Katynin metsässä tapettiin 4 000 puolalaista upseeria. Kuva elokuvasta Katyn.

© Everett

Katynissä tapettiin tuhansia

Muutama viikko sen jälkeen kun Saksa hyökkäsi Puolaan syyskuussa 1939, puna-armeija iski idästä. Sen vanavedessä seurasi Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu, joka alkoi kuulustella vangittuja puolalaisupseereja. Se oli alku yhdelle toisen maailmansodan pahimmista joukkomurhista.

tiistai 13. helmikuuta 2018 teksti Artur Szulc

Lokakuun 1. päivänä 1939 puolalaismajuri Adam Solski ja hänen upseerikollegansa herätettiin kuudelta aamulla. Neuvostoliiton virkailijat halusivat taas tarkistaa heidän henkilöllisyystodistuksensa. Vasta lounasaikaan he saivat kupin mustaa kahvia ja ohraryynejä. Neljä päivää aiemmin puna-armeija oli vanginnut heidät, ja koko ajan heille oli annettu liian vähän ruokaa. Mustan kahvin ohella heillä ei ollut mitään juotavaa. Solski tunsi olonsa heikoksi, mutta ei vain nälästä vaan myös henkisestä jännityksestä. Hän oli nyt Neuvostoliiton vanki. Illalla hänet ja sadat muut upseerit paimennettiin junaan, joka vei heidät itään.

Puna-armeija hyökkäsi Puolaan

17. syyskuuta puna-armeija hyökkäsi Itä-Puolaan. Puolan joukot olivat silloin taistelleet Saksaa vastaan lännessä yli kaksi viikkoa. He eivät vielä tienneet, että Hitler ja Stalin olivat jakaneet maan keskenään niin sanotun Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salaisessa osassa.

Puolalla ei ollut mitään keinoja puna-armeijaa vastaan. Maan itärajan suojana oli muutamia puolustusjoukkoja. Neuvostojoukot etenivät nopeasti ja valloittivat useita kaupunkeja. Jo 22. syyskuuta pidettiin Saksan ja Neuvostoliiton voitonmarssi Brest-Litovskissa. Muutamaa päivää myöhemmin Berliini ja Moskova jakoivat Puolan virallisesti keskenään. Mutta maan johto ei koskaan antautunut hyökkäävien armeijoiden edessä.

Puolan pakolaishallitus

Syyskuun lopulla Puolan siviili- ja sotilasjohto oli evakuoitu Romaniaan. Käsky oli myös annettu sotayksiköille, etteivät ne turhaan taistelisi kahta tunkeilijaa vastaan. Sen sijaan sotilaiden tuli yrittää päästä Romanian kautta Ranskaan. Puolalaisten piti nyt nopeasti muodostaa pakolaishallitus ja perustaa uusia liittoja maan vapauttamiseksi.

Katynissä murhattujen joukossa oli useita reservinupseereita.

© Getty

Pakolaishallitus asettui Ranskaan, ja vapaita Puolan joukkoja alettiin muodostaa. Ennen kuin Ranska antautui Saksan salamasodan jälkeen 1940, pakolaishallitus ja osa puolalaisjoukoista pelastautuivat Iso-Britanniaan. Puolan sotalentäjät olivat samana vuonna merkittävästi mukana Britannian ilmasodassa. Puolalaiset taistelivat myöhemmin myös brittiarmeijan riveissä Pohjois-Afrikassa ja Euroopassa.

Upseerit vangittiin

Neuvostoliiton vangiksi päätyneen Puolan sotaväen tulevaisuus oli täysin erilainen. Puna-armeija vangitsi yli 18 000 upseeria ja santarmi- ja poliisikomentajaa. Useimmat aliupseereista vapautettiin, mutta loput internoitiin Kozelskin, Ostashkovin ja Starobielskin leireihin.

