Saksalainen Eugen Sandow 1890-luvulla. Hän korosti kehon estetiikkaa ja symmetriaa raa’an voiman sijaan.

© George Steckel/Library of Congress

Kuka oli ensimmäinen kehonrakentaja?

1800-luvulla suosioon nousi uusi estetiikan muoto: hyvin treenattu keho. Pelkän voiman sijaan tavoitteeksi tuli muokata vartalo kauniiksi ja symmetriseksi.

perjantai 11. toukokuuta 2018 teksti Björn Lundberg

1800-luvun viimeisellä vuosikymmenellä kehonkulttuurin suosio kasvoi vahvasti Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Iskulauseen ”Terve sielu terveessä ruumiissa” siivittämänä uusi terveystrendi alkoi saada jalansijaa keskiluokan keskuudessa. Kiinnostus kilpaurheilua kohtaan kasvoi, mutta lihaksikkaasta, terveestä kehosta tuli myös suosittu aihe taiteessa.

Saksalainen Eugen Sandow onnistui lyömään trendillä rahoiksi, kun hän alkoi esitellä lihaksiaan maksua vastaan yleisölle Britanniassa ja Yhdysvalloissa. 

Erotuksena sirkuksissa ja markkinoilla esiintyviin voimamiehiin Sandow’n esitykset eivät perustuneet raakaan voimaan vaan kehon symmetriaan ja estetiikkaan.

Vuonna 1901 Sandow oli myös järjestämässä Lontoossa järjestettyjä ensimmäisiä kehonrakennuskisoja. Tuomareiden joukossa oli muun muassa kuuluisa kirjailija Arthur Conan Doyle. 

1970-luvun puolivälissä uusi kehonrakennusvilllitys levisi kaikkialle maailmaan muun muassa sellaisten kuuluisien kehonrakentajien kuin Arnold Schwarzeneggerin myötävaikutuksella. 

Ehkä sinua kiinnostaa...