Spartalaiset pysäyttivät hyökkäysaallon toisensa jälkeen Thermopylain solassa vuonna 480 eaa. Mutta heitä oli liian vähän, ja loppu oli väistämätön. 

© Stanley Meltzoff/National Geographic/Corbis/IBL

Sotilasvaltio Sparta

Spartan sotilaita pelättiin kaikkialla antiikin maailmassa. He eivät koskaan vetäytyneet taistelukentältä. Pojista alettiin muokata sotilaita jo 7-vuotiaina, ja koko yhteiskunnan tavoitteena oli varustautua sotaa varten.

torstai 3. toukokuuta 2018 teksti Inger Lise Kontochristos

Aurinko nousi Thermopylain ylle. Sen säteet heijastuivat tiiviissä muodostelmassa seisovien 300 spartalaisen kilvistä. Kuningas Leonidaan johtamien sotilaiden vasemmalla puolella oli vuoren seinä ja oikealla kalliojyrkänne, jonka alapuolella oli Egeanmeri. Edessään heillä oli vihollinen – yli satatuhatta persialaista. Heitä johti kuningas Xerxes, joka oli vannonut kostavansa isänsä kymmenen vuotta aiemmin Marathonissa kokeman tappion.

Spartalaiset olivat usean päivän aikana lyöneet liittolaistensa kanssa takaisin persialaisten hyökkäysaallon toisensa jälkeen. Kuolleita vihollisia oli heidän edessään kasoittain. Spartalaisten kunniasäännöt kielsivät heitä vetäytymästä taistelukentältä. Heidän velvollisuutenaan oli taistella niin kauan kuin mahdollista, jotta toisista kreikkalaisista kaupunkivaltioista lähetyt vahvistukset ennättäisivät paikalle.

Yhtäkkiä vasemmalta sivustalta kuului varoitushuuto. Joku oli havainnut vuorella ryhmän persialaisia matkalla kohti heitä. Miten se oli mahdollista? Jonkun oli täytynyt pettää heidät ja näyttää persialaisille vuoren yli johtava salainen tie. Nyt vihollisia oli sekä heidän edessään että heidän takanaan. 

Thermopylai oli tie Ateenaan

Kuningas Leonidas ja hänen miehensä tiesivät, mikä lopputulos tulisi olemaan. Mutta he eivät silti pyrkineet vetäytymään vaan jatkoivat taistelua. Kunnia oli tärkeämpää kuin mikään muu. Persialaiset hyökkäsivät molemmilta puolilta yhä suuremmalla voimalla tuhotakseen spartalaisjoukon ja päästäkseen jatkamaan matkaansa kohti Ateenaa.

Xerxeen kärsivällisyys omien joukkojensa kanssa oli koetuksella. Hän määräsi miehensä vuorenrinteelle. Heidän tehtävänsä oli yksinkertainen: ”Tappakaa kaikki spartalaiset!” Leonidaan ja hänen epätoivoisesti taistelevien miestensä päälle alkoi sataa nuolia, minkä jälkeen vuorossa oli verinen lähitaistalu. Kaikki spartalaiset kuolivat. Mikään ei voinut enää pysäyttää persialaisten hyökkäystä.

Kaikki Spartan miehet saivat kovan sotilaskoulutuksen, jossa heistä tehtiin taistelukoneita. 

© Mary Evans/IBL

Sparta ja Ateena kilpailivat keskenään

Vuonna 480 eaa. käydystä Thermopylain taistelusta tuli legendaarinen, ja se vahvisti entisestään Spartan mainetta kreikkalaisen maailman vahvimpana sotilasmahtina. Persialaiset lähtivät Kreikasta vuoden kuluttua Plataiain taistelussa kokemansa tappion jälkeen. Sparta puolestaan dominoi antiikin Kreikkaa vielä pitkään sotilasmahtinsa avulla. 

Agoge – spartalainen kuri

Ajoittain kreikkalaiset yhdistivät voimansa mahtavien persialaisten tavoin, mutta alueen kaupunkivaltiot olivat pitkiä aikoja jakaantuneina useimmiten Ateenan ja Spartan johtamiin leireihin. Näiden kahden välinen kilpailu johti kahteen pitkään sotaan Peloponnesoksen niemimaalla.

