Wienin piiritys 1683, Puolan husaarit hyökkäsivät osmanien leiriin.

Puolan husaarit hyökkäsivät suoraan osmanien leiriin. 

Puolan husaarit pelastivat Wienin

Tunkeuduttuaan Bysanttiin ja vallattuaan vuonna 1453 Konstantinopolin osmanit olivat laajentaneet valtakuntaansa länteen. Vuonna 1526 he yrittivät turhaan valloittaa Wienin. 157 vuotta myöhemmin sulttaanin armeija palasi Wienin porteille.

perjantai 16. maaliskuuta 2018 teksti Börje Isakson

Myöhään iltapäivällä 12. syyskuuta 1683 puolalaiset husaarit järjestäytyivät hyökkäykseen rikki pommitetun Wienin ulkopuolella. Heidän edessään osmanit järjestivät rivejään puolustukseen. Osmanit olivat lukumäärältään ylivoimaisia mutta huonommin varustettuja ja organisoituja. Kun Puolan kuningas Jan Sobieski määräsi joukkonsa hyökkäykseen, hän tiesi, että taistelu määräisi sekä Wienin että Euroopan kohtalon.

Käsky kajahti, husaarit laskivat peitsensä, kannustivat hevosiaan ja täyttivät ilman sotahuudollaan. 

Osmanian valtakunta oli suurvalta

Osmanien valtakunta perustettiin Anatoliassa (nykyinen Turkki) noin vuonna 1300. Siitä lähtien islaminuskoiset osmanit olivat kasvattaneet valtakunnastaan koko Lähi-idän sekä osia Pohjois-Afrikasta ja Euroopasta käsittävän imperiumin.

Heidän motiiveistaan ei olla varmoja. Joidenkin mukaan he halusivat levittää islamia, toisen selityksen mukaan he näkivät itsensä Rooman valtakunnan perillisinä.

Vuonna 1683 osmanit hallitsivat suurta osaa Lähi-idästä ja itäisestä Euroopasta. Väestöä valtakunnassa oli noin 30 miljoonaa. He eivät olleet onnistuneet valtaamaan Wieniä, ”kultaista omenaansa”, Saksalais-roomalaisen keisarikunnan sydäntä ja tietä Länsi-Eurooppaan.

Yrittivät vallata Wienin vuonna 1529

Sulttaani Suleiman Suuri oli jo vuonna 1529 yrittänyt vallata kaupungin, mutta hänen oli tuolloin keskeytettävä piiritys. Osmanien valtakunta oli silloin taloudellisen ja sotilaallisen valtansa huipulla. Suleimanin hallintokauden lopulla, 1500-luvun puolivälissä, osmanit joutuivat ongelmiin. Väestö kasvoi, mutta tulot vähenivät. Suurin osa Suleimanin jälkeen hallinneista sulttaaneista oli heikkoja, ja valtakunta jäi kehityksessä Euroopan jälkeen.

Itävallan armeijan Wienin eteläpuolella Sankt Gotthardissa elokuussa 1664 saavuttama voitto osoitti myös, että osmaniarmeija ei ollut voittamaton. Taistelun jälkeen Saksalais-roomalainen keisarikunta (johon Itävalta kuului) ja osmanit solmivat 20-vuotisen rauhansopimuksen. 

Saksalais-roomalaisen keisarikunnan Leopold I oli tyytyväinen osmanien kanssa vuonna 1664 solmittuun rauhansopimukseen.

© Lessing / IBL

Mehmed IV rikkoi rauhansopimuksen

Sopimus oli tervetullut saksalais-roomalaiselle keisarille, Leopold I:lle. Hänen valtakunnassaan oli noin 16 miljoonaa asukasta, ja se kattoi suuret osat nykyisestä pohjoisesta ja itäisestä Euroopasta. Valtakunta oli jakautunut, ja sitä uhkasi aggressiivisesti käyttäytyvä Ranska. Vuonna 1664 solmitun rauhan myötä keisari uskoi voivansa unohtaa osmanit.

