Ernest Boulton og Frederick Park blev arresteret foran Strand Theatre, anklaget for opfordring til usædelighed ved at vise sig offentligt i dametøj.
© Mary Evans/ibl

The he-she-ladies» huvittivat ja järkyttivät 1870

He nousivat brittiseurapiirien suosioon Stellana ja Fannyna. Se, että heidän oikeat nimensä olivat Ernest ja Frederick teki kaikesta entistä kiehtovampaa. Mutta 1870-luvun Englannissa he herättivät myös paheksuntaa. Näyttäytyessään teatterissa miesseuralaisten kanssa poliisi pidätti heidät.

tiistai 28. helmikuuta 2017 teksti Jenny Ahonen

He olivat yhä naisten vaatteissa, mutta sellissä vietetyn rankan yön jälkeen huolellisesti asetellut kampaukset olivat sotkussa, ja jäykkä sänki alkoi puskea leuasta. Oikeussalissa vieraileville uteliaille oli selvää, että huhut olivat totta. Kaksi edellisiltana pidätettyä naista olivatkin oikeasti miehiä.

Pörssimeklarin poika Ernest Boulton piti jo nuorena poikana naisten vaatteisiin pukeutumisesta.

Äitinsä huvittuneisuuden rohkaisemana hänellä oli tapana pukeutua perheelle työskennelleeksi kotiapulaiseksi. Hameeseen pukeutuneena Ernest ei totellut nimeään. Sen sijaan häntä tuli kutsua ”Stellaksi”. Sillä nimellä hän tulisi myöhemmin esiintymään yhdessä kollegansa ”Fannyn” kanssa.  

Lord Arthur Pelham Clinton (1840–70), englantilainen poliitikko yhdessä Ernest Boultonin (ylinnä) ja Frederick Parkin (lattialla) kanssa.

© Ullstein/ibl

Menestys viihdebisneksessä

Ernest tapasi Fannyn, tai Frederick Parkin, kuten hänen nimensä oikeasti kuului, työskennellessään nuorena miehenä setänsä pankissa. Samanikäinen Frederick oli oikeustieteen opiskelija ja työskenteli lontoolaisessa lakitoimistossa. Molemmilla oli edessään lupaava ura, kun he sen sijaan päättivät lähteä aivan toisenlaiselle tielle. Stellana ja Fannyna kaksi nuorta miestä päättivät suunnata viihdemaailmaan.

Teatraalinen duo esiintyi tiukalle nyöritetyissä korseteissa ja hiukset naisellisesti kiharoilla. He voittivat yleisön suosion ja saivat paikallislehdissä myönteisiä arvioita. Ennen kaikkea Fanny herätti ihastusta. Häntä kuvailtiin henkeäsalpaavan kauniiksi ja jopa lahjakkaaksi sopraanoksi.

Kiertueiden aikana oli tavanomaista, että paria pyydettiin erilaisiin juhliin ja tapahtumiin esitystensä jälkeen nimenomaan mekkoihin pukeutuneina.

Kartanopäivällisillä Stella ja Fanny antoivat kuvata itsensä naisten vaatteisiin pukeutuneina. Kuvista tuli niin suosittuja, että joidenkin niistä pohjalta painettiin postikortteja.

Vaikka Stella ja Fanny olivat suosittuja, ja heidän esiintymisistään pidettiin, kaikki eivät olleet yhtä innoissaan miehistä naistenvaatteissa. Lontoossa vallitsi 1870-luvun alkupuolella hermostunut tunnelma. Englannin kanaalin toisella puolella olivat työläiset nousseet kapinaan ja perustaneet Pariisin kommuunin, joka johti Ranskan pääkaupunkia radikaalin ohjelman mukaan useiden kuukausien ajan, ennen kuin armeija kukisti sen.

Kotimaassa yhä suurempi joukko vaati tasavaltaa ja kuningashuoneen lakkauttamista samaan aikaan, kun Charles Darwin esitteli evoluutiota ja uudenlaista kuvaa ihmisestä. Kun tämän kaiken kukkuraksi laitettiin vielä miehet, jotka pukeutuivat naisiksi, joidenkin lontoolaisten mitta tuli täyteen. Heille se oli merkki, että yhteiskunta oli menossa raiteiltaan. 

