Orjat sytyttivät plantaasit palamaan Jamaikalla vuonna 1832.

Plantaasi toisensa jälkeen sytytettiin tuleen orjakapinassa Jamaikalla vuonna 1832.

Kapina johti orjuuden lakkauttamiseen

»Tiedän kuolevani tämän takia, mutta lapsistani tulee vapaita!» Näin huusi orja sytyttäessään sokeriplantaasia vuonna 1832. Kapina, johon hän osallistui, sai brittiläisen imperiumin lopulta vapauttamaan kaikki orjat.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018 teksti Emma Bergman

Oli tammikuun ensimmäinen 1832. Joulupyhien jälkeen oli syttynyt Jamaikan historian suurin orjakapina. Montego Bayn kaupungissa saaren luoteisosassa vallitsi paniikki. Valkoiset asukkaat katsoivat kauhistuneina ympäröiviä kukkuloita, joista kohosi taivaalle palavien plantaasien savu. Mutta satamaan purjehtiva Britannian laivaston lippulaiva Sparrowhawk herätti heidän toivonsa. Sen kannella seisoi kenraali Sir Willoughby Cotton, brittiläisten laivastovoimien komentaja Jamaikalla. 

Kenraali Cotton uhkasi ankarilla rangaistuksilla

Kenraali Cotton antoi välittömästi ammuttaa kaksi paloja sytyttänyttä orjaa, ja seuraavana päivänä hän antoi seuraavan julistuksen saaren orjuutetulle väestölle:

”Neekerit, olette nousseet aseisiin isäntiänne vastaan ja polttaneet ja ryövänneet heidän asuntojaan. Jotkut pahat ihmiset ovat väittäneet teille, että Kuningas on vapauttanut teidät ja teidän herranne ryöväävät teiltä teidän vapautenne. Olen saapunut Kuninkaan nimessä kertomaan teille, että teitä on johdettu harhaan. Tulen suurten asevoimien kanssa rangaistakseni syyllisiä, ja kaikki jotka löydetään kapinallisten seurasta, tullaan tappamaan armotta. Ette pärjää Kuninkaan joukoille, antautukaa ja anokaa rikoksianne anteeksi.”

Vastassa miliisi ja maronit

Julistuksesta huolimatta kapina jatkui, ja kohta siihen oli liittynyt 20 000 orjaa. Kapinalliset jatkoivat epätoivoisesti taistelua. Heitä vastassa olivat Cottonin miesten lisäksi Jamaikan valkoinen miliisi sekä maroneja, vapautettuja, briteille uskollisia mustia. Kapinalliset olivat kouluttamattomia ja heidän varustuksensa surkeaa: puukkoja ja puunuijia, kiväärien ammuksina käytettiin niittejä. Ei kestänyt pitkään ennen kuin heidän oli pakko perääntyä.

Kapinoivat orjat murtautuivat rakennuksiin ja sytyttivät ne tuleen.

© Mary Evans/IBL

Robert Gardner saarrettiin luolaan

Tammikuun lopulla valkoinen miliisi sai tietää, että ryhmä kapinaeversti Robert Gardnerin johtamia vapaustaistelijoita oli saaren lounaisosassa kerääntynyt kukkulan laelle suunnittelemaan hyökkäystä. Miliisit suuntasivat korkeuksiin ja yllättivät kapinalliset rynnäköllä keskellä yötä. Monet kapinallisista haavoittuivat ja loput pakenivat.

Gardner miehineen ajettiin suureen luolaan, jonka miliisit saartoivat. Kapinalliset taistelivat urheasti, ja kun miliisit parin päivän jälkeen onnistuivat tunkeutumaan sisään, he löysivät vain neljä eloonjäänyttä puolustajaa. Eversti Gardner ja osa kapinallisista oli onnistunut pakenemaan salareittiä. Mutta Gardnerin joukoista ei enää ollut uhkaksi miliiseille, ne hajosivat ja hajaantuivat maastoon pienissä ryhmissä. Pian oli koko kapina täysin murskattu. 8. helmikuuta Gardner antautui briteille. Hänet luvattiin armahtaa, jos hän tekisi yhteistyötä, mutta lupaus petettiin ja Gardner hirtettiin. 

