Suomi Pariisin maailmannäyttelyssä 1900

Suomen suuriruhtinaskunta esittäytyi Pariisin maailmannäyttelyssä omassa paviljongissaan, joka oli     suomalaisten suunnittelema ja tekemä. Se oli vastareaktio ensimmäisen sortokauden venäläistämistoimille ja suuri suomalaisen taiteen voitto.

Teksti Ilkka Enkenberg

”Eikö insinööri tiedä, että me sinuttelemme kaikkia, joista pidämme?” Tämä oli pietarsaarelaisen timpurin vastaus, kun Suomen paviljongin rakennustöitä Pariisissa valvova rakennusinsinööri nuhteli häntä epäkunnioittavasta puheenparresta. Suomalaiset herättivät Ranskassa huomiota jo ennen maailmannäyttelyn avajaisia, kun työmiehet rakensivat paviljonkia ja kulkivat kaupungilla puukot vöillään. Pohjanmaalaiset rakennusmiehet sinuttelivat kaikkia, mutta herättivät ihailua ammattitaidollaan.

Huomioitiin lehdissä

Pienen maan osakseen saama huomio ei rajoittunut rakennusvaiheeseen. Jo se, että Suomen paviljonki valmistui ennen näyttelyn avajaisia, sai osakseen arvonantoa. Sen jälkeen suomalaista taidetta ja kansallisia erikoisuuksiamme pilkkimistä myöten ihailtiin kansainvälisessä lehdistössä. Huomio oli tavoiteltua ja oikea-aikaista, koska samaan aikaan emämaa Venäjä syleili Suomea toivottua rajummin.

Suomella oli erityisasema Venäjän valtakunnan autonomisena osana. 1800-luvulla maassamme rakennettiin suomalaista kansallistunnetta ja -identiteettiä. Tärkeitä kanavia tähän olivat taide ja kansanopetus. 1880-luvun lopulla Venäjällä tulivat valtaan taantumukselliset voimat, ja Suomen aseman ylle lankesi epävarmuus.

Keisari käskee

Pelon ilmapiiri kulminoitui keisari Nikolai II:n antamaan vuoden 1899 Helmikuun manifestin, jonka mukaan sellaisten yleisvaltakunnallisten lakien säätämisessä, jotka säädetään Venäjän lainsäädäntöjärjestyksessä, on Suomen valtiopäivillä vain neuvoa-antava rooli eikä niiden kielteinen lausunto estäisi lain voimaanastumista myös Suomessa. Tämä säädös oli eräs etappi ensimmäisenä sortokautena tunnetussa venäläistämiskaudessa. Sen tärkeimpiä tavoitteita oli Suomen armeijan sulattaminen Venäjän armeijaan. Manifesti herätti Suomessa pelkoa autonimisen aseman menettämisestä, ja sitä pidettiin valtiokaappauksena.

Suomen näyttelyhankkeessa näkyivät selvästi venäläistämisohjelman tuulet. Venäläisten tavoitteena oli estää Suomen oman paviljongin toteutuminen. Suomen puolella hanketta ajoi kuitenkin maamme tunnetuin taidemaalari Albert Edelfelt, jolla oli pitkään Ranskassa asuneena hyvät suhteet maan vaikuttajapiireihin. Lisäksi hän oli tunnettu myös Venäjällä aina hovia myöten ja oli yksi harvoista Nikolai II:n muotokuvaa maalaamaan päässeistä. Suomi ja Edelfelt saivat tahtonsa läpi ja itsensä näyttelyyn matkalla sattuneista mutkista ja vehkeilyistä huolimatta.

Taistelu erityisasemasta

Venäjän maailmannäyttelyhankkeesta vastannut ruhtinas Tenischeff pyrki mitätöimään Suomen mahdollisuudet saada näyttelyyn oma paviljonki. Edelfeltillä oli kuitenkin suuriruhtinaan lupaus asiasta, minkä lisäksi hän uhkasi erota hankkeesta mahdollisimman äänekkäästi ja ”skandaalia aiheuttaen”, mikä olisi todennäköisesti tarkoittanut negatiivista huomiota Venäjän osalle. Näin Suomen erityisasema maailmannäyttelyssä saatiin varmistettua.
Emämaa näkyi lopulta paviljongin lipussa, sen seinään muuratussa Venäjän vaakunassa ja sisäänkäynnin tekstissä, jossa tuli lukea: ”Section Russe pavillon Finlandais”. Vaakuna ja sisäänkäynnin teksti on kuitenkin retusoitu useista ajan valokuvista pois.

