»Puolustin vain itseäni»

Vuodet ensimmäisen maailmansodan ja 1930-luvun laman välissä ovat jääneet historiaan ”kultaisena 1920-lukuna” ja ”jazz-aikana”. Uuden musiikkityylin...

Hän oli aikansa pahimpia murhamiehiä, tunnettu muun muassa siitä, että ampui miehen kuorsauksen vuoksi. Sisällissodan jälkeisessä kaoottisessa tilanteessa John Wesley Hardinia pidettiin silti joissakin etelän osavaltioissa sankarina.

Teksti Magnus Västerbro

John Wesley Hardin oli 15-vuotias, kun hän ensi kerran ampui miehen kuoliaaksi. Oli syksy 1868, ja nuori John oli ratsastanut muutaman kilometrin päässä kotoaan sijainneelle setänsä tilalle auttamaan tämän perhettä sokerin valmistuksessa. Siellä hän tapasi mustan miehen nimeltä Maje, joka oli aiemmin ollut erään Hardinien sukulaisperheen orja.

Tapaus sattui Texasissa kolme vuotta Yhdysvaltain sisällissodan päättymisestä. Kaikki orjat oli vapautettu, myös etelävaltioihin kuuluneissa osavaltioissa. Uutta yhteiskuntaa luotiin, mutta se ei sujunut hyvin. Yhdessä serkkunsa kanssa John haastoi entisen orjan painiotteluun. Huolimatta siitä, että Maje oli suuri ja vahva, he painivat hänet heti maahan. Ottelu päättyi, kun Majen poskesta alkoi vuotaa verta. Silloin Maje huusi Johnille tappouhkauksen – valkoinen poika ei enää koskaan vuodattaisi hänen vertaan rangaistuksetta.

Neuvottiin pakenemaan

Loppuillan John pysytteli syrjässä välttyäkseen yhteenotolta. Ratsastaessaan seuraavana aamuna kohti kotia hän sattui tapaamaan Majen, joka tunnisti hänet heti. Maje lähti Johnin perään sokeriruoko kädessään. John veti revolverin ja ampui miehen. Siihen mennessä John Wesley Hardinin pinna oli jo osoittautunut lyhyeksi. Joitakin vuosia aiemmin hän oli lähes tappanut luokkatoverinsa veitsellä. Silloin häntä ei ollut rangaistu, mutta tällä kertaa asia oli vakavampi.

Hänen isänsä, James ”Gip” Hardin, saarnamies, sirkuslainen ja paljon muuta, neuvoi Johnia pakenemaan heti. Uudessa Texasissa, jossa pohjoisvaltiolaiset hallitsivat ja monet lainvartijat olivat entisiä orjia, Johnin edessä oli kuolemantuomio. Niin isä pelotteli.

»Taistelu elämästä»

Hardinin piilopaikka paljastui pian, ja kolme sotilasta lähetettiin pidättämään hänet. Huolimatta siitä, että Hardinia varoitettiin, hän halusi kohdata takaa-ajajansa pakenemisen sijaan.
”En tuntenut myötätuntoa heitä kohtaan, sillä tiesin, että he halusivat vain ruumiini kidutettavakseen ja tapettavakseen”, John Wesley Hardin kirjoitti myöhemmin omaelämäkerrassaan. ”Minulle se oli taistelua elämästä ja kuolemasta, ja minä tarjosin kovan vastuksen avaamalla tulen kaksipiippuisella haulikolla ja viimeistelemällä kuudestilaukeavalla. Niin tapahtui, että vuoden 1868 lopussa oli tappanut neljä ja haavoittunut itse käteen.”

Uudelleenrakennuksen aika Yhdysvaltain historiassa oli ennenkuulumattoman levotonta aikaa. Koska sota oli juuri päättynyt, aseita oli kaikkialla. Kymmeniätuhansia kukistettuja sotilaita oli lähetetty kotiin. Jopa ne, jotka olivat aiemmin olleet etuoikeutettuja päätöksentekijöitä huomasivat yhtäkkiä kuuluvansa poliittiseen alaluokkaan. Heidän vastustajansa, pohjoisvaltioista tulleet miehittäjät olivat ottaneet ohjakset. Samaan aikaan entiset orjat yrittivät luoda itselleen uutta elämää.

Yhteenotoista tuli tavallisia, koska monet vastustivat uutta hallintoa sekä poliittisen järjestelmän sisällä että sen ulkopuolella. Jotkut entiset sotilaat jatkoivat taistelua sissitaktiikalla tai vain elämällä lainsuojattoman elämää.

Texas oli pahin

Pahin kaaos lakkaisi pian, sillä sisällissodan voittaneet pohjoisvaltiot antoivat lopulta periksi ja palauttivat vallan etelässä aiemmin vallassa olleelle luokalle. Silloin mustat potkittiin pois toimista, joihin heidät oli valittu. Samaan aikaan säädettiin rotuerottelulakeja. Mutta siihen kuluisi vielä hetki.

Vielä 1860-luvun lopulla ja 1870-luvun alussa, kun John Wesley Hardin riehui, Yhdysvaltain etelä eli myrskyisintä aikaansa. Ja kenties pahin kaikista osavaltioista oli Texas. Sinne hakeutuivat monet, jotka olivat joutuneet vaikeuksiin lain kanssa, ja siellä lukemattomat konfliktit ratkaistiin aseet kädessä.