Mutta niin ei ollut. Vuonna 1682 osmanisulttaani Mehmed IV kieltäytyi uusimasta sopimusta. Yhdessä suurvisiirinsä Kara Mustafan kanssa hän suunnitteli hyökkäävänsä Wieniin.

Aika oli mitä otollisin: vuonna 1681 Unkarin aateliset nousivat kapinaan keisaria vastaan ja lupasivat tukensa osmaneille. 

Osmanit kokosivat armeijan Belgradissa

Maaliskuussa 1683 sulttaanin Adrianopoliissa sijaitsevan palatsin luo kokoontui lähes 170 000 miehen armeija. Samaan aikaan sulttaanin kuriirit kiiruhtivat imperiumin muihin osiin liikekannallepanokäskyt mukanaan. Joukkojen olisi määrä kokoontua yhteen Belgradin ulkopuolella toukokuussa.

Sulttaani, suurvisiiri ja osmaniarmeija lähtivät pohjoista kohti 30. maaliskuuta 1683. Loputtoman pitkä karavaani kätki sisälleen myös 80 vaunullista haaremineitoja. Teltat pystytettiin Belgradin ulkopuolelle noin kuukautta myöhemmin. Seuraavien viikkojen aikana paikalle saapuivat joukot muualta imperiumista.

Armeija lähti matkaan 24. toukokuuta, mutta sulttaani jäi Belgradiin. Siten häntä voitaisiin juhlia voittajana, jos suurvisiiri onnistuisi valtaamaan Wienin. Jos hyökkäys epäonnistuisi, hän voisi syyttää suurvisiiriä. 

Paavi ja Puola olivat Leopold I:n puolella 

Kesäkuun toisena päivänä osmanit saavuttivat Osijekin, jossa Dravajoki muodosti Unkarin-vastaisen rajan. Suurvisiiri Kara Mustafa oli hyvällä tuulella.

Hänen vakoojiensa mukaan Wienissä ei tehty minkäänlaisia puolustusvalmisteluja. Keisari ei kuitenkaan istunut kädet ristissä. Hän oli tehnyt puolustusliiton Baijerin kanssa, ja paavi Innocentius XI oli luvannut taloudellista tukea. Lisäksi hän oli tehnyt sopimuksen Puolan kuningas Jan Sobieski III:n kanssa, joka lupasi Wienin puolustuksen tueksi 40 000 miestä. 

Rummunlyöjät lyövät tahtia hyökkäyksessä osmanien suuruusaikana 1500-luvulla.

© Bridgeman / IBL

Sitä Kara Mustafa ei tiennyt. Sen hän tiesi, että Karl von Lothringenin johtamaan Itävallan armeijaan kuului noin 30 000 miestä. Osmanien sotajoukko oli noin 6–7 kertainen. Itävaltalaiset eivät tienneet joukon kokoa eivätkä sen marssireittiä.

Wienissä sotilasjohtajat uumoilivat osmanien ylittävän Tonavan ja käyvän kaupungin kimppuun pohjoisesta. Sen sijaan osmanit näyttäytyivät 1. heinäkuuta Raabjoella, Wienin kaakkoispuolella. Viikkoa myöhemmin osmaniarmeijan ilmoitettiin lähestyvän Bratislavaa, noin 60 kilometrin päässä Wienistä.

Karl von Lothringen oli sijoittanut armeijansa sinne, mutta hänen oli vetäydyttävä, jotta ei olisi joutunut piiritetyksi. 

Paniikki valtasi Wienin

Wienissä levisi pakokauhu. Keisariperhe pakeni kaupungista 7. heinäkuuta. Heitä seurasi noin 80 000 kaupungin asukasta. Kaupungin ulkopuolella paloivat rakennukset, kun tykkejä vietiin asemiin. Wienin puolustuslaitteet olivat vahvat, mutta ne olivat vanhoja ja vailla hoitoa. Lisäksi kaupungin puolustajia oli vähän, vain noin 13 000 miestä.