Sotavaltio Sparta oli antiikin kreikkalaisten kaupunkivaltioiden joukossa ainutlaatuinen. Spartalaisen sotilaallinen potentiaali määriteltiin jo hänen syntyessään. Imeväiset tuotiin vanhimpien neuvoston eteen. Neuvosto päätti, saiko lapsi elää. Jos lapsi oli liian pieni tai hänessä näytti olevan jotain vikaa, se vietiin Taygetosvuorelle, jonne hänet jätettiin kuolemaan.

Seitsemän vuoden iässä pojat aloittivat kovan, valtion järjestämän koulutuksen, johon kuului sotilaskoulutusta ja muita tarpeellisia taitoja. Järjestelmää kutsuttiin nimellä agoge. Se rakentui velvollisuudelle, kurille ja sitkeydelle. Spartassa ei ollut tilaa heikoille. Pojilla oli omat kouluttajat, ja osa koulutuksesta tapahtui metsässä, jossa heidän oli oleskeltava ilman vaatteita tullakseen todellisiksi sotakoneiksi. 

Sparta sijaitsi Peloponnesoksella ja oli liitossa useiden kaupunkivaltioiden kanssa. 

© Svante Ström

Spartalaissotilaat olivat maineikkaita

Miehet olivat aktiivipalveluksessa 40-vuotiaiksi ja reservissä 60-vuotiaiksi. He saivat vierailla vaimojensa luona kerran vuodessa siittämässä lapsia. Ruoka oli yksinkertaista, useimmiten pataa, jonka perusainesosat olivat sianliha javeri.

Myös tytöt saivat fyysistä koulutusta, ja aikuisten naisten joukossa korkein asema oli kaikkein vahvimmilla. Lisäksi he saivat henkistä koulutusta synnyttääkseen älykkäitä lapsia. Monien historioitsijoiden mukaan Spartan naiset olivat antiikin kreikkalaisen maailman parhaiten koulutettuja.

Vain syntyperäiset spartalaiset saivat tällaisen koulutuksen. Sparta ei hyväksynyt joukkoihinsa keitä tahansa. Huolimatta kaupunkivaltion vahvasta sotilasmaineesta sen johtajat pohtivat usein pisimpään sotaan osallistumista. Menetettyjä sotilaita ei korvattu palkkasotilailla. Spartan maine oli niin kova, että sen tarvitsi sotia harvoin. Usein riitti se, että Spartan joukot ilmestyivät vihollisen kaupunginmuurin juurelle.

Spartalaiset taistelivat aina paljain jaloin. Heidän varusteinaan oli miekka, kilpi, rintapanssari ja tunnusomaiset punaiset viitat. He kulkivat aina jaloin mutta olivat nopeasti perillä.

Legendan mukaan sotilaat saattoivat palata kotiin vain kahdella tavalla – voittajina tai kuolleina. Jos joku palasi ilman kilpeään, hänet tapettiin tai karkotettiin maasta. Ennen sotaan lähtöä oli tavallista, että vaimot tai muut merkittävät naiset jakoivat sotilaille kilvet sanoen ”tan epi tas” (tule kotiin kilven kanssa tai sen päällä). Se tarkoitti voittajana tai kuolleena.

Spartalaiset, helootit ja perioikit

Spartassa oli kolme toisistaan erotettua yhteiskuntaluokkaa. Vain syntyperäiset spartalaiset laskettiin yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Spartalaiset olivat sotilaita, mutta kaiken ruumiillisen työn tekivät helootit. He eivät olleet orjia sanan tavallisessa merkityksessä, vaan heillä oli perheet ja tiettyjä oikeuksia. Kolmannen luokan muodostivat perioikit, jotka olivat pääasiassa käsityöläisiä ja kauppiaita ja valmistivat esimerkiksi spartalaisten aseet. Heillä ei ollut poliittisia oikeuksia.

