Säveltäjän palava rakkaus

Vuodet ensimmäisen maailmansodan ja 1930-luvun laman välissä ovat jääneet historiaan ”kultaisena 1920-lukuna” ja ”jazz-aikana”. Uuden musiikkityylin...

Jean Sibelius on kenties tunnetuin suomalainen maailmalla. Hän oli erittäin lahjakas ja kansallista yhteenkuuluvuutta rakentanut säveltäjä. Lisäksi hän oli suuri romantikko. Jean ja Aino Sibeliuksen rakkaustarina on yksi suurista.

Teksti Ilkka Enkenberg

Kesä 1891. Sibelius istui Loviisassa tätinsä luona ja kirjoitti morsiamelleen: ”En minä kumminkaan voi työskennellä saadakseni hääpäiväämme lähemmäs muuten kuin säveltämällä uutta niin että voin pitää konsertin… Sisikuntani on kuin puoliksi kirkko ja puoliksi helvetti.”

Sydänjuuriaan myöten rakastunut säveltäjä ei päässyt morsiamensa kanssa naimisiin, koska oli työtön ja varaton. Velkaakin oli. Aatelisesta perheestä olevan tytön vanhemmat odottivat, että tuleva vävy pystyisi elättämään perheensä.

Isän kuolema

Johan Christian Julius syntyi 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinnassa kaupunginlääkäri Christian Sibeliuksen ja hänen vaimonsa Maria Sibeliuksen perheeseen. Christian kuoli lavantautiin suurten katovuosien aikaan vuonna 1868. Perheen yllätykseksi paljastui, että isä oli taannut ystäviensä velkoja, joiden vuoksi kuolinpesä meni konkurssiin. Maria muutti kolmen lapsensa kanssa oman äitinsä luo.

Suvussa harrastettiin musiikkia, ja Janneksi kutsuttu Johan pääsi konsertteihin ja musiikki-iltamiin pienestä pitäen. Perhe vietti kesät Jannen isänäidin ja tämän siskon luona Loviisassa, josta jäi kultaiset muistot. Pienellä Jannella oli tapana kommentoida kovaäänisesti kesäkonserttien esiintyjiä. Koulussa Janne oli levoton oppilas, joka joutui säännöllisesti opettajan pöydän alle häpeämään. Samaan aikaan hänen tätinsä opetti hänelle pianonsoittoa.

Musiikki vei nuorukaista

Janne aloitti vakavamman musiikkiharrastuksen vuonna 1881 sotilaskapellimestari Gustaf Levanderin viuluoppilaana. Hän uppoutui musiikkiin siinä määrin, että jäi lukioluokalleen unohdettuaan mennä latinan ehtokuulusteluun.

Äitinsä veljen kehotuksesta Sibelius hakeutui vuonna 1885 yliopistoon lukemaan lakia. Se nähtiin nuorukaiselle varmaksi leipäpuuksi ja kunnioitettavaksi ammatiksi. Perhe muutti Jannen ja hänen siskona opintojen perässä Hämeenlinnasta Helsinkiin. Jannen annettiin kirjautua ylimääräisenä oppilaana myös Helsingin musiikkiopistoon, joka tunnetaan nykyisin nimellä Sibelius-akatemia. Pian lain opiskelu jäi, kuten jotkut suvussa ehkä pelkäsivätkin.Musiikki veti Jannea puoleensa kuin voimakas magneetti.

Keväällä 1886 Sibelius liittyi ylioppilaiden Akateemiseen orkesteriin ja omaksui ”musiikkinimekseen” merikapteenisetänsä käyntikortista poimimansa Jeanin. Seuraavina vuosina Sibelius alkoi profiloitua säveltäjänä. Hän myös omaksui tähtien elkeitä, muunmuassa sikarinpolton ja runsaan alkoholinkäytön.

Vuonna 1888 Jean Sibeliuksen elämässä tapahtui kaksi jännittävää muutosta. Ensimmäinen Sibeliuksen julkaistu sävellys näki päivänvalon. Se oli Runebergin sanoihin sävelletty Serenadi, joka julkaistiin Det sjungande Finland II -vihossa.

Vielä suurempi oli kohtaaminen Ainon kanssa. Jean oli musiikkiopistossa tutustunut Armas Järnefeltiin, joka kutsui hänet perheensä vieraaksi. Jean ja Armas tietenkin soittivat yhdessä. Armaan pikkusisko Aino kuunteli soittoa, jopa tanssi sen tahtiin. Jeanin keskittyminen herpaantui, ja hän teki soitossaan virheen, jota nousi pyytämään anteeksi kuuntelijaltaan. Nuorten katseet kohtasivat. Jeanin ”kiinteä, kiihkeä katse” vangitsi Ainon, kuten hän itse kuvaili myöhemmin.

Kevät 1889 oli Sibeliuksen viimeinen musiikkiopistossa. Hänen kamarimusiikkisävellyksensä saivat lehdistössä ylistävät kritiikit. Lisäksi hän sai apurahan ulkomailla opiskelua varten. Alullaan ollut romanssi Aino Järnefeltin kanssa kuitenkin haaleni, sillä Jeanilla oli säpinää musiikkiopistossa tapaamansa Betsy Lerchen kanssa. Romanssi Betsyn kanssa jäi lyhyeksi, mutta lähtiessään matkalle kohti Berliiniä Jean ei ollut korjannut välejään Ainon kanssa.