Pian Wienin asukkaat saattoivat nähdä osmaniarmeijan nostattaman pölypilven. Suurin Euroopassa nähty armeija oli kaupunginmuurien ulkopuolella 14. heinäkuuta. Jo samana yönä sen kanuunat alkoivat tulituksen. Samaan aikaan 5 000 kokenutta kaivajaa alkoi kaivaa juoksuhautoja kohti muureja. Juoksuhaudat peitettiin puulla ja maalla. 

Janitsaarit kävivät hyökkäykseen

Wienin asukkaat olivat kauhuissaan. Kuten suurin osa eurooppalaisista, hekin olivat kuulleet osmanien julmuuksista. Nyt heidät saavuttivat kertomukset siitä, kuinka osmanit olivat valloittaneet Hainburgin. Useita satoja irti hakattuja päitä oli tuotu suurvisiirille, joka oli juuri antanut pystyttää telttansa Wienin länsipuolella sijaitsevalle kukkulalle.

Jo kahden päivän kuluttua osmanien kaivamat juoksuhaudat saavuttivat kaupungin uloimman puolustusvallin, jota koristi paaluvarustus. Muutaman päivän kuluttua osmanien valiojoukot, janitsaarit, kävivät hyökkäykseen. He ryntäsivät juoksuhaudoista varustuksia ja puolustajien tulta vastaan.

Janitsaarit Wienin piirityksessä vuonna 1683.

Osmanien valiojoukot, janitsaarit, hyökkäsivät Wienin muureille.

© Bridgeman/IBL

Hyökkäys epäonnistui. Sen jälkeen juoksuhautoja jatkettiin valliin ja paaluvarustuksen alle, jossa räjäytettiin miinoja. Mutta kolmen viikon kuluttua varustus oli yhä pystyssä. 

Suurvisiirillä ei ollut syytä epäillä, etteikö Wien kukistuisi. Hänen mielestään osmanien leiri ei tarvinnut linnoitteita.

Wienin kaupunginmuuri horjui

Tykit jatkoivat kaupungin moukarointia. Elokuun ensimmäisenä päivänä kanuunan kuulat osuivat Pyhän Tapanin tuomiokirkkoon messun aikana. Samana päivänä kaupungissa alettiin säännöstellä ruokaa. Viikon kuluttua osmanit saivat ammuttua reiän paaluvarustukseen, ja janitsaarit syöksyivät reiästä vallihautaan.

Siellä heitä kohtasi puolustajien kiihkeä tulitus, mutta jo seuraavana päivänä janitsaarien onnistui päästä kaupunginmuurille. Tilanne kävi yhä epätoivoisemmaksi. 9. elokuuta osmanit räjäyttivät reiän kaupunginmuuriin, mutta heidät lyötiin takaisin. 

Apujoukkoja koottiin Passaussa

Hyökkäys kävi yhä väkivaltaisemmaksi. Osmanit räjäyttivät lisää miinoja ulompien puolustuslaitteiden ja bastionien alla. Kanuunoiden tulittaessa Wienin ympärillä keisari Leopold yritti saada lisää Saksalais-roomalaisen keisarikunnan joukkoja Wienin avuksi.

Ja apua tuli. Elokuun loppuun mennessä noin 30 000 miestä Baijerista, Saksista, Frankenista ja Schwabenista oli marssinut Passauhun, jossa keisari piti majaansa. Keisari oli myös saanut tiedon, jonka mukaan kuningas Jan Sobieski oli matkalla lähes 40 000 miehen kanssa.

Wienin asukkaat näkivät nälkää. Kaikki kissat oli jo syöty, ja ihmiset metsästivät rottia ruoaksi. Kaduilla oli haisevia jätekasoja, ja punatauti levisi. 

Sulttaani Mehmed IV taustallaan piiritetty Wien.

