Öljy-yhtiö käytti miljardeja – jättilahjukset

Vuodet ensimmäisen maailmansodan ja 1930-luvun laman välissä ovat jääneet historiaan ”kultaisena 1920-lukuna” ja ”jazz-aikana”. Uuden musiikkityylin...


Ranskalainen Elf-skandaali on kenties Euroopan suurin korruptioskandaali. Draaman keskiössä oli tuomari Eva Joly, joka sai kuusi vuotta kestäneen tutkinnan ajan pelätä henkensä edestä. Suurimmat konnat pääsivät silti karuun. 

Teksti Magnus Västerbro

Kaikki alkoi vuonna 1994 tehdystä rutiinitutkimuksesta. Poliisi oli saanut tiedon tilisiirrosta, jonka epäiltiin liittyvän veronkiertoon. Vaikutti siltä, että ranskalainen öljy- ja energiayhtiö Elf oli siirtänyt suuren summan rahaa Bidermann-nimiselle vaatimattomalle tekstiilialan yritykselle. Tarina ei ollut tavallinen, mutta kyse ei myöskään ollut varsinaisesta sensaatiosta. Kun juttu päätyi tutkintatuomari Eva Jolyn pöydälle, hän tai hänen kollegansa eivät olleet yllättyneitä.

Kun tutkinta eteni, Eva Joly huomasi, että kuulusteltujen joukossa oli omituinen ilmapiiri. Heidän reaktionsa vaikuttivat suhteettomilta, ja monet heistä vihjasivat, että tapaus oli vain pieni osa suurempaa asiakokonaisuutta, vaikka lopulta paljastui, että Elfin investointi Bidermanniin oli yli 100 miljoonaa euroa. Lisäksi monet kuulustelluista olivat peloissaan. Eräs mies sanoi, että jos hän joutuisi onnettomuuteen, se tarkoitti, että oikeasti hänet olisi murhattu.

Joly yllättyi tajutessaan, että monet maineikkaat, Ranskan arvostetuimman yhtiön lähipiiriin kuuluneet liikemiehet elivät pelossa. He pelkäsivät puhuvansa ohi suunsa ja paljastavansa liikaa.
Vuonna 1996 Jolyn haastatteluun saapui insinööri, jonka kertomus paljasti asioiden laajuuden. Insinööri oli koko uransa ajan kieltäytynyt suorittamasta ”epärehellisiä käskyjä”, minkä vuoksi hän ei ollut edennyt urallaan. Hän kuului pelokkaiden joukkoon ja puhui nimettömistä varoituksista, tappouhkauksista.

Varoitus

Kuulemisen jälkeen insinööri lähti, mutta palasi saman tien takaisin Jolyn toimistoon. Hän nosti sormen huulilleen hiljaisuuden merkiksi ja ojensi Jolylle paperilapun. ”Ole varovainen!” lapussa luki. ”Jalkakäytävällä on Elfin väkeä.”

Seuraavien viikkojen aikana Eva Joly sai huomata, että hän itse oli jahdin kohteena. Häntä vakoiltiin väärennetyillä rekisterikilvillä varustetuista autoista. Hänen kotiinsa ja konttoriinsa murtauduttiin. Tulleessaan työpaikalleen hän löysi nimilistan, joka oli isketty lyijykynällä hänen oveensa kiinni. Listassa oli toisen maailmansodan jälkeen tapettujen ranskalaisten tuomareiden ja syyttäjien nimiä, joiden yli oli vedetty viiva. Viimeisenä oli hänen oma nimensä.

Turvamiesten ympäröimä

Useat tahot kehottivat Eva Jolyä jättämään tutkimukset sikseen oman turvallisuutensa vuoksi. Mitä pikemmin sen parempi. Joly ei kuitenkaan halunnut antaa periksi. Sitä vastoin hän tehosti tutkimuksia. Henkivartijat suojelivat häntä ympäri vuorokauden. Sen ajateltiin olevan väliaikainen järjestely, mutta se olikin tarpeen kuuden vuoden ajan.

Oli pitkään huhuttu, että Ranskan eliitti käytti öljy-yhtiö Elfiä jakaakseen rahaa ystävilleen ja liittolaisilleen. Yhtiön epäiltiin maksaneen lahjuksia Afrikan liiketoimiensa yhteydessä. Koska Elf oli pitkään ollut valtiollinen yhtiö ja maan oikeuslaitos oli estänyt kaikki tutkimukset, jotka voisivat ulottua korkealle sen hierarkiassa, kukaan ei ottanut asiaa vakavasti.

Ennen kuin Eva Joly astui esiin. Hän oli ulkopuolinen – Norjassa syntynyt Joly oli tullut Ranskaan 1960-luvulla au pairiksi. Isäntäperheen poika ja nuori nainen olivat rakastuneet toisiinsa ja karanneet kihloihin. Joly kouluttautui juristiksi ja teki uransa tutkintatuomarina. Hän tuli tunnetuksi, koska vei tutkimuksensa loppuun asti välittämättä paineista, joille asetti itsensä alttiiksi.

