Talonpojat nousivat kapinaan

Irlannin verinen historia on pitkä. Tänä vuonna on kulunut tuhat vuotta siitä, kun ensimmäinen yritys maan yhdistämiseksi estettiin taistelussa, jossa...

Nuijasota, Pohjoismaiden viimeinen merkittävä talonpoikaiskapina, syttyi Pohjanmaalla vuonna 1596. Sen johtaja Jaakko Ilkka sai taakseen kansan tuen, mutta ei voinut mitään ylivoimaiselle sotajoukolle.

Teksti: Ilkka Enkenberg

Kirkonmäelle on kokoontunut suuri joukko miehiä, ja sieltä kuuluu kovaäänistä puhetta. Joku nostaa äänensä ylitse muiden. Hän puhuu kiihkeästi ja saa vastaukseksi hyväksyviä huudahduksia. Joku kiroaa veroja, linnaleirejä, joku huoveja ja käskynhaltijaa. Huudot yltyvät, astaloita heilutellaan ilmassa. Päätös tarttua aseisiin on tehty.

Sodan vuodet

Nuijasodan alkaessa Ruotsin ja Venäjän välinen Pitkä viha oli juuri päättynyt Täyssinän rauhaan. Sota kesti 25 vuotta, ja se oli raskas sotilaiden lisäksi myös talonpojille. Sodan loputtua talonpojat odottivat linnaleirien purkua, mitä ei tapahtunut. Suomen marski ja kuninkaan käskynhaltija Klaus Fleming pelkäsi Venäläisten hyökkäystä ja halusi siksi pitää sotamiehet valmiustilassa. Niinpä he jatkoivat elämistä talonpoikien kustannuksella.

1590-luvulla Suomessa oli kymmenen täyttä jalkaväki- eli nihtilippukuntaa, joiden yhteinen vahvuus oli noin 5 000 miehestä. Ratsuväen eli huovien määrä vaihteli 1 000 ja 1 600 välillä. Lisäksi oli laivojen miehistöä, tykistöä ja ulkomailta pestattuja palkkasotureita. Tämän joukon elättäminen oli suurin talonpoikiin kohdistunut rasitus ennen kruunun veroja.

Ruotsin valtataistelu

Nuijasodan taustalla vaikutti myös valtakunnan politiikka. Ruotsin kuningas Sigismund oli myös Puolan kuningas ja vietti aikansa Puolassa. Lisäksi hän oli katolinen. Ruotsia johti sijaishallinto, jonka johtomies oli Kaarle-herttua, joka alkoi pian tavoitella myös Ruotsin kruunua ja onnistuikin lopulta.
Kamppailu kruunusta heijastui voimakkaasti Suomeen. Kuninkaan käskynhaltija Suomessa, Klaus Fleming, puolusti Sigismundia, joka oli nostanut hänet asemaansa. Näin Suomesta tuli Sigismundin tukialue ja Flemingistä Kaarle-herttuan vihollinen.

Kun linnaleirejä ei sodan loputtua purettu, valittivat suomalaiset talonpojat Ruotsiin sijaishallinnon johtajalle, Kaarle-herttualle. Hän asettui talonpoikien puolelle Flemingiä vastaan. Kaarlen vastaus talonpoikien valituksiin oli: »Onhan teitä niin paljon, että pystytte karistamaan huovit päältänne, jos ei muuten niin aidanseipäillä ja nuijilla!»

Vuonna 1595 koko Pohjanmaan lääni jätti voiveron maksamatta, ja Kaarle-herttuan kansliassa kirjattiin 40 Suomesta tullutta valitusta. Seuraavan vuoden alussa ilmajokelainen suurtilallinen Jaakko Ilkka nousi kapinaan. Keräämänsä joukon avulla hän ajoi huovit maakunnasta muutamassa päivässä. Fleming kukisti kapinan pian, ja Jaakko Ilkka vietiin vangiksi Turun linnaan.

Ilkka ei ollut ainoa pohjalainen, joka oli valmis tarttumaan aseisiin. Pyhän Katariinan päivänä, 25.11., vuonna 1596 Isonkyrön kirkolle kokoontuneet miehet päättivät, etteivät enää ylläpidä sotilaita linnaleireissä. Päätöstä oltiin valmiit puolustamaan asein, ja sen takana oli suomenkielinen Etelä-Pohjanmaa ja osa Keski-Pohjanmaata. Tapahtumat etenivät nopeasti, ja niitä joudutti samana päivänä tapahtunut talonpoikien ja huovien yhteenotto. Kapinan johtoon valittiin Turusta karannut Jaakko Ilkka. Hänellä oli sotakokemusta, ja hän oli itsekin ratsutilallinen.