Bastionit murtuivat

Syyskuun alussa osmanit romahduttivat miinojen avulla suuren osan linnabastionista. Tuhannet janitsaarit ryntäsivät eteenpäin. Kaupungin puolustajat rakensivat barrikadeja rinta rinnan kohti vihollista tulittavien ampujien takana. Etulinjaan onnistuttiin tuomaan muutama pieni kanuuna, joiden avulla hyökkäys lyötiin takaisin. Pari päivää myöhemmin Löbl-bastionin alla räjäytettiin kolme miinaa, ja kaupunginmuuriin tuli suuri aukko. Janitsaarit kävivät jälleen hyökkäykseen. Koko päivän jatkuneiden taisteluiden jälkeen heidän lyötiin jälleen takaisin. Wienissä oli jäljellä enää 5 000 taistelukuntoista sotilasta.

Kaksi päivään aiemmin itävaltalainen kuriiri oli paljastanut suurvisiirille, että tukijoukkoja oli matkalla Wieniä kohti. Kara Mustafa kutsui apuun Budassa olleet unkarilaiset reservinsä. Lopputaistelu oli alkamassa. 

Apujoukot piirittivät osmanit

Lähes 85  000 miehen vahvuinen armeija saapui Tullniin 8. syyskuuta. Komentajat päättivät suunnata Wienerwaldiin, Wienin luoteis- ja länsipuolelle. Sieltä he aikoivat hyökätä osmanien leirin ja huollon kimppuun. Seuraavana päivänä aamun sarastaessa armeija lähti kohti määränpäätään.

He olivat perillä 11. syyskuuta. Itävallan ja Saksin joukot ryhmittyivät pohjoiseen, Kahlenbergiin. Heidän vieressään olivat Frankenin ja Baijerin joukot. Puolalaiset sen sijaan lähestyivät Wieniä etelästä ja saavuttivat asemansa vasta myöhään yöllä. Apujoukkojen asettuessa lähtöasemiinsa suurvisiiri sai tiedon joukkojen liikkeistä. Hän ei odottanut hyökkäystä Wienerwaldin kukkuloilta vaan Kahlenbergista ja sitten Tonavaa pitkin etelään.

Osmanijoukot lähetettiin rakentamaan puolustuslaitteita. Pohjoisin niistä tuli Nussdorfiin, joka sijaitsee joitakin kilometrejä Kahlenbergista etelään, eteläisin Wienin vieressä sijaitsevaan Währingiin. 

Puolan kuninkaan Jan Sobieski III:n siivekkäät husaarit olivat merkittävässä asemassa osmanien piirityksen hajottamisessa Wienissä.

Ratkaiseva taistelu Wienistä alkoi

Ratkaiseva taistelu käynnistyi syyskuun 12. päivän aamun koitteessa jo ennen hyökkäyskäskyn kajahtamista. Osmaneiden tiedustelijat alkoivat tulittaa itävaltalaisia Kahlenbergissa. Itävaltalaiset vastasivat tuleen, ja kaksi pataljoonaa ajoi osmanit Nussdorfiin, jossa taistelut riehuivat koko aamun. Kun saksilaiset ehtivät kanuunoineen paikalle, osmanien oli vetäydyttävä. Suurvisiiri seurasi tapahtumia Währingin lähelle rakennetulta vallitukselta ja kutsui vahvistuksia.

Samaan aikaan taisteluun liittyi Frankenin ja Baijerin joukkoja. Yhdessä itävaltalaisten kanssa ne raskaasti taistellen työnsivät osmaneja edellään.

Puolalaiset joukot olivat yhä paikoillaan läntisessä Wienerwaldissa. Heidän alapuolellaan osmanit yrittivät pitää asemiaan linnakkeensa pohjoispuolella. Aurinko porotti kuumasti, ja keskipäivällä Karl von Lothringen määräsi tauon. Taistelu häly laantui. 