Menneisyyden synnit

1990-luvun puolivälissä, samaan aikaan Elf-skandaalin kanssa, Ranskassa vaadittiin maan eliittiin pesiytyneen talousrikollisuuden selvittämistä. Korruptiosta oli tullut tavanomaista edellisen presidentin, Francois Mitterrandin aikana, mikä paljastui vasta myöhemmin. Elf oli yksityistetty vain hieman aiemmin, ja sen uusi toimitusjohtaja sanoi haluavansa päästä eroon menneisyyden painolasteista.

Joly ja hänen ryhmänsä saivat vapaat kädet tutkimuksilleen, ainakin joksikin aikaa. Mitä syvemmälle he kaivoivat, sitä hämmästyttävämpiä asioita he löysivät. Miljardiliikevaihtoa pyörittävä Elf näytti käyttäneen lahjontaa järjestelmällisesti vuosikymmenten ajan. Vastineeksi eri Afrikan maiden öljyvarojen käytöstä yhtiö oli maksanut maiden korkeimmalle johdolle miljardilahjukset ja tehnyt näistä rajattoman rikkaita.

Samaan aikaan Elf oli käyttänyt salaisia rahastoja maksaakseen ystäville, poliitikoille ja vastustajille pitääkseen nämä hiljaa. Eräs monista paljastuneista omituisuuksista oli räikeisiin otsikoihin johtanut Ranskan aiemman ulkoministeri Roland Dumas’n rakastajattaren, Christine Deviers-Joncour’n tapaus. Elf oli ostanut Deviers-Joncour’lle parin miljoonan euron arvoisen luksusasunnon ja maksanut noin 6 000 euron suuruista kuukausipalkkaa vaatimatta minkäänlaista työpanosta. Lisäksi rakastajattarella oli käytössään luottokortti noin 20 000 euron kuukausirajalla. Suurin osa rahoista päätyi lopulta Dumas’lle, jonka kanssa Elf halusi pysytellä hyvissä väleissä.

Kaiken huipuksi kävi ilmi, että Deviers-Joncour työskenteli myös sotateollisuusyhtiö Thomson-CSF:lle, joka halusi myydä ranskalaisia sota-aluksia Taiwanille. Alkujaan ulkoministeri Dumas vastusti alusten myymistä, mutta hän muutti mieltään, ja sopimus kaupoista syntyi. Jolyn tutkimusten mukaan Dumas’n mielenmuutosta edelsivät noin 600 miljoonan euron suuruiset lahjukset mukana olleille tahoille.

Nielaisi muistikortin

Saman tapaiset lahjukset ja bonukset olivat arkipäivää ja itsestäänselvyyksiä. Eva Joly oli sukeltanut maailmaan, jossa liikemiehet ja poliitikot tekivät jättimäisiä salaisia liiketoimia ja jossa miljoonien suuruiset konsulttipalkkiot nähtiin itsestäänselvyyksinä, ikään kuin vaihtorahana.

Erilaisten hämärien liiketoimien solmukohta oli Sveitsissä, ja avainhenkilö oli Elfin toimia siellä johtanut Alfred Sirven. Kun tutkimukset vuonna 1997 alkoivat päästä hänen jäljilleen, hän katosi maan alle. Sirven saatiin kiinni vuonna 2001. Kun poliisit nappasivat hänet, hän nielaisi puhelimensa muistikortin. Niinpä ei koskaan saatu tietää, keihin hän oli neljä pakovuotensa aikana ollut yhteyksissä. Ei kuitenkaan ole epäilystäkään siitä, etteivätkö paljastumatta jääneet olisi olleet ranskalaisia poliitikkoja, liikemiehiä ja virkamiehiä.
”Näen paljon yhtäläisyyksiä, Ranskassa ja ulkomailla, valtion ja erilaisten mafioiden välisestä korruptiosta”, Eva Joly kirjoitti myöhemmin. ”Samat verkostot, samat kätyrit, samat pankkiirit, samat marmorihuvilat”.

Kansi kiinni

Lopulta Joly ja hänen ryhmänsä löysivät todisteet, joiden mukaan pieni ryhmä oli anastanut Elfin tileiltä neljän vuoden aikana noin 100 miljoonan euron verran varoja. Se oli kuitenkin vain jäävuoren huippu. Ylivoimaisesti suurinta osaa väärinkäytöksistä ei ehditty tutkia. Tutkinnan kestäessä ja vuosien kuluessa säädöksiä oli muutettu. Jolyä vastaan käynnistettiin mustamaalauskampanja, jossa häntä syytettiin virkansa väärinkäytöstä. Jolyn tutkimukset eivät saaneet tarvittavia resursseja, ja lukemattomia tutkintalinjoja jouduttiin jättämään kokonaan tarkastamatta.

Kun oikeudenkäynnit lopulta vuonna 2001 aloitettiin, ilmassa oli antikliimaksin tuntua. Avainhenkilöt tosin tuomittiin, mutta he saivat mitättömät rangaistukset. Mitään Jolyn esittämistä lisätutkimuksista ei pantu toimeen.

Myöhemmin kirjoittamassaan kirjassa Eva Joly julisti, että Ranska oli hukannut historiallisen mahdollisuuden. Sen sijaan, että maan ylimmissä kerroksissa rehottavalle talousrikollisuudelle olisi todella yritetty tehdä jotain, valittiin helpompi tie – kaikki katsoivat toiseen suuntaan sillä aikaa, kun pöly laskeutui ja tilanne rauhoittui. l

Ehkä sinua kiinnostaa...