Piispa tapettiin katedraalissa

Irlannin verinen historia on pitkä. Tänä vuonna on kulunut tuhat vuotta siitä, kun ensimmäinen yritys maan yhdistämiseksi estettiin taistelussa, jossa...

Huolimatta siitä, että oli kuninkaan lähin mies, arkkipiispa Thomas Becket valitsi kirkon puolen Englantia 1100-luvulla ravistelleessa valtataistelussa. Se valinta maksoi hänen elämänsä.  

Teksti Gunnar Fridén

Kaksi ratsastajaa saapui niittyjen yli Frétevalin linnalle Ranskassa. He olivat Englannin kuningas Henrik II ja hänen vihollisensa Thomas Becket, maanpaossa ollut Canterburyn arkkipiispa. Heidän tavoitteenaan oli jättää vihollisuudet taakse niin, että arkkipiispa voisi palata istuimelleen. Pitkän ja tunteellisen keskustelun jälkeen Becket lopulta laskeutui Henrikin eteen polvilleen merkiksi alistumisestaan.

Kuningas liikuttui kyyneliin ja oli vakuuttunut siitä, että heidän ystävyytensä oli jälleen voimissaan. Arkkipiispa ei ollut yhtä toiveikas. ”Minä pelkään, että emme tule enää tapaamaan tässä elämässä”, olivat hänen jäähyväissanansa kuninkaalle. Sanat järkyttivät kuningasta, mutta Becket oli oikeassa. Puoli vuotta myöhemmin Eurooppa järkyttyi Englannin pyhimmällä paikasta tehdystä murhasta.

Eri maailmoista

Thomas Becket syntyi Lontoossa noin vuonna 1120. Huolimatta siitä, että hänen kauppiaana toiminut isänsä oli välillä maksukyvytön, Thomas sai hyvän koulutuksen katedraalikoulussa ja pääsi myöhemmin sihteeriksi varakkaan sukulaisen luo. Englanti oli tuohon aikaan normandialaisten aatelisten kontrollissa, he hallitsivat kaikkia tärkeitä virkoja. Myös Becketin suku oli Normandiasta, mutta he eivät edustaneet korkeaa aatelia.

Henrik syntyi vuonna 1133. Hän oli Englannin Matildan ja Anjoun kreivi Gottfriedin poika. Matilda oli Englannin kruununperillinen isänsä Henrik I:n jälkeen. Matildan serkun Tapanin kaapattua vallan maassa puhkesi pitkä sisällissota Tapanin ja Matildan välillä.

Tapanin huonoa hallintoa kesti lähes 20 vuotta. Hänen kuolemansa jälkeen Matildan poika saattoi lopulta nousta Englannin valtaistuimelle. Hänestä tuli Henrik II. Tehtyään naimakaupat Akvitanian herttuatar Eleonooran kanssa Henrik II hallitsi suurta valtakuntaa, joka ulottui pohjoisessa Skotlannin rajalle ja etelässä aina Pyreneiden vuoristoon asti.

Henrik tarttui valtaantultuaan Englannin uudelleenrakentamiseen. Maan talous ja oikeusjärjestelmä olivat sisällissodan jäljiltä sekasortoisessa tilassa. Kuningas tarvitsi kyvykkäitä virkamiehiä maan hallinnon järjestämiseen. Tärkein virka oli kanslerin virka, johon perinteisesti nimitettiin joku Canterburyn arkkipiispan lähipiiristä.

Nousu kansleriksi

Siihen aikaan Thomas Becket oli edennyt Canterburyn arkkidiakoniksi. Arkkipiispa Theobaldin suosituksesta hänestä tuli ensimmäinen englantilaista syntyperää ollut kuninkaan kansleri vuonna 1066 tapahtuneen normannivalloituksen jälkeen.

Becket osoitti nopeasti olevansa juuri oikea henkilö tehtävään. Käytännöllisen luonteensa ansiosta hänen onnistui nopeasti toteuttaa nuoren kuninkaan käskyt, ja muutaman vuoden kuluessa kaksikko onnistui tasapainottamaan maan talouden ja varmistamaan Skotlannin ja Ranskan vastaiset rajat. Henrikistä ja Becketistä tuli hyvät ystävät, jotka nähtiin usein metsästämässä tai juhlimassa yhdessä.

Henrik halusi valtaa

Kuningas halusi kasvattaa valtaansa entisestään, mutta kirkosta oli 1100-luvulla tullut suuri ja vaikutusvaltainen tekijä. Katolisella kirkolla oli esimerkiksi työntekijöilleen oma oikeusjärjestelmänsä, joka koski myös kirkonmiesten tekemiä ei-kirkollisia rikoksia. Sellaiset rikokset oli aiemman käytännön mukaisesti annettu maallisten tuomioistuinten käsiteltäväksi.
Arkkipiispa Theobaldin kuoltua vuonna 1161 Henrik halusi varmistaa kirkon suosiollisuuden nimittämällä Becketin hänen seuraajakseen. Kuningas uskoi saavansa lisää vaikutusvaltaa kirkollisissa asioissa, kun hänen vanha ystävänsä ja kanslerinsa toimisi myös arkkipiispana.