Kaikki toimi Spartassa sotilasmahdin kasvattamiseksi. Siksi yhteiskunta kehittyi vain tällä yhdellä osa-alueella. Muista kreikkalaisista kaupunkivaltioista poiketen kulttuurille, kirjallisuudelle tai millekään muulle sotaan liittymättömälle ei annettu arvoa. Sparta oli ainoa kreikkalainen kaupunkivaltio, jolla oli kaksi kuningasta. He tulivat kahdesta tärkeimmästä klaanista, ja heillä oli erilaiset tehtävät. Toinen johti armeijaa sodassa, ja toinen huolehti valtionhallinnosta. Kuninkuus periytyi, ja molemmilla kuningasklaaneilla oli sama status.

Naisurheilija 500 eaa. Spartassa arvostettiin vahvoja naisia. 

© CM Dixon/Heritage Images/IBL

Perikles rikkoi rauhan

Kun sota Persiaa vastaan päättyi 400-luvulla eaa., kreikkalaisessa maailmassa alettiin pelätä, että Ateenan vaikutusvalta kasvaisi liikaa. Ensimmäinen alueen kahden suurvallan, Ateenan ja Spartan, välinen sota käytiin vuosina 460–445 eaa. Se päättyi niin kutsuttuun kolmenkymmenen vuoden rauhaan. 

Ateena suostui sopimukseen, jonka mukaan se ei pyrkisi kasvattamaan valtaansa seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana. Sopimus rikkoutui, kun Ateenan johtaja Perikles päätti tukea Korkyrasia sen konfliktissa Spartan liittolaista Korinttia vastaan. Sota oli lähellä, mutta Sparta pyrki diplomaattiseen ratkaisuun.

Spartalaiset pyrkivät vaikuttamaan Ateenan johtajiin, jotta nämä saisivat Perikleen luopumaan rauhan rikkomisesta. Yritys epäonnistui, minkä jälkeen Spartan neuvottelijat yrittivät saada Ateenan luopumaan Megaran kaupungille uskonnollisista syistä määrätyistä rangaistuksista. 

Rangaistuksessa muun muassa kiellettiin Megaran asukkaiden liikkuminen Ateenan torilla ja satamassa. Ateenalaiset eivät antaneet periksi, ja lopulta Spartan oli käytävä sotaan liittolaistensa puolesta. Sparta tunkeutui Ateenaa ympäröivälle Attikan alueelle vuonna 431, mutta ateenalaiset saivat pidettyä rannikon hallussaan.  

Attikan valtaus

Kukin spartalainen sotilas oli miehitetyllä alueella vain kolmen viikon jaksoja. Vanhan tavan mukaan Spartan sotilaat matkustivat kotiin joka neljänneksi viikoksi ennen kaikkea vartioimaan, etteivät helootit ala kapinoida.

Perikles ei halunnut lähettää joukkojaan avoimeen taisteluun spartalaisten kanssa. Sen sijaan hän hyökkäsi merellä, jossa spartalaiset eivät olleet yhtä vahvoja kuin maalla. Vuonna 430 Ateenaa runteli ruttoepidemia. Noin kolmasosa väestöstä kuoli, joukossa myös Perikles. Katastrofin jälkeen Ateena ei koskaan toipunut entiselleen.

Sparta hyökkäsi Pylokseen estääkseen heloottien kapinan, mutta taistelussa monet spartalaiset jäivät vangeiksi. 

© Osprey

Helootit muuttivat Pylokseen

Ateenan kenraali Demosthenes jatkoi kaupunkivaltion merivoimien rakentamista. Hän muun muassa rakennutti tukikohdan Spartan rannikolla sijainneeseen Pyloksen kylään. Yhä useammat helootit muuttivat Pylokseen vapaamman elämän toivossa. Helootit olivat spartalaisille korvaamattomia. 

He työskentelivät pelloilla spartalaisten harjoitellessa sotaa varten. Estääkseen helootteja nousemasta kapinaan Ateenan tuella Sparta hyökkäsi Pylokseen. Hyökkäys päättyi siihen, että Demosthenes onnistui vangitsemaan suuren joukon spartalaisia.