Elämä leireillä oli siedettävää. Puolalaiset eivät nähneet nälkää, ja tehtävänä oli vain siivota vankiparakkeja. Pahinta oli ikävystyminen ja ikävöiminen perheiden luo, joille he saivat kirjoittaa. Eräs upseeri kirjoitti vaimolleen helmikuussa 1940: "Kaipaan sinua hirveän paljon, ja voin huonosti sen takia, rakkaani”. Huoli tulevasta vaivasi myös. Ehkä heidät luovutettaisiin saksalaisille tai vapautettaisiin. Kukaan ei tiennyt.

Puolalaisten kuulustelut kestivät tunteja, ja vangeilta kysyttiin heidän taustastaan, poliittisista näkemyksistään ja osallistumisesta sotaan Venäjää vastaan 1920. Neuvostoliiton salainen palvelu NKVD tarkasti tiedot ja lähetti raportit johtajille Kremliin.

Berija suositti kuolemantuomiota

Neuvostojohtajat olivat eri mieltä puolalaisten kohtalosta. Vapautusta ehdotettiin, mutta se hylättiin äänestyksessä, koska puolalaiset olivat osoittautuneet antikommunisteiksi. Toinen ehdotus oli karkotus Siperiaan. 5. maaliskuuta 1940 puolalaisten kohtalo sinetöitiin. NVKD-päällikkö Berijan suosituksesta Neuvostoliiton ylin johto allekirjoitti määräyksen, jonka mukaan puolalaiset ammuttaisiin. Miksi julma päätös tehtiin? Syitä oli luultavasti useita. Monet puolalaiset vangit olivat osallistuneet 1920 Puolan–Neuvosto-Venäjän sotaan, joka päättyi Puolan voittoon.

Lisäksi kuulustelut olivat paljastaneet, että suurin osa upseereista oli vakaan uskollisia Puolaa kohtaan, ja heidät koettiin siten mahdollisena uhkana Neuvostoliittoa vastaan, jos heidät olisi vapautettu. Teloitusten täytäntöönpano alkoi huhtikuun alussa 1940. Perheet Puolassa eivät enää saaneet kirjeitä.

Venäläinen sotilas lyö puolalaisupseeria propagandajulisteessa.

Teloitus metsässä

Huhtikuun 7. päivänä majuri Solski ja sadat muut kuljetettiin pois Kozelskin leiriltä erityisissä tavaravaunuissa. Kaksi päivää myöhemmin hän kirjoitti päiväkirjaansa: "Muutama minuutti ennen viittä aamulla – herätys junavaunussa ja valmistautumista ulosmenoon. Ajamme autolla jonnekin. Mitä tapahtuu seuraavaksi?" Majuri Solski vaistosi jonkin olevan vialla.

Hänet kuljetettiin autolla metsäaukealle, viiden kilometrin päähän Smolenksin rautatieasemalta. Metsässä puolalaiset luovuttivat kellot, vyöt, linkkuveitset ja vihkisormukset. Sitten
NKVD-vartijat johdattivat miehet kentälle, johon oli äskettäin kaivettu kuoppia. Jokaisen puolalaisupseerin kädet sidottiin selän taakse, heidät määrättiin polvistumaan ja laskemaan päänsä. Pistooli asetettiin niskalle, ja pyöveli veti liipaisimesta. Luoti tunkeutui takaraivoon, leikkasi aivot ja päätyi ulos lävistäen otsan. Kuolema oli välitön.

Murhia kesti noin kuusi viikkoa. Yli 14 000 puolalaista upseeria ja päällikköä tapettiin niskalaukauksella. Ruumiit heitettiin joukkohautoihin eri paikkoihin. Noin 4 000 ruumista haudattiin Katynin metsään. Joukossa oli majuri Adam Solski. Piilottaaksen paikan NKVD istutti pieniä puita hautojen ylle.

