Neuvostohyökkäys ajoi saksalaiset pois

Yhden toisen maailmansodan taitavimmista pihtiliikkeistä teki Puna-armeija  Skandinaviassa, Pohjoiskalotilla 1944 lokakuussa. Tuimissa sääoloissa ja hankalassa maastossa saksalaiset saatiin ajettua pois pohjoisesta.

Teksti Christer Bergström

Aamulla 7. lokakuuta 1944 neuvostoliiton tykistö avasi tulen kohti saksalaisten asemia Petsamon ja Murmanskin välillä Pohjoiskalotilla. Puolen tunnin aikana saksalaisten päälle satoi yli 1  000 kranaattia. Se oli alkulaukaus Puna-armeijan suurhyökkäykselle Pohjoiskalotilla. Pian avoin suomaasto täyttyi neuvostosotilaista, jotka kyyristellen juoksivat eteenpäin.

Vastassa oli kuitenkin erittäin hyvin rakennettu puolustus. Kolme vuotta aiemmin saksalaiset oli pysäytetty täällä heidän marssiessaan kohti neuvostoliittolaista Murmanskin satamakaupunkia. Hyökkäyksen tultua päätökseen saksalaiset kaivautuivat kunnolla piiloihinsa. Puolustus muodostui kolmesta juoksuhautarivistä, miinoista, piikkilangasta  sekä tanakoista betonibunkkereista, jotka rakennettiin luontoon korkeille  paikoille. Saksalainen kenraaliluutnantti Hans Degen oli varma asiastaan. Vain muutamaa viikkoa aiemmin hän oli ilmoittanut sotilailleen, että hyökkäyspyrkimyksissään neuvostoliittolaiset ”hakkaisivat päätään seinään kohdatessaan tukikohtiemme tuhoavan tulen”.

Hyökkäävillä neuvostosotilailla oli myös muita ongelmia. Skandinavian niemimaan pohjoisimmissa osissa maisemaa hallitsevat laajat suot, järvimaastot, joet ja kiviröykkiöt.  Armeijan liikuttaminen on tällaisessa maastossa vaativaa, mutta neuvostopuolustuksen johtajat olivat päättäneet voittaa kaikki esteet ja vaikeudet.

Murmansk uhattuna

Jo kesästä 1941 lähtien saksalaiset olivat olleet pelottavan lähellä Murmanskia. Neuvostoliitolle se oli ainoa Atlantin liikenteen satama, joka oli pysynyt sulana. Jos saksalaiset saisivat kaupungin haltuunsa, ei ulkomailta saataisi enää aseita ja sotamateriaalia. Nyt oli tullut hetki ajaa saksalaiset pois asemistaan satamakaupungin läheisyydestä. Reilua kuukautta aiemmin Neuvostoliitto ja Suomi olivat sopineet aselevosta. Tämä tarkoitti, ettei Suomi enää taistellut natsi-Saksan rinnalla. Sopimuksessa suomalaiset sitoutuivat karkottamaan saksalaisjoukot Suomen maaperältä.

Poltettu maa

Saksalaiset evakuoivat joukkonsa Suomesta, mutta sovelsivat ”poltetun maan taktiikkaa”. He tuhosivat lähes puolet kaikista Rovaniemen rakennuksista. Samaan aikaan syttyi taisteluita suomalaisten ja saksalaisten välillä.

Erityisen katkeria selkkauksia syntyi suomalaisten vallatessa Tornion lokakuun ensimmäisenä päivänä. Suomalaiset olivat saaneet sotavankeja taistelun alussa, minkä jälkeen saksalaiset ottivat siiviilejä panttivangeikseen. Tämän jälkeen Suomi käytti panttivankeinaan lisäksi suurta joukkoa haavoittuneita saksalaisia sotilassairaalan potilaita. Keskellä tätä hankalaa tilannetta neuvostoarmeija iski pohjoiseen. Kohteena oli kapea maakaistale Barentsinmerellä. Tämän alueen Suomi oli saanut itselleen Tarton rauhassa vuonna 1920. Seudulla oli Petsamo, joka tunnettiin runsaista nikkelilöydöistään. Petsamosta kulki ”Jäämerentie” aina Ruotsiin asti.

Petsamosta aina 40 kilometriä alas kohti Rovaniemeä ammotti suuri alue, joka muodostui käytännössä pelkästä erämaasta. Mille tahansa sotajohdolle olisi epäilemättä ollut erittäin vaikeaa liikuttaa suuria joukkoja näillä lakeuksilla. Saksalaiset olivatkin hyvin tietoisia siitä, että taistelun pääisku tulisi idästä käsin.

Pidettiin läpäisemättömänä

Tästä syystä komentaja Ferdinand Jodl ei ollut välittänyt rakentaa puolustuslinjojaan kuin yhteen pisteeseen noin 40 km etelään Petsamosta. Sieltä alkoi valtaisa erämaa-alue, jota saksalaiset pitivät läpipääsemättömänä. He olivat väärässä. Samaan aikaan kun Neuvostoliiton pääjoukot kärsivät verisiä tappioita saksalaisten puolustuslinjoilla, marssi toinen yksikkö etelässä läpi erämaiden. Selässään 40 kilon reput 126:s kiväärikomppania marssi monien hankaluuksien kautta saksalaisten sivustalle. Hevosilla ja poroilla kuljetettiin tykkejä ja kranaatteja. Pysyäkseen huomaamattomina tulta ei marssin aikana sytytetty lainkaan, vaan sotilaat söivät ruoka-annoksensa kylminä.

