Amelia Earhart katosi lennolla

Irlannin verinen historia on pitkä. Tänä vuonna on kulunut tuhat vuotta siitä, kun ensimmäinen yritys maan yhdistämiseksi estettiin taistelussa, jossa...

1928  Amelia Earhart lensi ensimmäisenä naisena yli Atlantin. Seuraavina vuosina hänestä tuli ennätyslentojen myötä maailmantähti. Hänen ensimmäinen tavoitteensa oli lentää maailman ympäri vuonna 1937, mutta hän katosi jälkiä jättämättä Tyynellämerellä selvitettyään kolme neljäsosaa matkasta.

Teksti Jakob Ringbom

Kello oli hieman vaille seitsemän aamulla, 2. heinäkuuta 1937. Amerikkalaisalus Itasca oli ankkuroitu yksinäiselle korallisaarelle keskelle Tyyntämerta. Miehistö oli odottanut jo muutaman tunnin, että kone ilmestyisi horisonttiin.

Lentokonetta, joka oli moderni Lockheed Electra 10 E, lensi kuuluisa Amelia Earhart. Hän oli matkalla viimeiselle välilaskulleen ennen saapumistaan Amerikaan. Perille tultuaan hän olisi saanut huomionarvoisan maailmanympärilentonsa suoritettua.
Kahdeksan tuntia aiemmin Earhart ja lentosuunnistaja Fred Noonan olivat nousseet Uudesta-Guineasta Kaakkois-Aasiasta. Aika mateli, aamu sarasti.

Yhtäkkiä painostavan hiljaisuuden rikkoi Electran radioviesti. Itascalla kuultiin Earhartin äänen selvästi ilmoittavan, että he olisivat paraikaa Howland Islandin lähellä. Ensin odottavan miehistön keskuuteen levisi valtaisa helpotus, mutta pian he huomasivat, että jokin oli pielessä. Earhartin lentokonetta ei vieläkään näkynyt.

1920-luvun alussa Amelia Earhart oli päässyt pilotin mukana lyhyelle matkalle lentonäytöksessä Kaliforniassa. Hän päätti oitis lentämisen olevan se, mille hän halusi omistautua. Hän alkoi säästää rahaa lentotunteja varten.

Kuusi kuukautta myöhemmin hän osti kirkkaankeltaisen kaksitasoisen lentokoneen ja jo vuoden päästä ensimmäisestä lentotunnistaan hän löi naisten korkeusennätyksen.

Vastaanotettiin kuin sankari

Vuonna 1928 Earhartille tarjottiin lentoa, jolla hänesta tulisi ensimmäinen Atlantin ylittänyt nainen. Hän ei tosin saanut olla itse ohjaimissa vaan tehtävänä oli pitää lentolokia.

Silti Earhartin elämä muuttui, kun kone 17. kesäkuuta pääsi Britteinsaarille.  Palattuaan USA:han häntä pidettiin sankarina. Lyhyine hiuksineen, lentäjätakki yllään hän kävi suoraan amerikkalaissydämiin. Ura sai vauhtia ja lentoala sai Earhartista  kelpo mainosta. Vuonna 1931 hän meni naimisiin George Putnamin kanssa, joka oli organisoinut Atlantin lennon vuonna 1928. Nyt mies omistautui vaimonsa lentäjänuralle.

1932 Earhart lensi ensi kerran yksin yli Atlantin. Useiden onnistuneiden soololentojen ja tuoreiden ennätysten  siivittämänä hän ehdotti miehelleen haluavansa lentää maailman ympäri päiväntasaajaa pitkin. Tehtävä oli vaarallinen ja siihen tarvittiin lentokone, jonka suorituskyvyn piti olla hänen Vega-konettaan parempi.

Kone hajosi nousussa

Earhart oli teknisenä neuvonantajana Purduen yliopistolla, jonka johto päätti kustantaa hänelle Electra Lockheed 10E –koneen. Huippumodernin koneen arveltiin olevan tarpeeksi luotettava suunniteltua matkaa varten. Selvitäkseen vaikeasta suunnistuksesta Tyynellämerellä mukaan pestattiin kokenut lentosuunnistaja Fred Noonan. Reitin suunniteltiin kulkevan Kaliforniasta Havaijille, Uuteen-Guineaan ja siitä edelleen päiväntasaajaa pitkin. Yritys sai vuonna 1937 maaliskuun alussa yllättävän ja nolon lopun, kun Electra todennäköisesti ylilastausken vuoksi hajosi jo lähtiessään Havaijilta. Matkaa siirrettiin tuonnemmaksi.

Uusi yritys

Samana vuonna Earhart ja Noonan ryhtyivät uuteen yritykseen.  Sään ja tuulen muutokset saivat heidät kuitenkin lentämään päiväntasaajaa itään Havaijille.
Kaikki projektiin osallistujat olivat tietoisia siitä, että viimeinen etappi Uudesta-Guineasta Howland Islandille olisi selvästi vaarallisin. Täällä koneen oli pakko tehdä välilasku ja tankata. Ilman hyvää näkyvyyttä ja taitavaa suunnistusta pientä korallisaarta oli kuitenkin mahdoton löytää.

