Jan Brueghel nuorempi maalasi satiirin tulppaani­maniasta noin 1640.

Tulppaanit ensimmäisen finanssikuplan takana

Eksoottisten tulpaanien kysyntä kasvoi Alankomaissa niin nopeasti 1630-luvulla, että syntyi hintakupla. Kukkien arvo nousi raketin lailla – sipuli saattoi maksaa suuren talon verran.

perjantai 7. heinäkuuta 2017 teksti Mattis Sundin

Isäntä Wouter Winckelin kuoltua hänen sipulikokoelmansa myytiin, jotta saatiin rahaa hänen seitsemälle lapselleen. Huutokauppa pidettiin hyisenä helmikuun päivänä 1637. Tarjouskilpa yltyi villiksi, ja Winckelin lapset olivat pian 90 000 guldenia rikkaampia. Kukin sai noin 13 000 guldenia, mikä oli käsityöläisperheen 40 vuoden ansio. Sipulit olivat tulppaanin sipuleita, jotka 1637 olivat arvokkaampia kuin painonsa kultaa.

Samalla viikolla niin sanottu tulppaanikupla puhkesi, ja monet suuria rikkauksia havitelleet köyhtyivät kertaheitolla.

Alankomaat oli toisenlainen valtio 1600-luvun alussa. Maa oli tasavalta, ja protestanttiasukkaita pidettiin tylsinä, työteliäinä ja tiukkoina. He eivät kuitenkaan olleet vain kireitä republikaaneja vaan myös sulavia liikemiehiä. He olivat kiinnostuneita Amerikasta ja Intiasta tulevista uutuuksista, ja heillä oli varaa kerätä kauniita ja kalliita asioita, koska Alankomaat oli yksi maanosan rikkaimmista maista. 

Haarlemin tori 1600-luvulla. Aluksi tulppaanit olivat herkkusuiden harrastus, mutta pian keskiluokka houkuteltiin kaupankäyntiin.

© Rijksmuseum

Nopeasti suosituksi

Tulppaanit tulivat luultavasti Alankomaihin 1562. Ensimmäiset sipulit vastaanottanut kauppias ei tiennyt, mitä ajatella niistä, ja hänen sisäkkönsä paistoi ne öljyssä ja etikassa. Kukasta tuli kuitenkin nopeasti suosittu. Kasvitieteilijä Carolus Clusius rakasti sen kauneutta, kestävyyttä ja mahdollisuutta tehdä uusia risteytyksiä.

Tulppaani ei tähän aikaan ollut tavallisen kansan huvia, vaan kalliiseen harrastukseen oli varaa herkkusuilla ja joukolla nimeltä lief-hebbers. He olivat oppineita ja varakkaita seurueita, jotka tunsivat toisensa kirjeitse ja illallisten kautta. Kiinnostus tulppaaneja kohtaan aiheutti kuitenkin myös riskejä. Clusiuksen luo murtauduttiin kahdesti, ja satoja hänen kallisarvoisista sipuleistaan varastettiin.

Kaunis ja kallis

Monet viljelivät tulppaaneja niiden kauneuden, eivät rahan takia. Sipuleita oli kuitenkin vähän, koska niitä oli vaikea massatuottaa. Kysyntä nosti tulppaanien arvoa, mikä houkutteli ihmisiä kasvattamaan niitä. Monet amatööriviljelijät olivat puhtaita huijareita, jotka toivoivat ansaitsevansa kukilla paljon rahaa.

1630-luvulla tulppaanikauppa lähti käyntiin. Viljelijöitä oli enemmän, ja nuoremmat alkoivat myydä yksinkertaisempia sipuleita halvemmalla. Aiemmin sipuleita myytiin kalliilla per kukkapenkki, mutta nyt hinta oli per kori, per sipuli tai per "ässä" (0,05 grammaa).

Rikkaaksi sipuleilla

Wouter Winckel kuului uusien viljelijöiden ryhmään. Hän oli yksinkertainen ravintoloitsija, jolla oli seitsemän äiditöntä lasta huollettavanaan. Winckel alkoi kaupata sipuleita saadakseen ruokaa pöytään. Onneksi hänellä oli hyvä liikevainu, ja kaupankäynti sipuleilla teki hänestä yhden maan rikkaimmista miehistä. Rikkaus ei kuitenkaan ollut arkussa, vaan maan sisässä.