Ei saanut sanaa suustaan

Jean Sibelius opiskeli Berliinissä 1889–1890. Hän eli railakasta opiskelijaelämää, nautti konserteista ja sävelsi. Sairastipa jossain vaiheessa sukupuolitaudinkin. Jean piti muodin mukaisista vaatteista ja järjesti juhlia ystävilleen. Opiskelijatoverit kutsuivatkin häntä ”kreiviksi”. Reilusti yli varjojensa elänyt säveltäjäopiskelija joutui lainailemaan rahaa.

Berliinin-lukukauden jälkeen Jean saapui viettämään kesää Suomeen. Vaikka heidän suhteensa oli epämääräinen, Aino odotti Jeania kovasti. He kohtasivat Vaasassa, jossa Jean oli Järnefeltin veljesten vieraana. Ainon veljet pelkäsivät ystävänsä aiheuttavan siskolleen vain lisää sydänsuruja. Pari soitti yhdessä, mutta heidän välisestään jännitteestä huolimatta mitään ei tapahtunut. Jeanin ollessa lähdössä kohti Helsinkiä ja kävellessään alas ullakkohuoneestaan he kohtasivat eteisessä. Ainon silmissä välkehtivät kyynelet, mutta Jean ei saanut sanottua mitään.

Kuukauden kuluttua he kohtasivat uudelleen Helsingissä. Musiikkiopiston konsertti-illan jälkeen Jean saattoi Ainon tämän Arvid-veljen asunnolle. Talon portilla Jean kosi, ja Aino suostui. ”Kun sinä sitten olit minun syleilyssäni, minusta tuntui että Sinä olit minun sieluni, sellainen kuin sen pitäisi olla”, muisteli Jean tuota iltaa.

Seuraavan talven Jean opiskeli Wienissä. Hänen mielenkiintonsa alkoi suuntautua Kalevalaan, ja hän aloitti Kullervo-taruun perustuvan teoksen sävellystyön.

Jean kirjoitti valitulleen: ”Tämä minun omalaatuinen luonteeni ja mielikuvitukseni, joka toisinaan riehaantuu, minun tunteeni rapsodisuus, kaikki tämä yhdessä muodostavat sen Sibeliuksen, jota kukaan mu kuin sinä ei ole ymmärtänyt.” Tässä tekstissä ehkä tiivistyy syy, jonka vuoksi Jean kahdesta mielitystään lopulta valitsi Ainon.

Kullervon avulla naimisiin

Wienistä tultuaan kesällä 1891 Jean omistautui päättäväisesti Kullervon säveltämiselle tätinsä hoivissa Loviisassa. Juhlimisestaan huolimatta hän sai suurteoksen valmiiksi keväällä 1892.

Hän halusi johtaa kantaesityksen itse. Orkesteri ja kuoro olivat sekalaisista muusikoista koottuja. Soittajat olivat pääasiassa saksalaisia, jotka eivät tunteneet teoksen pohjana olevaa tarinaa. He tirskuivat harjoituksissa ääneen Sibeliuksen sävellykselle. Kuoroon kuului niin frakeissaan olleita helsinkiläisherroja kuin selvästi köyhempiä lukkarikoulun oppilaita.

Sen, mitä Sibeliukselta puuttui kapellimestarikokemuksessa, hän paikkasi voimakkaalla luonteellaan ja puhtaalla lahjakkuudella. Harjoitus harjoitukselta kuoro, orkesteri ja solistit olivat paremmin ja paremmin hänen kontrollissaan. Koko huhtikuun 1892 lehdistö kirjoitteli tulossa olevasta Kullervon kantaesityksestä.

Kullervon ensi-iltana 28.4.1892 Helsingin yliopiston juhlasali on täynnä. Alkujännityksen lauettua Sibelius johti varmaotteisesti esitystä, jonka päätyttyä suosionosoituksille ei ollut tulla loppua. Kullervon menestyksen jälkeen Sibeliukselle luvattiin töitä Helsingin musiikkikoulusta. Aino Järnefeltin vanhemmat antoivat parille viimein luvan avioitua, ja häitä vietettiin saman vuoden kesällä Tottesundin kartanossa.

Onnea ja surua

Vuonna 1900 Sibeliukset menettivät tyttärensä Kirstin, joka kuoli lavantautiin vain vuoden ikäisenä. Tragedia varjosti pariskuntaa, sillä Aino masentui, ja Jean alkoi juoda enemmän. Vuonna 1904 Sibeliuksen muuttivat Ainolaan, Tuusulanjärven rannalle. Helsingin viinanhuurut ulottivat lonkeronsa sinnekin, ja Aino kehotti kirjeessä miestään heräämään ja puhui jopa, että ”jotain on rikkimenemäisillään”. Luottamus kuitenkin palautui pian.

Sibeliukset ehtivät olla naimissa 65 vuotta. He saivat kuusi tytärtä, joista menettivät yhden pikkulapsena. Sibelius piti avioliittoa pelastuksenaan. ”Sanotaan, että naimisiinmeno on taiteilijan tuho. Mutta minun kohdallani se on päinvastoin.”

Lue Lisää
Erik T. Tawaststjerna (toim.): Sibelius (1997)
Santeri Levas: Jean Sibelius. Muistelma suuresta ihmisestä (1992)

Ehkä sinua kiinnostaa...