Nuijamiesten marssi

Nuijamiehet lähtivät joulukuun puolessavälissä liikkeelle Isostakyröstä. Joukot oli jaettu kolmeen osaan. Kaikkien määränpää oli pääkaupunki Turku, mutta ne matkasivat eri reittejä kerätäkseen mukaansa lisää väkeä. Ilkan johtaman pääjoukon suuntana oli ensin Pirkanmaa.
Joulupäivänä 1596 noin 2500 nuijamiestä oli majoittuneena Nokian kartanon maille. Vain kolmen kilometrin päässä, Pirkkalan pappilassa, oli Flemingin sotajoukon leiri. Joukkojen kohdatessa taistelu oli epätasainen ja sen lopputulos arvattavissa. Talonpojat lyötiin päivässä.

Klaus Fleming tarjosi nuijamiehille mahdollisuutta lähteä kotiin, jos he luovuttaisivat johtajansa. Talonpojat pakenivat, mutta vain osa pääsi kotiin, koska Flemingin joukot kävivät sumeilematta pakenijoiden kimppuun. Jaakko Ilkka pääsi Pohjanmaalle. Flemingin vouti Abraham Melkiorinpoika sai hänet kuitenkin kiinni ja teloitti pikaisesti muiden kapinajohtajien kanssa. Kohta tämän jälkeen vouti sai Flemingiltä kirjeen, jossa kiellettiin tappamasta Jaakko Ilkkaa.

Kapinat Hämeessä ja Savossa

Kolmeen osaan jakautuneen nuijamiesten joukon itäisin haara oli onnistunut lietsomaan kapinamielialaa muun muassa Rautalammilla, mistä kapinalliset etenivät kahta puolta Päijännettä etelään. Länsipuolta edennyt joukko kääntyi takaisin kuultuaan Nokian tapahtumista mutta kohtasi Padasjoella huoveja. Nuijamiehet onnistuivat puolustautumaan mutta erehtyivät luottamaan vastapuolen lupaukseen vapaasta kotiinpaluusta antautumisen vastineeksi. Kapinalliset petettiin ja tapettiin viimeiseen mieheen.

Päijänteen itäpuolta edenneet nuijamiehet marssivat Savoon ja onnistuivat nostamaan useita pienempiä kapinoita. Savonlinnan päällikkö Gödick Fincke joutui lopulta pyytämään apua Käkisalmen ja Viipurin linnoista tilanteen rauhoittamiseksi. Tammikuun lopulla 1597 kapinalliset piiritettiin Mikkelin pappilan alueelle ja kukistettiin jo tutuksi tulleella menetelmällä: lupaamalla kotiinpaluu, jonka jälkeen antautuneet tapettiin.

Vielä kerran!

Kaarle-herttuan lähettämä vouti onnistui nostattamaan Pohjois-Pohjanmaan talonpojat kansannousuun vielä tammikuussa 1597. Paikalle riensi vouti Abraham Melkiorinpoika mukanaan noin 40 ratsumiestä. Kun he saapuivat Kaarlelan kirkolle, talonpojat yllättävät heidät. Suurin osa ratsumiehistä tapettiin, mutta Melkiorinpoika onnistui pakenemaan muutaman miehen kanssa. Heidät saatiin kuitenkin kiinni ja toimitettiin Ruotsiin, missä Melkiorinpoika teloitettiin seuraavana vuonna.

Tämän tappion jälkeen Klaus Fleming varoitti talonpoikia kapinoinnista. Tästä huolimatta, tai juuri varoituksen innostamina, noin 3000 talonpoikaa kokoontui Kyrön kirkon läheisyyteen. Aseistuksena oli kaksi tykkiä Oulun linnasta. Fleming kiirehti kohti Pohjanmaata 1500 miehen ratsujoukon kanssa.
Nuijamiehet pyrkivät yllättämään Flemingin joukon mutta arvioivat niiden sijoittumisen väärin ja menettivät siksi edun. Seurasi pitkä ja verinen taistelu, jonka alussa ruotsinkieliset talonpojat pettivät toverinsa ja siirtyivät Flemingin puolelle. Talonpoikien kärsittyä tappion Fleming armahti eloonjääneet. Noin 500 talonpoikaa jäi vangiksi, ja Pohjanmaa joutui sotilaiden ryöstelyn ja hävityksen kohteeksi.

Nuijasodassa menehtyi noin 3000 talonpoikaa, joka vastaisi nykyisellä asukasmäärällä noin 75 000 kuollutta.

Klaus Fleming kuoli sairaskohtaukseen kolme kuukautta kestäneen Nuijasodan jälkeen keväällä 1597. Pian tämän jälkeen valta vaihtui koko Ruotsin valtakunnassa, ja Kaarle-herttua nousi valtaistuimelle Sigismundin tilalle. Linnaleirijärjestelmä kuihtui.

LUE LISÄÄ: Heikki Ylikangas: Nuijasota (1996)

Ehkä sinua kiinnostaa...