Tulppaanibisnes houkutteli yhä laajemmin keskiluokkaa osallistumaan sipulikauppaan. Monet luottivat huhuihin, joiden mukaan tulppaaneilla saattoi tehdä nopeita ja satumaisia voittoja. 

Alicia Vikander Tulppaanikuume-elokuvan eräässä pääroolissa

© Alex Bailey/The Weinstein Company

Kauppaa ravintolassa

Tulokkaita tulppaanimarkkinoilla kutsuttiin nimellä floristen. He kauppasivat tulppaaneja niiden korkean arvon takia, ei niiden kauneuden, ja hoitivat liiketoimintaansa meluisissa ravintoloissa tupakoinnin, juomisen ja syömisen hulinassa. Kauppiaat muodostivat pieniä klubeja. Heidän itseluottamuksensa ​​sekoittui huoleen, kun he tarjosivat yhä korkeampia hintoja yhä vähemmästä määrästä sipuleita. Humalassa he kirjoittivat tarjouksen ja vastatarjouksen liitutaululle ja juhlivat kauppojaan viinipullollisilla.

Tämän tyyppinen kaupankäynti sinkosi kysynnän pilviin, koska kilpailua käytiin harvoista sipuleista. Se aiheutti myös sen, että yksittäiset sipulit saattoivat maksaa omaisuuksia. Vaatimattomat, aiemmin jätekasaan heitetyt sipulit, olivat nyt arvokkaita. Sipuleja alettiin siksi ostaa muullakin kuin rahalla – esimerkiksi kolme sipulia vaihdettiin taloon 1633.

1635 tapahtui jotain tärkeää, joka teki Winckelistä rikkaan. Ihmiset alkoivat ostaa sipuleja, jotka olivat vielä maassa, mutta se tarkoitti, että kauppa käytiin tulevaisuuden epävarmoilla voitoilla, jotka ostaja kenties sai myöhemmin. Hinta oli aina asetettu siinä uskossa, että se jatkaisi nousuaan. Näin alettiin myydä keskenkasvuisia sipuleita yhä kalliimmalla ja yhä nopeammin.

Varakkaita paperilla

Ihmiset keinottelivat rahoilla, joita heillä ei ollut, ja sipuleilla, joita he eivät olleet nähneet – rikkaudet olivat olemassa vain ​​paperilla. Winckel, epätavallista kyllä, todella omisti sipulit ja saattoi koskettaa niitä. Kauppiaat puolestaan käsittelivät tunkkaisissa baareissa velkakirjoja ja loivat ostajien ja myyjien välille ketjuja, joissa oletettiin sipulien olevan yhä arvokkaita maasta noustessaan. Hinnat jatkoivat nousuaan.

Syksyllä 1636 tulppaanihulluus teki itsestään nimensä veroisen. Yhä useampi lukitsi itsensä keinottelukaupan ketjuihin. Tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta arvion mukaan kahdesta miljoonasta alankomaalaisesta noin 5 000 oli mukana. Kun useampi osti, hinnat nousivat nopeammin, ja yksittäisten sipulien arvo saattoi kolminkertaistua viikossa, jopa päivässä, vaikka ne kelpasivat vain viljelyyn.

Helmikuussa 1637 tuli romahdus. Hintojen nousu pysähtyi. Yksi sipuli myytiin tammikuussa 10 000 guldenilla. Amsterdamin paremmilta kulmilta sai tällä hinnalla talon puutarhoineen ja talleineen. Kauppiaat uskoivat ensin hintojen nousun pysähtymisen olevan väliaikaista. Samalla moni alkoi jo hieman haparoiden myydä sipuleitaan. Kun yksi aloitti myymisen, seurasi toinen ja sen jälkeen useampia. Yhtäkkiä paniikki levisi koko maahan.

Tulppaanimarkkinat sortuivat yhdessä yössä. Kun kaikki myivät, eivätkä edes herkuttelijat halunneet ostaa, hinnat romahtivat. Moni kauppis oli myynyt kaiken ostaakseen sipuleita ja oli nyt syvästi velkaantunut. Romahduksen laannuttua tulppaanisipulit eivät olleet sen arvokkaampia kuin muutkaan kasvit.

Ehkä sinua kiinnostaa...