1952 Britannian siirtomaassa, Keniassa, puhkesi murha-aalto, jonka järjesti Mau Mau, itsenäisyyden puolesta taisteleva kapinaliike. Britit taltuttivat kansannousun maajoukoilla ja ilma-aseillaan.
Teksti Björn Lundberg
Tärkeän kokouksen jälkeen kenialainen johtaja Chief Waruhiu istui tummanruskean Hudsoninsa takapenkillä ja oikoi takkiaan. Kuljettaja kääntyi vilkaasti liikennöidylle Limuru Roadille Nairobin laitamilla, Britannian kruununsiirtomaassa Keniassa. Oli 7. lokakuuta 1952. Waruhiu oli arvostettu mies, ja häntä kutsuttiin joskus "Afrikan Churchilliksi". Hän kannatti kuitenkin Britanniaa, ja siksi siirtomaavaltaa vastaan taistelevat sotilasryhmät olivat leimanneet hänet petturiksi.
Kuljettaja huomasi yhtäkkiä peruutuspeilistä taksin seuraavan heitä, mutta ennen kuin hän tai Waruhiu ehtivät reagoida, taksi teki nopean ohituksen ja sulki tien. Kaksi miestä nousi taksista, repi auki Waruhiun auton takaoven ja avasi tulen. Waruhiuun osui neljä laukausta lähietäisyydeltä, ja hän kuoli heti. Ampuja juoksi taksiin ja katosi näkyvistä.
Waruhiun murhasta alkoi verinen sota, joka murjoi Keniaa useita vuosia.
Kenia asutettiin
Konfliktin taustalla oli vatuseiden vuosikymmenien tapahtumat. Brittikolonisaatio Itä-Afrikassa oli alkanut 1800-luvulla, ja 1902 ensimmäiset valkoiset uudisasukkaat olivat saapuneet Keniaan. He olivat vallanneet suuria alueita maan viljavimmista osista. Afrikka piti ”sivistää", ja maata piti viljellä moderneilla menetelmillä. Monet afrikkalaiset maanviljelijät menettivät maansa ja joutuivat työvoimaksi uudisasukkaiden tiloille.
Erityisen pahasti tämä koski kikuju-kansaa, joka viljeli maata hedelmällisellä ylängöllä Nairobin pohjoispuolella. 1924 he perustivat nationalistisen liikkeen Kikuju Central Association (KCA), joka taisteli oikeuksista maa-alueisiin. Britit kielsivät organisaation 1940.
Toisen maailmansodan jälkeen siirtomaavallan vastustus kasvoi. Lähes 100 000 kenialaista oli taistellut Ison-Britannian puolella Itä-Afrikassa ja Aasiassa. Vastineeksi he saivat lupauksia paremmasta tulevaisuudesta, mutta sodan päätyttyä moni tunsi olonsa petetyksi. He olivat edelleen ilman maata, ilman työtä, ilman tulevaisuutta. Lisäksi liikkui huhuja, että Britannia hyväksyisi rotuerottelujärjestelmän Etelä-Afrikan tapaan.
Kapinallisten uskollisuusvala
Rauhallisin menetelmin vapausliike Kenya African Union (KAU) ja sen johtaja Jomo Kenyatta vaativat poliittisia uudistuksia ja maaoikeutta. Mutta muutosta ei tullut. Sen sijaan kielletyn KCA:n ja KAU:n radikaalit edustajat ottivat ohjat omiin käsiinsä ja alkoivat järjestää aseellista vastarintaa. Liike tuli tunnetuksi nimellä Mau Mau, ja Kenyattaa pidettiin sen ideologisena johtajana, vaikka hän kielsi yhteistyön kapinallisten kanssa.
Salaisen liikkeen jäsenet vannoivat erityisen uskollisuudenavalan. Valan vannominen oli erittäin latautunut teko kikujujen keskuudessa, ja Mau Mau hankki kannattajia pakottamalla kokonaisia kyliä vannomaan valan. Kieltäytyneet vaaransivat henkensä. Liike levisi kulovalkean tavoin kikuju-kansan alueilla.
1952 Mau Mau -kapinalliset tehostivat taisteluaan. Keväällä he keräsivät aseita ja alkoivat teloittaa "yhteistyökumppaneita" – ihmisiä, joita syytettiin yhteistyöstä brittien kanssa. Huoli Keniassa kasvoi, mutta vasta kun kapinalliset hyökkäsivät europpalaisia uudisasukkaita vastaan ja puukottivat kuoliaaksi heidän karjansa, siirtomaaviranomaiset alkoivat reagoida täysin voimin.