Selvitettyään yli kolme neljäsosaa matkasta Earhart ja Noonan lähtivät Uudesta-Guineasta keskiyöllä 2. heinäkuuta 1937. Tavoitteena oli päästä Howland Islandille aamutunteina. Kahdeksan tunnin lentämisen jälkeen he alkoivat suunnistaa kohti Howland Islandia. Oli korkea aika ottaa yhteys rannikkovartion Itasca-alukseen, joka oli ankkuroitu saaren edustalle. Itascan tehtävä oli ohjata pieni kone saarelle ja niin helpottaa Noonanin navigointia.

Earhart käytti radiotaan ottaakseen yhteyttä aluksen, mutta ei saanut vastausta. Hän yritti uudelleen, mutta useiden epäonnistumisien jälkeen hän vaihtoi taajuutta. Vasta nyt Itascan miehistö pystyi huokaisemaan helpotuksesta. Signaali Electralta Itascaan oli vahva ja selvä, mikä tarkoitti lentokoneen olevan lähellä Earhartin viestittäessä kello 07.42:
”Meidän täytyy olla aivan yläpuolellanne, mutta emme näe teitä. Polttoaine alkaa olla lopussa. Olemme yrittäneet tavoittaa teitä radiolla tuloksetta. Lentokorkeutemme on 1 000 jalkaa.”

Radioviestittäjä Itascalla vastasi saaneensa viestin, mutta pian oli selvää, ettei Earhart kuullut heitä. 07.58 Earhart pyysi heitä lähettämään äänisignaalin, jotta Noonan saisi apua sijainnin selvittämiseksi. Itascalla miehistö tähyili epätoivoisesti konetta, sillä viimeisen viestinsignaali oli ollut mitä voimakkain. He tiesivät Electran olevan lähellä, mutteivät nähneet sitä.

Bensiini alkoi loppua

Itascan radioviestittäjä ei saanut lähetettyä äänisignaalia Earhartin antamalla taajuudella vaan siirtyi käyttämään morsetusta. Earhart vahvisti viestin saapuneen, muttei pystynyt selvittämään suuntaa. Pian kaikki oivalsivat, että olisi vain ajan kysymys, koska polttoaine loppuisi koneesta. Kello 08.43, noin tunti ensimmäisen yhteydenoton jälkeen, saapui uusi viesti:
”Lennämme pitkin linjaa 157 337. Toistamme tämän viestin. Toistamme 6210 kilohertsillä. Odottakaa…”
Earhart äänen palatessa hän oli kaikesta huolimatta samalla taajuudella, mutta kuuluvuus oli huono.
”Me lennämme pohjois-etelä-suunnassa.”

Savumerkki lähetettiin, jotta alus olisi helpompi havaita, mutta viestejä ei tullut lisää. Kaikki viittasi siihen, että Earhartin oli ollut tehtävä pakkolasku. Usean yhteydenottoyrityksen jälkeen Itascan miehistö totesi katastrofin olevan tosiseikka. Lyhyen ajan sisällä koko maailma sai tietää, että Amelia Earhart ja Fred Noonan olivat kadonneet.

Tunnin päästä Earhartin ja Itascan välisestä viimeisestä viestistä miehistö aloitti kadonneen Electran etsinnät. San Franciscon rannikkovartiostoa informoitiin oletetusta onnettomuudesta. Itasca irrotti ankkurit lähteäkseen sijaintiin, jonka Earhart oli itse maininnut, koordinaattiin 157 337.

Suuri pelastusoperaatio

Presidentti Franklin D. Roosevelt antoi henkilökohtaisen käskyn mittavasta pelastusoperaatiosta. Mukana oli yhdeksän laivaston ja rannikkovartioston alusta sekä yli kuusikymmentä lentokonetta, jotka tekivät etsintätyötä alueella. Pian etsintä laajennettiin läheisille saarille, joita Earhart ja Noonan olisivat saattaneet erehtyä luulemaan Howland Islandiksi.

Kesäkuun 18. päivänä tuloksettomat yritykset Electran ja sen miehistön etsimiseksi lakkautettiin. Amelian mies, George Putnam, jatkoi etsimistä omalla rahoituksellaan Gilbert-saarilla, mutta myös nämä yritykset jäivät hedelmättömiksi. Mitään yksiselitteisiä jälkiä Earhartin kadonneesta koneesta ei ole koskaan löydetty.

Lentopioneeri Amelia Earhart julistettiin kuolleeksi 5. päivänä tammikuuta vuonna 1939. ●

LUE LISÄÄ:
Ric Gillespie: Finding Amelia, The true story of the Earhart  disappearance (2006)  ● Susan Butler: East to the Dawn: The Life of Amelia Earhart
(1999)

Ehkä sinua kiinnostaa...