoittautuivatkin sovellettaviksi ainoastaan ​​miehiin.

"Vallankumous on todellinen vasta, kun naiset tulevat täysin tietoisiksi surkeista oloistaan ja niistä oikeuksista, jotka he ovat menettäneet yhteiskunnassa", kirjoitti Olympe de Gouges, ja vaati, että naiset tuli kaikin tavoin rinnastaa miehiin. Toisessa kuuluisassa lainauksessaan hän selitti, että "jos naisella on oikeus nousta mestauslavalle, miksi kielletään hänen oikeutensa nousta puhujakorokkeelle?"

Herätti sensaation

Naisten oikeuksien julistuksesta tuli sensaatio, ja pian julkaistiin useita parodioita, joissa miehet pilkkasivat Olympe de Gouges’n mielipiteitä. Hänet kuvattiin hulluksi naiseksi, joka oli ehkä turhautunut epäonnisen avioliittonsa takia?
Hänen kirjoittamansa teksti eli kuitenkin edelleen, ja siitä tuli klassikko nousevan feminismin saralla.

Olympe de Gouges’n elämässä seurasi dramaattinen vaihe. Hän osallistui aktiivisesti myrskyisään poliitiikkaan Ranskan vallankumouksen ensimmäisinä vuosina saamatta kuitenkaan monia ehdotuksiaan kuulluiksi. Hän teki kuitenkin myös erilaisia julkaisuja, joissa hän otti kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin. Pian hän päätyi vastakkain vallankumouksellisen Ranskan mahtavimpien toimijoiden, niin sanottujen jakobiinien kanssa. Syynä oli se, ettei hänen mielestään entistä kuningasta pitänyt mestata, ja myöhemmin hän arvosteli raskaasti jakobiinijohtaja Maximilien de Robespierreä.

Hirmuvalta

1793 vallankumous äityi valtataisteluksi. Robespierren johtamat jakobiinit aloittivat ajojahdin ​​kaikkia mahdollisia vastustajiaan vastaan ja kymmeniätuhansia ihmisiä surmattiin. Niin sanotun hirmuvallan aikana de Gouges jatkoi epäröimättä ja mielipiteitään lieventämättä teostensa julkaisua.

Kesäkuun alussa hän julkaisi kirjasen Testament Politique, jossa hän vastusti jakobiinien politiikkaa. "Etsittekö ensimmäistä syyllistä?" hän kirjoitti. "Se olen minä; käykää kiinni. Olen ennakoinut kaiken, tiedän, että kuolemani on väistämätön."

Poliisi pidätti

Vain muutamaa viikkoa myöhemmin poliisi tunkeutui hänen asuntoonsa Pariisissa. Tarinan mukaan he eivät ensin löytäneet raskauttavia kirjoituksia ja olivat jo lähdössä. De Gouges ilmeisesti esti heitä ja näytti sivuhuoneen, josta löytyivät  myöhemmin häntä vastaan käytetyt asiakirjat​​.

Olympe de Gouges laitettiin välittömästi vankilaan syytettynä vallankumouksen vastustuksesta. Tuolloin oli kulunut 45 vuotta siitä, kun hän syntyi Montaubanin pikkukaupungissa Lounais-Ranskassa ja sai nimen Marie Gouze.
Hänen äitinsä oli tekstiilikauppiaan tytär ja isäpuolensa teurastaja. Marie itse oli vakuuttunut siitä, että hänen biologinen isänsä oli kirjallisesti maineikas markiisi Jean-Jacques Lefranc, jonka rakastajatar äiti lie ollut pitkään. 17-vuotiaana Marie päätyi naimisiin miehen kanssa, josta hän, kuten myöhemmin selvästi omaelämäkerrallisessa romaanissaan kuvasi, ei pitänyt, ja jota hän ei voinut kunnioittaa. Miehen kuoltua Marie muutti poikansa Pierren kanssa Pariisiin ja aloitti uuden elämän.