Ernest Boulton (Stella, istumassa) ja Frederick Park (Fanny, oikealla). Kuva on otettu
vuonna 1865. 

© Ullstein/ibl

Ajat muuttuivat

Pian Stella ja Fanny olivat vakituisia esiintyjiä yläluokkien sosiaalisissa ja kulttuuritapahtumissa sekä maalla että Lontoossa. Miehet esiintyivät hameissaan niin vuosittaisessa Oxfordin ja Cambridgen yliopistojen välisissä soutukilpailuissa kuin Surreyn ja Alhambran hyvämaineisissa teattereissakin. Mutta he esiintyivät myös Burlington Arcade -ostosgalleriassa, jossa kalliimman luokan prostituoiduilla oli tapana tarjota palveluksiaan. Ripsivärin reunustamat silmäniskut vetivät ostoskujan hyvin pukeutuneiden herrasmiesten huomion puoleensa. Mutta ne vetivät myös poliisin huomion.

Kun Stella ja Fanny huhtikuun 28. päivän iltana vuonna 1870 saapuivat Strand Theatreen, poliisi piti heitä silmällä. Teatterissa heillä oli tapaaminen kahden pukuihin pukeutuneen herran kanssa. Nelikko istui yhdessä alas. Esityksen aikana Stellaa ja Fannya seurannut etsivä pyysi teatteriin vahvistuksia. Poliisit pidättivät molemmat, kun he tulivat mitään aavistamatta ulos teatterista matkallaan Lontoon yöhön. 

Syytettiin häpeällisestä elämäntavasta

Ernest Boulton ja Frederick Park joutuivat syytteeseen ”kammottavasta rikoksesta”, jota kutsuttiin termillä buggery, joka oli sen aikainen viittaus sodomiaan tai homoseksuaaliseen kanssakäymiseen. Kun he seuraavana päivänä astuivat tuomarin eteen, he olivat yhä naistenvaatteissa, joita kuvailtiin sanomalehdissä hyvin tarkasti. Lehdistössä paria kuvailtiin ”the he-she-ladies”. Juttua kohtaan osoitettu kiinnostus oli huomattavaa.

Ennen vangitsemistaan Ernest ja Frederick asuivat omissa osoitteissaan Lontoossa, mutta heillä oli myös yhteinen asunto, jossa he valmistelivat yhteisiä esiintymisiään. Poliisi löysi asunnosta kymmeniä hameita, 16 mekkoa, 10 iltapukua ja useita hattuja sekä muita naisten vaatekappaleita, jotka oikeudessa esitettiin todisteina miesten ”häpeällisestä” elämäntyylistä. 

Ernest Boulton ja Frederick Park leningit yllään Strand Theatressa Lontoossa, jossa
heidän pidätettiin. 

© Mary Evans/ibl

Ei uskottavia todistajia

Miehen pukeutuminen naiseksi ei ollut tuohon aikaan rikos – korkeintaan pieni rikkomus. Julkisella paikalla naisena esiintyvä saattoi korkeintaan odottaa poliisilta nuhteita tai pieniä sakkoja. Saadakseen Boultonin ja Parkin kiinni sodomiasta syyttäjän olisi pitänyt tuoda oikeuteen vähintään yksi uskottava todistaja, mutta sellaista ei koskaan ilmaantunut.

Huolimatta heti pidätyksen jälkeen suoritetuista tarkoista ruumiillisista tutkimuksista ei myöskään voitu löytää todisteita siitä, että syytetyt olisivat harjoittaneet anaaliseksiä toistensa tai jonkun muun kanssa. Niinpä yksimielinen valamiehistö totesi huomiota herättäneen kaksikon syyttömäksi. He pääsivät kävelemään vapaina oikeussalista vuoden kuluttua pidätyksestään, tällä kertaa miesten puvuissa. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, ennen kuin Stella ja Fanny nähtiin jälleen mekoissa. 

Ehkä sinua kiinnostaa...