Sen jälkeen Sparta valtasi Amfipoliin kaupungin, joka oli portti Ateenan sodankäyntiä rahoittaville hopeakaivoksille. Pian sekä Ateena että Sparta olivat valmiit lopettamaan taistelun.

Rauha rikkoutui taas 

Vuoden 421 rauhansopimus tehtiin 50 vuodeksi. Osapuolet sopivat, että Ateena saisi pitää kaikki alueensa ja että Sparta auttaisi Ateenaa saamaan takaisin siitä irtautuneet valtiot. Lisäksi spartalaiset vangit vapautettaisiin ja Ateena vetäytyisi Pyloksesta.

Kymmenen vuotta myöhemmin Ateenaan tuotiin sana, jonka mukaan Syrakusa oli hyökännyt Sisiliassa sijaitsevaan Segesteen, joka oli Ateenan liittolainen. Etnisesti ateenalaiset ja heidän liittolaisensa Sisiliassa kuuluivat samaan kansanryhmään. Syrakusalaiset ja spartalaiset puolestaan kuuluivat doorilaiseen kansanryhmään. 

Sparta oli Syrakusan puolella

Ateenalaisten komentaja Alkibiadeella oli myös muita motiiveja auttaa sisilialaisia. Syrakusa oli lähes yhtä suuri kaupunki kuin Ateena. Jos ateena-laiset onnistuisivat valloittamaan koko Sisilian, he saisivat haltuunsa valtavat resurssit.

Ateena liittoutui useiden sisilialaiskaupunkien kanssa mutta epäröi silti käydä hyökkäykseen. Se antoi Syrakusalle tilaisuuden pyytää Spartalta apua. Saavuttuaan saarelle spartalaiskenraali Gylippos liittoutui joidenkin sisilialaisten kaupunkien kanssa. Kun hyökkäys sitten alkoi, puolustus oli ehditty rakentaa vahvaksi.

Sota vaikutti ratkeavan Syrakusan satamassa käytyyn meritaisteluun, jossa Ateenan joukot murskattiin. Henkiin jääneet pakenivat kohti saaren sisäosia, mutta Syrakusan ratsuväki saavutti heidät. Ateena menetti noin 20 000 miestä, ja eloonjääneet joutuivat orjiksi. 

Syrakusan taistelussa ateenalaiset yrittivät paeta sisämaahan.
Eloonjääneet joutuivat orjiksi. 

© Bridgeman/IBL

Laivasto vahvisti Ateenaa

Tappion jälkeen Ateenan kassa oli lähes tyhjä ja valtakunta heikko. Samoksen saarelle sijoitetun laivaston komentajat eivät kuitenkaan hyväksyneet tappiota. Sen sijaan spartalaisten kimppuun käytiin Symissä vuonna 411 eaa. Laivaston johtoon valittiin Alkibiades. Alkibiadeen joukot saavuttivat seuraavan voittonsa jo vuoden kuluttua Cyzicusissa. Vuoteen 406 eaa. asti ateenalaiset voittivat taistelun toisensa jälkeen. Talous vahvistui, ja lopulta imperiumi oli lähellä vanhaa loistoaan. 

Lysandros otti voiton

Alkibiades niitti mainetta voitoillaan, mutta häntä ei silti valittu uudelleen kaupungin kenraaliksi. Hän menetti valtansa samaan aikaan, kun Sparta vahvisti laivastoaan Lysandrosin johdolla.

Kun Lysandrosin joukot voittivat Arginusaissa käydyn meritaistelun, jossa ateenalaiset menettivät 12 laivaa ja paljon miehiä myrskyssä, oli selvää, että Ateenan kohtalo oli hänen käsissään. Tämä oli yhä selvempää, kun syy tappiosta vieritettiin ateenalaislaivaston komentajille, jotka kaikki teloitettiin. Ateenan merivoimat oli pitkälti tuhottu.

Lysandros ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Hänen laivastonsa purjehti Hellespontokseen (Dardanellit nykyisessä Turkissa). Ateena oli riippuvainen reittiä pitkin kuljetetusta viljasta ja lähetti laivastonsa rippeet estämään Lysandrosin aikeet. Mutta juuri niin Lysandros oli asiat laskenut. Hän houkutteli Ateenan laivat ansaan Aigospotamoissa, jossa Sparta otti ratkaisevan voiton. Vain 12 laivaa pääsi pakoon.