Maronit tekivät yhteistyötä brittien kanssa

Kristoffer Kolumbus nimesi Länsi-Intian siinä uskossa, että hän oli lähellä Intian rannikkoa. Espanjan kruunu liitti saaret itseensä, mutta joutui pian kilpailemaan siirtomaista muiden eurooppalaisten valtioiden kanssa. Britit astuivat maihin Jamaikalla jo 1655, ja 1800-luvun alkupuolella he hallitsivat useita Karibian saaria. Perustettiin suuria viljelmiä, joissa afrikkalaiset orjat raatoivat.

Karanneet orjat loivat yhteistöjä saarten vaikeakulkuisimpiin paikkoihin. Heitä kutsuttiin maroneiksi ja heitä siedettiin, jos he auttoivat ottamaan kiinni muita karanneita orjia ja osallistuivat orjakapinoiden vastaisiin taisteluihin.

Orjakauppa kiellettiin vuonna 1807

1700-luvun lopulla Britanniassa voimistui liike, joka halusi lakkauttaa orjuuden. Heitä kutsuttiin abolitionisteiksi (engl. abolish = poistaa). Vuonna 1807 abolitionistit olivat saavuttanut ensimmäisen tavoitteensa, kun Englannin parlamentti kielsi orjakaupan. Nyt oli orjanomistajien oman edun mukaista, että orjat ja heidän lapsensa selviäisivät. Mustien elämä oli silti yhä vaikeaa.

Samuel Sharpe organisoi kapinoita samalla kun kierteli saarnaamassa orjuutta vastaan.

Haiti oli Jamaikan orjien esikuva

Orjakapina Ranskan siirtomaasaarella Hispaniolalla johti vapaan mustan tasavallan Haitin perustamiseen vuonna 1804, ja se herätti Jamaikan orjissakin unelman vapaudesta. Toivoa toi myös lähestyssaarnaajien orjien keskuuteen levittämä kristinusko. Virallisesti lähetyssaarnaajat saarnasivat kuuliaisuutta viranomaisia kohtaan, mutta orjille kristillinen oppi rakkaudesta ja ihmisarvosta oli vallankumouksellinen.

Plantaasinomistajat vihasivat lähetyssaarnaajien levittämiä ideoita. Monet orjanomistajat kannattivat saaren liittämistä Yhdysvaltoihin. Orjien keskuudessa levisi huhuja, että he olivat oikeasti vapaita mutta omistajat salasivat sen.

Vuosi 1831 oli kuuma ja kuiva Jamaikalla, ja orjia painostettiin entistä kovemmin. Jamaikan parlamentti kieltäytyi suostumasta brittien ehdotuksiin orjien paremmasta kohtelusta. Ylivoimainen enemmistö äänesti kumoon aloitteen lopettaa naisorjien ruoskiminen alastomina.

Samuel Sharpe ajoi orjien lakkoa

Tässä huhujen ja väkivallan ilmapiirissä 31-vuotias orja Samuel Sharpe nousi orjien johtajaksi. Sharpe syntyi Jamaikalla, hän osasi lukea ja oli baptistikirkon diakoni. Hänen omistajansa kohtelivat häntä säädyllisesti, mutta unelma vapaudesta eli Sharpessa niin vahvana, että hän oli valmis riskeeraamaan henkensä. Samalla kun Sharpe kiersi ympäri Jamaikaa saarnaamassa, hän järjesti salassa kapinaa. Luultavasti hän suunnitteli aluksi vain yleislakkoa. Orjat kieltäytyisivät palaamasta töihin joulun jälkeen, elleivät he tekisi sitä vapaina miehinä ja naisina. He saisivat tarttua aseisiin vain itsepuolustukseksi. Koska orjat uskoivat olevansa oikeasti vapaita, he luottivat siihen, etteivät Britannian joukot saarella hyökkäisi heitä vastaan.