Saksalaiset saapuvat Katyniin

Kesällä 1941 Saksan sotavoimat etenivät nopeasti Neuvostoliittoon ja miehittivät suuren osan maata. Myöhään saman vuoden syksyllä saksalaisrykmentin esikunta pystytti telttansa Katynin metsään. Pian paikalliset kertoivat, että NKVD oli murhannut ihmisiä metsässä. Tehtiin monia löytöjä, mukaan lukien koirien ylös kaivamat ihmisten luut. Erään lehtiartikkelin ansiosta ymmärrettiin myös, että Puolan pakolaishallitus Lontoossa etsi 10 000 puuttuvaa upseeriaan. Rykmentin johtaja raportoi ylöspäin, ja ensimmäinen kaivaus tehtiin helmikuussa 1943. Yhä useampien jäänteiden löydyttyä Saksan johtajat ymmärsivät Katynin metsissä piilevän salaisuuden, jota voisi hyödyntää. Suunniteltiin vahva propagandakampanja ja laajat kaivaukset.

Upseerit joukkohaudoissa

Kaivaukset aloitettiin maaliskuussa 1943. Huhtikuun 11. päivään mennessä oli löydetty yksitoista joukkohautaa. Seitsemässä niistä oli puolalaisupseerien ruumiita. Yhdessä suurimmista haudoista ruumiit oli pinottu kahdeksitoista kerrokseksi. Kaikkialta löytyi neuvostoliittolaisia ammuksia, henkilöllisyystodistuksia, päiväkirjamerkintöjä (mukaan lukien majuri Solskin), lehtileikkeitä ja Puolan rahaa. Joukkohautojen auki kaivamisen ohella kerättiin
todistuksia paikallisilta. Saksalaiset dokumentoivat kaiken, mutta propagandaan tarvittiin enemmän. Katyniin vietiin ulkomaisia intellektuelleja, toimittajia ja oikeuslääkäreitä. Puolalaisia kirjailijoita saapui ja toimittajia tuli muun muassa Ruotsista, Norjasta ja Espanjasta. Oikeuslääkäreitä saapui esimerkiksi Bulgariasta, Hollannista, Sveitsistä, Tanskasta, mutta myös miehitetystä Puolasta. Myös Puolan Punainen Risti, joka ensin kieltäytyi osallistumasta, lähetti edustajan.

Saksan sotilaslääkärit tekivät haudoista kaivetuille ruumiinavauksia.

© PhotoQuest/Getty

Propagandasota

Huhtikuun 13. päivänä 1943 pommi pudotettiin. Radioviestissä kerrottiin Euroopalle, että Saksan viranomaiset ovat löytäneet Smolenskin ulkopuolelta joukkohaudan, jossa on tuhansia murhattuja puolalaisupseereja. Kaksi päivää Saksan kommunikean jälkeen Moskovan radio vastasi. Neuvostoliitto syytti Saksaa rikoksesta ja väitti, että puolalaiset oli vangittu ja teloitettu Saksan hyökkäyksen aikana. Propagandasota oli käynnissä.

Säröjä liittosuhteissa

Kenraali Wladislaw Sikorski, Puolan komentaja ja pakolaishallituksen pääministeri tiesi, että hänen oli toimittava. Hänellä oli silti dilemma. Puola ja Neuvostoliitto olivat olleet liittolaisia kesästä 1941. Sikorski ei kuitenkaan voinut sivuuttaa tosiseikkaa, että Moskova oli välttänyt vastaamasta kysymyksiin kadonneista puolalaisupseereista. Kyselyihin oli vastattu tekosyillä tai silkoilla sepitteillä. Stalin sanoi puolalaisten paenneen Koillis-Kiinaan!

Puolan pakolaishallitus kääntyi kansainvälisen Punaisen Ristin puoleen ja pyysi selvitystä. Toimenpidettä pidettiin liittoutuneiden leirissä neuvostovastaisena. Saksalaiset olivat propagandasyistä nimittäin tehneet samoin. He halusivat käyttää löytöään heikentääkseen liittoutuneiden yhtenäistä rintamaa. Stalin, joka vihasi Puolan pakolaishallitusta, sai mahdollisuuden syyttää puolalaisia yhteistyöstä vihollisen kanssa. Ankarasti muotoillussa sähkeessään Churchillille ja Rooseveltille hän kuvaili puolalaisten toimia täysin "epänormaaleiksi".