Tässä miljöössä Hardin tuli nopeasti tunnetuksi yhtenä pahimmista. Kerta toisensa jälkeen hän hakeutui yhteenottoihin, jotka usein päättyivät siihen, että hän ampui vastustajansa.
Kirjoissa ja elokuvissa puhutaan usein revolverisankareista, jotka olivat nopeita vetämään aseensa ja ampuivat millintarkasti. Yleensä tarinoilla ei ole todellisuuspohjaa – paitsi John Wesley Hardinin tapauksessa. Hän kantoi usein kahta revolveria, joiden kotelot oli kiinnitetty liiviin siten, että aseiden perät osoittivat sisäänpäin rinnan yli. Hän veti molemmat samanaikaisesti ristikkäisillä käsillä ja harjoitteli päivittäin ollakseen kaikista nopein.

Hardin esitteli mielellään asetaitojaan. Hän ampui pokeripöydässä vastustajansa, parittajan, joka halusi maksun prostituoidusta, jonka kanssa Hardinilla oli suhde. Kerran hän ampui hotellissa huoneensa katon läpi, sillä hänen yläpuolellaan joku kuorsasi liian kovaa. Kyseessä ollut mies kuoli Hardinin ampumaan luotiin.
Vuosia myöhemmin Hardin kommentoi kyseistä tapausta.

”Minusta kerrotaan niin paljon valheita. Minun kerrotaan tappaneen kuusi tai seitsemän miestä vain sen vuoksi, että he ovat kuorsanneet. Mutta se ei ole niin. Olen tappanut kuorsauksen vuoksi vain yhden.”

»Vain itsepuolustusta»

Huolimatta John Wesley Hardinin lähinnä psykopaattiselta tuntuvasta persoonasta, monet pitivät häntä sankarina. Häntä pidettiin komeana herrasmiehenä, joka ei ampunut ketään, joka ei olisi ansainnut sitä. Omaelämäkerrassaan Hardin kertoo ampuneensa vain itsepuolustukseksi. Myös kuorsanneen miehen. Hardinin osakseen saaman ihailun voi ainakin osittain selittää ajanjakson poliittisella tilanteella. John Wesley Hardin oli lapsuudestaan saakka ollut etelävaltioiden kannattaja. Lisäksi hän oli ylpeä esi-isästään, eversti Joseph Hardinista, josta tuli sankari 1700-luvulla Isoa-Britanniaa vastaan käydyssä Yhdysvaltain vapaussodassa. Hardin piti etelävaltioiden taistelua jatkona vapaussodalle.

John Wesley Hardinin elämää on kuitenkin vaikea nähdä muuna kuin sarjana raakoja murhia. 1870-luvun alkuvuosina hän tappoi miehen toisensa jälkeen – oman todistuksensa mukaan hän lopetti yli 30 elämää, mikä on varmasti liioittelua.

Lopulta Harinin pako lain pitkältä kouralta päättyi. Vuoden 1877 alussa Hardinin onnistui vielä paeta takaa-ajajiaan, kun kaksi hänen isänsä entistä orjaa löysi hänet Floridasta. Tulitaistelun jälkeen toinen heistä makasi kuolleena, ja toinen oli niin pahasti haavoittunut, että kadotti Hardinin näkyvistään. Vain vähän myöhemmin, 24. elokuuta, Floridassa sijaitsevan Pensacolan viranomaiset saivat vihjeen, että Hardin oli junassa. Hän kutsui itseään tuolloin nimellä James W. Swain ja eli piilossa yhdessä naisen ja lapsen kanssa – jotka oli onnistunut hankkimaan väkivaltaisuuksien välillä.

Jäi kiinni junassa

Texas Rangers oli rikollisuutta vastaan taisteleva järjestö, jonka ympärille on kehittynyt myyttinen aura. Nyt Texas Rangersin miehet lähestyivät junan kabinetissa istuvaa John Wesley Hardinia. Kun Hardin yritti vetää aseensa, se juuttui hänen henkseleihinsä. Hardin lyötiin tajuttomaksi.

Hardin tuomittiin 25 vuodeksi vankeuteen. Vankilassa hän alkoi opiskella lakia, ja pian hän johti vankilan koulua. Hardin vapautettiin 17 vuoden vankeuden jälkeen. Hän oli silloin 40-vuotias ja päättänyt aloittaa uuden elämän.

Hardin palasi Texasiin vuonna 1894 ja aloitti työt asianajajana. Pian hän meni naimisiin 15-vuotiaan tytön kanssa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli kuollut hänen ollessaan vankilassa. Ongelmat alkoivat jälleen. Hardin löi riidan jälkeen nuorta John Selman Jr. -nimistä miestä kadulla. Hakiessaan hyvitystä poikansa puolesta John Selman Sr. meni samana iltana saluunaan, jossa Hardin oli pelaamassa. Selman ampui Hardinia takaapäin päähän.

Niin erään ”villin lännen” kuuluisimman rikollisen ura tuli päätökseen.

Ehkä sinua kiinnostaa...