Samuel Sharpen muistomerkki Jamaikan Montego Bayssa.

© Martin Falbisoner

Täysi kapina syttyi Jamaikalla

Jouluna 1831 orjat saivat tavan mukaisesti omistajiltaan viinaa. Mutta juhlat eivät peittäneet pinnan alla kytevää jännitystä, ja Jamaikan miliisi oli asetettu hätätilavalmiuteen. Kun orjien oli määrä palata töihin 27. joulukuuta, he aloittivat sen sijaan istumalakon. Pian lakot muuttuivat täysimittaiseksi kapinaksi koko läntisellä Jamaikalla. Plantaasinomistajien kartanot sijaitsivat usein kukkuloilla, ja kun ne sytytettiin tuleen, ne olivat kuin leviävän kapinan majakoita.

Valkoiset naiset ja lapset evakuoitiin, ja brittisotilaita kuljetettiin meriteitse joka puolelle saarta miliisin vahvistamiseksi ja kapinallisten saartamiseksi. Maronit tukivat brittejä, ja ennen kuin kuukausi oli ohi, kapina oli murskattu. Vain 14 valkoista ja noin 200 orjaa tapettiin kapinassa, mutta jälkipelistä tuli sitäkin verisempi. Ainakin 340 kapinallista hirtettiin ja orjia ruoskittiin.

Sharpe tuomittiin kuolemaan. Lähetyssaarnaajalle, joka yritti saada hänet katumaan syntejään, hän sanoi: "Olen oppinut Raamatusta, että valkoisella ei ole enempää oikeutta pitää mustaa orjana kuin mustalla on orjuuttaa valkoista, ja omasta puolestani mieluummin kuolen kuin elän orjuudessa." Lausunto teki Sharpesta Jamaikan kansallissankarin.

Orjuus kiellettiin vuonna 1838

Lähetyssaarnaajia syytettiin kapinan lietsomisesta, heitä pahoinpideltiin ja kappeleita poltettiin. Englannissa uutiset lisäsivät orjuuden vastaisuutta, ja jopa monet orjuutta aiemmin kannattaneet tulivat toisiin ajatuksiin. Vaikutusvaltaisten plantaasinomistajien edustajat saivat pitkään estettyä parlamenttia lopettamasta orjuuden, mutta kun se uudistettiin vuonna 1832, keskiluokka sai enemmän vaikutusvaltaa. Kuusi vuotta myöhemmin kiellettiin orjuus koko britti-imperiumissa

Pahoinpidellyn orjan kohtaaminen sai Sharpin vastustamaan orjuutta.

Fakta: Orjuus brittiläisessä imperiumissa

Orjuutta pidettiin pitkään luonnollisena osana maailmanjärjestystä, mutta 1700-luvulla sitä alettiin yhä enemmän kyseenalaistaa. Valistusfilosofit katsoivat orjuuden rikkovan ihmisoikeuksia, ja uskonnolliset tahot tuomitsivat sen epäkristillisenä.

Englannissa virkailija Granville Sharp omaksui uudet ajatukset. Autettuaan Lontoossa isäntänsä kaltoin kohtelemaa afrikkalaista orjaa hän aloitti kampanjan orjuutta vastaan. Parlamentin jäsen William Wilberforcesta hän sai tärkeän liittolaisen. Vuonna 1772 määrättiin kaikki Englantiin tuodut orjat vapautettaviksi. Orjakauppa kiellettiin vuonna 1807 ja kaikki orjuus brittiläisessä imperiumissa vuonna 1838

Ehkä sinua kiinnostaa...