Puolan husaarit ajoivat suurvisiirin tiehensä

Silloin Wienerwaldin yllä näkyi pölypilvi. Puolalaiset olivat liikkeellä. Kolmessa jonossa kukkuloilta laskeutui 20 000 hevosmiestä ja 17 000 jalkamiestä.

Kahden aikaan iltapäivällä puolalaisjoukot olivat vain muutaman kilometrin päässä osmanien linnakkeesta. Suurvisiiri ja hänen lähimmät miehensä olivat vaarassa menettää yhteyden Wieniin. Aikaa uuden puolustuslinjan järjestämiseen ei ollut.

Noin puoli neljän aikaan von Lothringenin joukot hyökkäsivät koko osmanien puolustuslinjaa vastaan. Heti sen jälkeen puolalaisratsuväki hyökkäsi osmanien leiriin. Heitä vastassa oli osmaniratsuväki ja raskas tykkituli. Kun hyökkäys osmanien linnaketta vastaan Währingissä voimistui, suurvisiiri hylkäsi sen ja ratsasti teltalleen. Sotilaat, jotka näkivät johtajansa luovuttavan, seurasivat esimerkkiä.

Sulttaanin lähin neuvonantaja, suurvisiiri Kara Mustafa tapettiin Mehmed IV:n käskystä Wienin valtauksen epäonnistuttua.

Toisaalla taistelut jatkuivat. Puolan ratsuväki järjestäytyi ratkaisevaan hyökkäykseen. Ilman linnoitteita osmaneiden leirissä ei ollut suojaa. He joutuivat ottamaan puolalaishyökkäyksen vastaan telttojensa seassa. ”… prinssi Aleksanterin husaarit hyökkäsivät suurvisiirin joukkojen kimppuun, hajottivat heidät, ja silmänräpäyksessä vihollisarmeija vetäytyi ilman vastarintaa”, kirjoitti eräs silminnäkijä. 

Osmanit pakenivat Wienistä

Nähdessään ratsuhyökkäyksen Kara Mustafa käski lopettaa piirityksen ja tappaa 30 000 vankia. Pienen ratsujoukon ympäröimänä hän lähti kohti Unkarin rajaa. Taistelu oli ohi. Wien oli pelastettu.

Seuraavana päivänä Jan Sobieski ratsasti Wieniin, jossa häntä juhlittiin voittajana. Juhla oli kuitenkin lyhyt. Löyhkä sai kuninkaan palaamaan pian suurvisiirin käytännölliseen telttaan. Wien oli kestänyt piirityksen, joka oli väkivaltaisempi kuin mikään siihenastisista Euroopassa. 

Osmanien valtakunnan lopun alkua

17. syyskuuta Jan Sobieski ja Karl von Lothringen aloittivat osmanien takaa-ajon. Lokakuun lopulla he valtasivat Unkarissa sijainneen Esztergomin osmanikaupungin.

Kara Mustafa oli silloin matkalla Belgradiin. Sulttaani Mehmed IV oli jo Adrianopolissa. 14. joulukuuta sulttaani sai tiedon Esztergomin menetyksestä. Hän määräsi suurvisiirin teloitettavaksi. Wienin epäonnistuminen oli Osmanien valtakunnan lopun alku. Vuonna 1699 Karlowitzissa solmitussa rauhassa osmanien oli jätettävä Unkari, Kroatia, Slovenia sekä osittain Kreikka ja Moldova. Osmanit eivät enää uhanneet Eurooppaa.

Fakta: Siivekkäät husaarit

Siivekkäät husaarit olivat Puolan mahtavimpia ja pelottavimpia sotilaita. Nimensä he olivat saaneet "siivistä", 1,5 metriä korkeista sulin koristelluista puukarmeista, jotka kiinnitettiin satulaan tai rintahaarniskaan. Siivillä ei ollut mitään käytännöllistä tehtävää, mutta ne suurensivat ratsastajan liikkeitä saaden hänet näyttämään suuremmalta ja uhkaavalta.  

Ehkä sinua kiinnostaa...