Syyskuun lopussa brittien uusi kuvernööri, Evelyn Baring, saapui selvittämään kapinaliikkeen tilannetta.
Viikkoa myöhemmin Chief Waruhiu murhattiin avoimella kadulla. Baringin pyynnöstä viranomaiset julistivat poikkeustilan. Jomo Kenyatta ja 180 muuta oletettua Mau Mau -johtajaa pidätettiin. Monet liikkeen todellisista komentajista onnistuivat kuitenkin pakenemaan. Metsissä ja vuorilla he perustivat tuhansien kapinallisten löyhän sissiyksikön.
Silvottuja murhan uhreja
Väkivaltaisuudet levisivät nopeasti. Tammikuussa 1953 Mau Mau -kannattaja murhasi uudisasukasperheen. Brutaali hyökkäys aiheutti paniikkia Kenian valkoisessa väestössä, ja Britannian tiedotusvälineissä Mau Mau kuvattiin eläimelliseksi tappajalahkoksi, joka janosi brittien verta.
Mau Maun hyökkäykset olivat eittämättä usein erittäin julmia. Silvotut, paloitellut ruumiit todistivat liikkeen etenemisestä. Mutta vain murto-osa uhreista oli valkoisia uudisasukkaita. Koko kansannousun aikana tapettiin 32 eurooppalaista siviiliä, kun samaan aikaan vähintään 2 000 afrikkalaista – yhteistyökumppaneina tai pettureina – sai surmansa Mau Mau -liikkeen uhrina. Siksi on karkeaa yksinkertaistusta pitää kapinaa koko Kenian vapaussotana. Osa konfliktista voidaan nähdä sisällissotana, jota kävivät kapinalliset ja uskolliset kikuju-kansan joukossa. Kaikkiaan Britannian palvelukseen Mau Mau -liikettä vastaan rekrytoitiin 60 000 kikuju-miestä.
Kenian Gulag
Kapinan tukahduttamiseksi Britannia kävi pommikoneilla armottomaan hyökkäykseen metsäalueilla, joilla kapinallisilla oli leirinsä. Lisäksi alettiin karkottaa Mau Mau -liikkeen kannattajia.
Toimet kehittyivät yhdeksi synkimmistä jaksoista Britannian siirtomaahistoriassa. Jopa niitä kikujuja, jotka eivät olleet avoimesti asettuneet Mau Maun puolelle, pidettiin mahdollisina terroristeina. Kevein perustein ainakin 150 000 kikujua lähetettiin vankileireille. Monet olivat pidätettyinä vuosia ilman oikeudenkäyntiä. Virallisen julkikuvan mukaan Mau Maun kannattajia piti "kuntouttaa" koulutuksella ja työllä.
Todellisuus oli kokonaan toinen. Työleirijärjestelmässä, jota historioitsija Caroline Elkins on kutsunut nimellä "Kenian Gulag" vangeilta pakotettiin tunnustuksia kidutuksella. Leireillä odottivat orjatyö, ruoan puute ja huono hygienia. Murhat ja seksuaaliset hyväksikäytöt olivat myös yleisiä. Yli tuhat kikujua tuomittiin lisäksi kuolemaan rikoksista, joihin heidän katsottiin syyllistyneen kapianassa.
Britit voittivat
Kova brittihyökkkäys toi tulosta. Metsien sissit eristettiin kikuju-kansan mailta sulkemalla laajoja alueita.
Mau Mau -liikkeeltä puuttui sekä aseita että ammuksia, ja taistelu alkoi ajan myötä olla epätasaista. Tammikuussa 1954 Britannian joukot pidättivät liikkeen toiseksi korkeimman sotilasjohtajan, kenraali Chinan. Kaksi vuotta myöhemmin antautui viimeinen Mau Maun sissijohtaja, Dedan Kimathi. Hänet teloitettiin vuonna 1957.
Virallisten tietojen mukaan Mau Mau -kapinallisista sai surmansa taisteluissa 11 000, mutta brittihistorioitsija David Anderson uskoo, että todellinen luku oli lähempänä 25 000. Noin 200 sotilasta kuoli Britannian puolella. Poikkeustila Keniassa lopetettiin vasta tammikuussa 1960. Kolme vuotta myöhemmin Kenia itsenäistyi.
LUE LISÄÄ:
David Anderson: Histories of the Hanged (2005) ● David Smith: Kenya, the Kikuyu and Mau Mau (2005)
Julkaistu Maailman Historia 10/2014