Kolmen päivän vaivalloisen erämailla risteilemisen jälkeen neuvostoliittolaiset sotilaat onnistuivat hyökkämään saksalaisten selustaan pienen Luostari-nimisen kylän liepeillä. Illalla 11. lokakuuta Neuvostoliiton lentokoneet pudottivat laskuvarjoilla useita tonneja ammuksia kohteeseen edenneille joukoilleen. Seuraavana päivänä saatiin valloitettua Luostari, joka oli Saksan puolustuksen eteläisin tukikohta.

Uusi yllätys valmiina

Operaatio oli loistavasti suoritettu. Saksalaiset lähettivät lisävahvistuksia, mutta komentaja Meretskovilla oli seuraava yllätys valmiina.
Kaksi päivää aiemmin 195 miehen kommandojoukot olivat nousseet maihin autiolla rannikkoalueella saksalaisten linjojen takana Petsamonvuonosta koilliseen. Kahden vuorokauden ajan eteneminen oli tapahtunut yöllä pimeän suojin. Illalla 11. lokakuuta joukot olivat päässeet perille Kap Krestovyn linnoitukselle. Siellä saksalaisten tykit vartioivat vuonon suuta.

Kommandosotilaiden hyökkäys oli yllättävä, mutta taistelusta tuli kuitenkin kiivas. Vasta seuraavana iltana linnoitus oli saatu valloitettua. Muutamaa tuntia myöhemmin neuvostojoukot nousivat maihin vuonon toisella puolella ja valloittivat Liinahamarin satamakaupungin. Sieltä marssittiin edelleen Petsamoon.
Samaan aikaan 126:s kevyt kiväärikomppania jatkoi etenemistään pohjoiseen. Heitä huolsi nyt ilmasilta Luostarin valloitetulla lentokentällä. Lokakuun 13. päivän aamunkoitossa joukot saavuttivat  Petsamon lounaispuolella kulkevan Tårnet-tien, joka oli saksalaisten tärkein kuljetusväylä Pohjois-Norjasta Petsamon rintamalle. Saksalaisten ainoa vaihtoehto oli paeta Petsamosta pikaisesti.

Taitavasti toteutetulla pihtiliikkeellä kenraaliluutnantti Meretskov oli saanut Petsamon rintaman romahtamaan kuin korttitalon. Heti kun Meretskov sai Moskovasta luvan, hän jatkoi joukkojensa kanssa edelleen Saksan miehittämään Norjaan.

Kaikki sillat räjäytetty

Meretskov oli ollut tarkka hankkiessaan tarpeeksi insinöörijoukkoja ennen hyökkäystä. Se kantoi nyt toivottua tulosta. Peräytyvät saksalaiset olivat räjäyttäneet kaikki sillat, mutta Pasvik-joen yli nopeasti rakennettu ponttonisilta mahdollisti neuvostoliittolaisten sotilaiden etenemisen Kirkkoniemelle, joka valloitettiin aamulla 25. lokakuuta. Kaupungin pelastaminen tuholta oli myöhäistä, mutta norjalaiset ottivat Puna-armeijan avosylin vastaan Norjan kansallislaulua ja Kansainvälistä laulaen.

Voitetut saksalaisjoukot joutuivat vetäytymään koko Finnmarkin alueelta ja suuntaamaan Tromsön seudulle. Puna-armeijalla ei ollut resursseja seurata heitä laajojen erämaiden yli, ja pian rintamaa valvoivat Skotlannissa ja Ruotsissa koulutetut norjalaissotilaat. Pohjoiskalotin taistelu oli ohi.

LUE  LISÄÄ:
F. W. Thorban: Petsamon ja Kirkkoniemen torjuntataistelut 1944 (1992)

Julkaistu Maailman Historia 3/2012

Twitter Digg Delicious Stumbleupon Technorati Facebook Email

Yksi vastaus vastaanottajalle “Neuvostohyökkäys ajoi saksalaiset pois”

  1. Juha Vaittinen 11 Tam 2014 klo 12:44

    Nyt on tekijälle tai kääntäjälle tapahtunut paha moka, 126 kiväärikomppania on Ziemken mukaan CXXVI Light Rifle Corps, joka kuten kaikki sotilastermejä vähääkään tuntevat on aivan eri suuruusluokan kokoinen, noin 100x vahvempi yhtymä, 150-200 miestä vs 15 000 – 35 000 miestä. Paljastaahan logiikkakin asian, ei komppanialle toimiteta useita tonneja ammuksia päivässä.
    Kirjoituksessa olisi voitu myös mainita venäläisten panssarivaunujen käyttö, myös se yllätti saksalaiset. Suurista vaikeuksista huolimatta venäläisten onnistui tuoda keskiraskaita ja ehkä myös raskaita pasnnsarivaunuja tundran yli tukemaan hyökkäystä saksalaisten linjoja vastaan.