Uudella nimellä, Olympe de Gouges, hän alkoi liikkua kaupungin taide- ja filosofisalongeissa. Aikalaistodistajien mukaan hän oli sekä poikkeuksellisen kaunis että sulavakäytöksinen mitä hienoimmissa piireissä.
Mahdollisesti – tarinoita on monia – Olympe de Gouges oli myös useiden korkea-arvoisten miesten rakastajatar, mikä voisi selittää sen seikan, miten hän ajan myötä pystyi elämään taloudellisesti suhteellisen hyvin.

Näytelmän mustat sankarit

Kirjailijana de Gouges oli alusta alkaen radikaali. Näytelmässä Zamore et Mirza hän kertoi orjuuden hulluudesta ja esitti mustan miehen ja mustan naisen sankareina, mikä herätti voimakkaita reaktioita. Tänä aikana alkoivat nimittäin kasvaa käsitykset, jotka yrittivät selittää elinolojen ja poliittisten oikeuksien eroja sekä miesten ja naisten että valkoisten ja värillisten välillä sillä, että sanottiin erojen olevan "luonnollisia" ja siksi väistämättömiä.
Moni tiedemiest väitti todistetun, että pisimmälle kehittyneet ihmiset olivat valkoisia, eurooppalaisia uroksia. Sen jälkeen tulivat naiset ​​ja sitten värilliset miehet, laskevassa järjestyksessä.

Mentaliteetti herätti Olympe de Gouges’n vihan. Näin taistelu orjuutta vastaan ​​ja naisten oikeuksien puolesta oli periaatteessa sama asia – tavoitteena oli saada "yleismaailmalliset oikeudet” koskemaan todella kaikkia, eikä vain harvoja ja valittuja miehiä.

Pakko puolustautua

Ranskan vallankumouksen puhjettua Olympe de Gouges ei ollut ainoa nainen, joka haastoi vanhat tavat ja vaati todellista tasa-arvoa sukupuolten välille. Silti tiettyjen lainsäädännöllisten muutosten jälkeen, joiden mukaan naisilla oli muun muassa oikeus avioeroon, miesvaltainen poliittinen järjestelmä iski takaisin täydellä voimalla.

Marraskuussa 1793 Olympe de Gouges joutui oikeuteen. Hän oli heikossa kunnossa oltuaan kuukausia vankilassa, ja lisäksi häneltä evättiin asian­ajaja. Oikeuden mielestä de Gouges saattoi hyvin puolustaa itseään, koska hänellä oli aiemmin ollut paljon vahvoja mielipiteitä. Syytteissä todettiin muun muassa, että hän keskeneräisessä näytelmässään olisi kuvannut äskettäin teloitetun kuningatar Marie Antoinetten positiivisella tavalla, mitä pidettiin yrityksenä heikentää vallankumousta. Olympe de Gouges puolusti itseään parhaansa mukaan, mutta lopputulos oli jo selvä. 2. marraskuuta Olympe de Gouges tuomittiin kuolemaan, ja seuraavana päivänä hänet teloitettiin. Sekunteja ennen kuin giljotiini vei häneltä hengen, hän huusi: "Isänmaan lapset, te kostatte vielä kuolemani!"

Vain päivää myöhemmin teloitettiin toinenkin ajan johtavista feministeistä, Madame Roland. Pian sen jälkeen vallankumouksellinen hallitus kielsi kaikkia naisia ​​osallistumasta poliittisiin seurueisiin. Kun ryhmä naisia ​​astui valtaa pitävien eteen Pariisissa vaatimaan kiellon kumoamista, heidät torjui valtion virkamies, joka ilmoitti, ettei naisilla ollut mitään tekemistä julkisuudessa:
"Älkää koskaan unohtako sitä miesnaista, häpeämätöntä Olympe de Gouges’a", hän sanoi, "hän, joka luopui kodistaan päästäkseen politiikkaan ja tekemään rikoksia ... Haluamme naisia kunnioitettavan; siksi me pakotamme heidät kunnioittamaan itseään. l

LUE LISÄÄ:
Deviant Women of the French Revolution and the Rise of Feminism av Lisa Beckstrand (2009)

Ehkä sinua kiinnostaa...