Churchill läksytti Sikorskia

Churchill oivalsi konfliktin voimistuvan. Hän kutsui Sikorskin lounaalle ja läksytti hänet: "Jos he ovat kuolleet, ette voi tehdä mitään, mikä saisi heidät takaisin henkiin", Churchill sanoi ärsyyntyneenä. Tapaamisen jälkeen Churchill viestitti Stalinille ja vakuutti puolalaisten toimineen täysin ilman Britannian tietoa. Puolalaiset olivat yksin.

Ulkomaisia toimittajia, oikeuslääkäreitä ja Punainen Risti oli kaivauksissa mukana. 

Stalin katkaisi välit pakolaishallitukseen

23. huhtikuuta 1943 kansainvälinen Punainen Risti ilmoitti, ettei se voi tutkia joukkohautoja ilman suostumusta kaikilta asiaan liittyviltä mailta. Stalinilla ei luonnollisesti ollut aikomusta antaa moista. Ja hän sai sopivaa apua Britannian ja Yhdysvaltojen lehdistöiltä, joita oli neuvottu kuvaamaan Katynin tapahtumat saksalaisiksi julmuuksiksi.

Samaan aikaan Katynissa tehtiin tutkimuksia. Ennen kuin puolalaiset ja kansainväliset työryhmät saivat työnsä valmiiksi, Stalin kuitenkin rikkoi suhteet Puolan pakolaishallitukseen 25. ja 26. huhtikuuta välisenä yönä. Hän oli pohjustanut Puolan kommunistista haltuunottoa.

Neuvostoliitto osoitettiin syylliseksi

Neljä päivää myöhemmin saksalainen tutkintaryhmä ilmoitti, että rikos oli tehty aikaisemmin kuin kesällä 1941, luultavasti keväällä 1940. Tämä johtopäätös perustui muun muassa löydettyihin päiväkirjoihin. Kuten tanskalainen oikeuslääkäri Helge Tramsen kirjoitti jälkeenpäin: "Kaikki muistiinpanojen päivämäärät olivat ajalta ennen 22. huhtikuuta ja mitä syvemmälle ruumiskerroksiin mentiin, sitä vanhempia päivämäärät olivat”. Se viittasi epäsuorasti Neuvostoliiton syyllisyyteen. Churchill ja Roosevelt saivat myös raportteja omilta riveiltään, jotka ilmoittivat neuvostoliittolaiset todennäköisiksi syyllisiksi.

Kun puna-armeija kesällä 1943 valloitti Katynin uudelleen, he asettivat komission, joka totesi saksalaisten murhanneen puolalaiset kaksi vuotta aiemmin. Churchill ja Roosevelt teeskentelivät uskovansa Neuvostoliiton versioon, jotta allianssia Stalinin kanssa ei riskeerattaisi. Vasta 1951 Yhdysvaltain kongressi teki selvityksen ja johtopäätös oli yksiselitteinen: Neuvostoliiton viranomaiset olivat tehneet joukkomurhan.

Gorbatshov syytti NKVD:a

Neuvostoliitto myönsi syyllisyytensä 13. huhtikuuta 1990 Puolan presidentti Wojciech Jaruzelskin ja Mihail Gorbatshovin tapaamisen aikana. Gorbatshov viittasi NKVD:n vastuuseen, mutta ei maininnut kommunistisen puolueen vastuuta. Hän ei myöskään paljastanut muiden joukkohautojen sijaintia. Nämä tiedot puolalaiset saivat kaksi vuotta myöhemmin, kun kopioita teloitusmääräyksistä ja muista asiakirjoista lähetettiin Puolan uudelle presidentille, Lech Walesalle.

Perheet saattoivat nyt avoimesti surra kuolleitaan. Kommunistisessa Puolassa ei ollut sallittu Neuvostoliiton virallisen version kyseenalaistamista. Tunnustus tuli siksi helpotuksena monille. Majuri Adam Solski ja tuhannet hänen aseveljistään olivat saaneet oikeutta.

Ehkä sinua kiinnostaa...