Jotkin kirkolliset piirit vastustivat Henrikin toivetta, sillä kaikki eivät pitäneet Becketiä pätevänä arkkipiispan tehtävään. Myös kansleri itse pyysi päästä pälkähästä, sillä hän ei voisi palvella kahta herraa samanaikaisesti. Jos hänen pitäisi valita Henrik tai Jumala, hän valitsisi Jumalan. Kuningas sai kuitenkin tahtonsa läpi.

Ei totellut kuningasta

Henrikin suureksi mielipahaksi Becket erosi aiemmasta virastaan pikaisesti ja osoittautui yhtä innokkaaksi arkkipiispaksi kuin oli ollut kanslerinakin. Henrik sai Becketistä kovan vastustajan valtataistelussa. Hän kieltäytyi epäröimättä toimimasta kuninkaan etujen mukaisesti. Becket muun muassa vaati, että kirkollisia lakeja tuli kunnioittaa ja että kirkon takavarikoitu omaisuus tuli palauttaa.

Kuninkaan ja arkkipiispan välinen konflikti kärjistyi diplomaattiseksi kädenväännöksi, johon sotkeutuivat myös Ranskan kuningas ja Rooman paavi. Lopulta kuningas pakotti Becketin hyväksymään sopimuksen, jossa tunnustettiin kuninkaan ylivalta ei-kirkollisissa oikeuskysymyksissä.

Henrik ei tyytynyt tähän. Hän yritti päästä arkkipiispasta eroon epäilyttävien oikeusprosessien avulla. Kuningas ilmeisesti tunsi itsensä petetyksi ja haki henkilökohtaista kostoa entiselle ystävälleen. Lopulta Becket pakeni kuninkaan vihaa mantereelle.

Ranskaan maanpakoon

Becket eli maanpaossa Ranskassa viisi pitkää vuotta. Paavi Aleksanteri III tunsi suurta sympatiaa maanpakolaista kohtaan, mutta hän oli käytännöllinen mies ja yritti koko ajan neuvotella sopimusta, joka olisi molempien osapuolten hyväksyttävissä.

Becket oli varmasti myös halukas ratkaisemaan riidan, mutta kieltäytyi itsepäisesti tinkimästä periaatteistaan. Koska Henrik oli antanut takavarikoida arkkipiispan kannattajille kuuluvaa kirkon omaisuutta, Becket julisti kirkonkiroukseen piispat, jotka olivat menneet kuninkaan puolelle vastoin arkkipiispan tahtoa.

Keväällä 1170 Henrik kruunautti poikansa kanssahallitsijakseen. Becket piti tekoa vakavana rikoksena, koska kruunauksen olisi saanut suorittaa vain Canterburyn arkkipiispa. Sen vuoksi Becket uhkasi julistaa kirkonkirouksen koko Englannin ylle ja julistaa kansallisen kiellon osallistua messuun ja ottaa vastaan sakramentteja. Tämän estääkseen Henrik lopulta matkusti tapaamaan Becketiä Frétevaliin.

Kuolema Canterburyssa

Becket palasi Canterburyyn riemusaatossa joulukuun alussa 1170. Heti alkajaisiksi hän julisti kirkonkiroukseen lisää kuninkaan puolella olleita piispoja. Piispat kääntyivät kuninkaan puoleen, joka alkoi raivosta voimattomana syyttää seuruettaan pelkuruudesta. ”Eikö kukaan voi vapauttaa minua tästä uppiniskaisesta papista?” kerrotaan hänen huutaneen.

Purkauksen seurauksena neljä kuninkaan seuralaista matkusti Canterburyyn pidättämään arkkipiispaa. Huolimatta siitä, että Becketin työtoverit pyysivät häntä lähtemään karkuun, Becket meni miehiä vastaan ja sanoi heille, että heillä ei ole mitään oikeutta pidättää häntä. Silloin ritarit vetivät miekkansa ja löivät arkkipiispan kuoliaaksi hänen kotikirkossaan.

Henrik kauhistui kuullessaan uutisen kuolemasta. Tapauksen synnyttämä skandaali sokeerasi koko Eurooppaa. Kun Becket julistettii pyhimykseksi kaksi vuotta myöhemmin, kuninkaan oli tehtävä haudalle pyhiinvaellus ja annettava ruoskia itsensä julkisesti. Becketistä tuli kuolemansa jälkeen yksi kristikunnan suurimmista marttyyreista ja Englannin suosituin pyhimys.

Ehkä sinua kiinnostaa...