Ateena antautui vuonna 404 eaa.

Hellespontoksen ruokareitin katkettua nälkä ja taudit pakottivat Ateenan antautumaan vuonna 404 eaa. Ateenalaiset pakotettiin purkamaan kaupunginmuurinsa ja heitä kiellettiin rakentamasta laivastoa. Ateenan oli myös luovuttava kaikista siirtokunnistaan Välimerellä. 

Vuonna 405 eaa. käyty Aigospotamoin taistelu oli peloponnesolaissodan viimeinen suuri taistelu. Sparta sai murskavoiton, ja Ateena antautui vuoden kuluttua. 

© The Stapleton Collection/Bridgeman/IBL

Sota Thebaa vastaan

Sparta oli kreikkalaisten kaupunkivaltioiden kiistaton valtias, mutta valtaasema ei kestänyt kauaa. 300-luvulla eaa. Sparta ajautui konfliktiin kaupunkivaltio Theban kanssa. Sparta oli ottanut haltuunsa suuret osat Ateenan entisestä valtakunnasta, mutta Theba halusi säilyttää itsenäisyytensä ja kasvattaa valtaansa alueella. 

Varsinainen sota syttyi, kun muutamat Theban vallan alle joutuneet kaupunkivaltiot pyysivät Spartalta apua. Kun Theba kieltäytyi vetämästä miehitysjoukkoja Spartan vaatimuksista huolimatta, Spartan kuningas Kleombrotos lähti sotaan. Päätös oli kohtalokas. 

Spartalaisten muodostelma petti

Sotajoukot kohtasivat Leuktran taistelussa vuonna 371 eaa. Spartalaiset ryhmittivät jalkaväkensä perinteiseen kreikkalaiseen falangimuodostelmaan. Se oli kahdeksan tai kymmenen riviä syvä ja tiivis taistelulinja. 

Sen ajatus oli, että tiiviisti yhdessä hyökkäävien sotilaiden paino työntäisi vihollista taakse samaan aikaan, kun leveä muodostelma valtaisi alaa niin paljon kuin mahdollista. Koska vahvimmat ja kokeneimmat sotilaat sijoitettiin perinteisesti oikealle sivustalle ja kokemattomimmat vasemmalle, muodostelmalla oli taipumus kääntyä taistelukentällä oikealle.

Thebalaisten komentaja Epameinondas rikkoi perinteet ja sijoitti vasemmalle sivustalle ratsuväkeä sekä 50 miestä syvän jalkaväkiosaston ja lähetti joukkonsa vihollisen oikeaa laitaa vastaan. Taktiikka yllätti spartalaiset, joiden 12 miestä syvä muodostelma ei kestänyt 50 riviä syvän jalkaväkiosaston hyökkäystä. Yli tuhat miestä kaatui oikean siiven murskautuessa, heidän joukossaan komentaja Kleombrotas.

Kun Spartan liittolaiset näkivät, mitä joukoille oli tapahtunut, he vetäytyivät. Thebalaisten komentaja ei lähettänyt joukkojaan eloonjääneiden kimppuun. Taistelu oli ohi.

Tappion vaikutukset olivat dramaattiset. Sparta oli menettänyt voimaa sekä arvovaltaa ja sen myötä aseman mahtavimpana kaupunkivaltiona. Spartaa pidettiin vastedes toisen luokan valtiona. Spartalaiset menettivät myös vallan helootteihin, jotka saivat vapautensa. 

Spartasta tuli roomalaisten matkailukohde

Kun roomalaiset valloittivat kreikkalaisten alueet, he löysivät eristäytyneen Spartan, joka yritti pitää kiinni vanhasta elämäntavastaan. Kaupungista tuli roomalaisen eliitin matkakohde, jossa he ihmettelivät spartalaisten omituisia perinteitä. Sparta ei ikinä saanut asemaansa takaisin. 

Ehkä sinua kiinnostaa...