Suomen paviljongin suunnittelusta järjestettiin kilpailu, jonka voitti arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarisen suunnittelema Isidor, joka oli lähtöisin Eliel Saarisen suunnittelupöydältä. Sen arkkitehtuurissa oli vaikutteita suomalaisesta keskiaikaisesta kirkkoarkkitehtuurista, talonpoikaisesta rakennusperinteestä ja pohjoisen luonnon aiheista. Suomen paviljonki oli pinta-alaltaan vain 400 neliömetriä, ja se sijaitsi hieman suurempien maiden taustalla. Se kuitenkin poikkesi arkkitehtuuriltaan mahtipontisesta valtavirrasta ja keräsi kävijöitä, koska se sijaitsi liikkuvan jalkakäytävän varrella. Tämä teknologinen taidonnäyte oli rakennettu kymmenen metrin korkeuteen, ja siinä oli kolme kaistaa. Yksi, joka pysyi paikallaan ja kaksi, jotka kulkivat eri nopeuksilla. Näin näyttelyvieras saattoi milloin hyvänsä siirtyä paikallaan olevalle kaistalle.

Näyteikkuna Suomeen

Paviljonki pystytettiin suomalaisin voimin, ja hankkeen kuten koko Suomen osaston komissaarina toimi Albert Edelfelt. Se rakennettiin puurungon päälle ja ulkoseinät rapattiin muuratun näköisiksi. Vaikka etenkin Edelfelt kävi näyttelyn jälkeen taistelua rakennuksen säilyttämiseksi, se lopulta purettiin, kuten valtaosa maailmannäyttelyn rakennuksista. Monet osat ja esineet löysivät tiensä lahjoittajiensa luo tai muutoin takaisin Suomeen, mutta Akseli Gallénin freskojen menetys herätti laajaa harmistusta.Pariisin maailmannäyttely oli eräs suomalaisuuden rakennusprojektin kulminaatiopisteistä. Maailmannäyttelyt olivat tuohon aikaan tärkeitä kansallisen kulttuurin esittämispaikkoja, ja Pariisin näyttely oli suurin siihenastisista. Sen avulla Suomea nostettiin maailmankartalle henkisesti itsenäisenä valtiona.

Suomalainen arkkitehtuuri ja taide herättivät aikakauden arvioinneissa ja lehtiarvosteluissa suurta huomiota ja niitä ylistettiin varauksetta. Esillä oli monien taiteilijoiden teoksia, joista kuuluisimmat lienevät Akseli Gallénin paviljongin eteishallin kattoon maalaamat freskot, jotka ammensivat aiheensa Kalevalasta. Voimakas kansallinen symboliikka olikin eräs lehdissä laajalti huomattu seikka. Muita mukana olleita taiteilijoita olivat muun muassa Pekka Halonen, Venny Soldan-Brofelt ja kuvanveistäjä Emil Wikström. Unohtamatta tietenkään primus motorina toiminutta Albert Edelfeltiä.

Keräsi palkintoja

Paviljongin ja maailmannäyttelyn merkitystä kuvaa Ranskan ulkoministerin Stephan Pichonin reaktio hänen istuttuaan Edelfeltin pöytäseurana ja nähtyään Suomen paviljongin. Kokemansa ja näkemänsä jälkeen Ranskalainen piti Suomen itsenäisyyttä kansakuntana itsestäänselvyytenä.

Ranska palkitsi Suomen paviljongin venäläisten harmiksi korkealla Grand Prix -palkinnolla. Tämän lisäksi eri yhteisöt ja yksityiset näytteilleasettajat saivat kymmeniä muita palkintoja. Venäjän osaston pääkomissaari, ruhtinas Tenischeff, vastusti tällaista ankarasti ja vihjaili maailmannäyttelyn isännille, ettei halua suomalaisia palkittavan. Ranskalaiset pitivät kuitenkin päänsä. Ranskassa pitkään vaikuttanut ja hankkeen puuhamiehenä toiminut Albert Edelfelt palkittiin Ranskan kunnialegioonan komentajamerkillä.

LUE LISÄÄ:
Pirjo Hämäläinen: Jugend Suomessa (2010)

Julkaistu Maailman Historia 10/2012

Twitter Digg Delicious Stumbleupon Technorati Facebook Email

Ei kommentteja... Ole ensimmäinen, joka vastaa!