Napoleon Bonaparte ja taistelu pyramideilla.

© François Gérard/Fine Art Images/IBL samt Francois-Louis Watteau/Lessing/IBL

Napoleonin tappio Egyptissä

Kesällä 1798 suuri ranskalainen laivasto saapui Egyptiin. Sitä johti nuori kenraali Napoleon Bonaparte, joka halusi valloittaa maan ja lopettaa Britannian vaikutusvallan alueella. Hän uskoi, että egyptiläiset pitäisivät häntä vapauttajana, mutta mikään ei mennyt niin kuin hän luuli.

torstai 11. tammikuuta 2018 teksti Sara Griberg

Kesän kuumuus väreilee autiomaassa. On heinäkuun 21. 1798, ja Napoleonin joukot valmistautuvat taisteluun. Vaikka massiiviset muistomerkit häämöttävät kaukana kuumassa horisontissa, kohtaaminen tulee jäämään historian kirjoihin nimellä "taistelu pyramideilla".Legendan mukaan Napoleon pitää joukoilleen puheen, jonka hän päättää osoittamalla pyramideja ja sanomalla: "Sotilaat, muistakaa, että näiden monumenttien huipulta neljäkymmentä vuosisataa historiaa katselee teitä!"

Helppo voitto pyramideilla

Ranskan armeija koostuu 20 000 miehestä, kun taas Egyptin komentaja Murad Beyn miehiä on lähes kaksi kertaa niin paljon. Etulinjassa seisoo hänen ylellisesti puettu ratsuväkensä, jonka miekat ja musketit on koristeltu jalokivillä. Jalkaväki koostuu janitsaareista, kopteista, arabeista, albaaneista, abyssinialaisista sekä egyptiläisistä maanviljelijöistä. Rynnäköistä huolimatta Beyn miehet eivät pysty murtamaan Napoleonin kokeneen jalkaväen hallittuja neliöitä, joita suojelee tehokas tykistö. Egyptiläissotilaita kaatuu 3 000, ranskalaisia vain kolmisenkymmentä.

Kolme päivää voiton jälkeen Napoleon ratsastaa Kairoon valkoisella arabianhevosella ja trikolori nostetaan kaupungin ylle. Toistaiseksi Egyptin kampanja on ollut menestystarina, mutta onni kääntyy pian. Samalla kun Napoleon alkaa muuttaa Egyptiä siirtomaakseen, Horatio Nelsonin brittiläinen laivasto lähestyy Välimerellä. Vain kymmenen päivän kuluttua pyramideilla saavutetusta voitosta ranskalaiset ovat loukussa Egyptissä vailla mahdollisuuksia vahvistuksiin tai perääntymiseen.

Napoleon halusi kauppareitit

Napoleon Bonaparte oli Ranskan vallankumouksen 1789 jälkeen tehnyt rakettimaisen uran armeijassa, jonka ylipäällikkönä Italiassa 1796–97 hän voitti itävaltalaiset ja valtasi suuria alueita Ranskalle. Vain 28-vuotias kenraali palasi Pariisiin juhlittuna sankarina.Ranskan nuoren tasavallan päävihollinen oli Iso-Britannia, mutta Napoleon katsoi, että aika ei ollut kypsä saarivaltion valtaamiseen. 

Hänen suunnitelmansa oli sen sijaan taistella brittien kanssa Intian kauppareittien hallinnasta. Egyptin valtaamalla Ranska hallitsisi Lähi-idän kauppaa ja voisi luoda perustan tulevalle laajentumiselle itään.

Mamelukit hallitsivat Egyptiä

Paperilla Egyptiä hallitsi Osmanien valtakunta ja sulttaani Kilim III Konstantinopolissa (nykyinen Istanbul). Käytännössä maata hallitsivat mamelukit, jotka polveutuivat kaukaasialaisista sotilasorjista, jotka tulivat Egyptiin 1200-luvulla. Egyptissä määräsivät hallitsija Ibrahim Bey ja armeijan ylipäällikkö Murad Bey.

Turkkia puhuvat mamelukit eivät olleet arabiankielisten asukkaiden suosiossa, ja Napoleon laski sen varaan, että väestö hyväksyisi hänet vapauttajana. Hän uskoi myös ottomaanien sulttaanin arvostavan sitä, että pääsisi mamelukkihallitsijoista eroon. Sen jälkeen Ranskan ja ottomaanien yhdistetyt voimat voisivat murskata Britannian valta-aseman idässä.

Kartoittivat muinaismuistoja

19. toukokuuta 1798 valtava ranskalainen laivasto jätti Toulonin. Napoleon ja hänen lähimmät miehensä matkustivat lippulaiva L'Orientilla. Yli 400 alusta käsittävän laivaston kyydissä oli muitakin kuin miehistö ja noin 35 000 miehen armeija. Napoleon oli ottanut mukaan useita maan huippututkijoita, taiteilijoita, kirjailijoita ja insinöörejä. Hän aikoi valistuksen hengessä kartoittaa, tutkia ja kuvata niin Egyptin muinaismuistoja kuin maan nykykulttuuria ja maantiedettäkin. Siviiliasiantuntijat halusivat lisäksi omilla taidoillaan edistää projektia muuttaa Egypti nykyaikaiseksi kansakunnaksi Ranskan mallin mukaan. Yhdistämällä sotilaskampanjaan tieteellisen retkikunnan Napoleon halusi myös luoda itsestään kuvan, että hänellä oli korkeammat päämäärät kuin vain voittaminen ja vallan tavoittelu.

Matkalla Egyptiin Napoleon valloitti johanniittaritarien Maltan.

© Bridgeman/IBL

Valtasi Maltan matkalla

Matkalla Välimeren yli ranskalaiset valtasivat Maltan, jota hallitsi johanniittojen ritarikunta. Suurmestari ja hänen ritarinsa antautuivat Ranskan ylivoiman edessä ilman taistelua, ja heidät karkoitettiin. Napoleon asetti saarelle ranskalaisen hallinnon, poisti aatelisilta oikeudet ja määräsi uskonnonvapauden. 3 000 sotilasta jäi suojelemaan saarta, kun laivasto jatkoi matkaansa kohti Aleksandriaa Egyptin Välimeren rannikolla.

Vasta Maltalta lähdön jälkeen retkikunnan osallistujille ilmoitettiin matkan todellinen tavoite. Laivoilla luettiin julistus, jossa Napoleon kertoi, että heidän edessään oli valloitus, jolla olisi "ylittämättömiä seurauksia maailman sivilisaatiolle ja kaupalle".

Englantilaisten vaikutusvalta murskattaisiin ja Egypti muuttuisi vauraaksi Ranskan siirtomaaksi.

"Tulemme voittamaan kaikessa – kohtalo on puolellamme" kuului itsevarma loppukaneetti.

Nelson purjehti kohti Aleksandriaa

Toistaiseksi kohtalo näytti todella olevan Ranskan puolella. Kun brittiläinen amiraali Nelson sai tietää, että Napoleon oli vallannut Maltan, hän arvasi ranskalaisten olevan matkalla Egyptiin ja suuntasi Aleksandriaan. Mutta brittien saapuessa satamakaupunkiin Ranskan laivasto ei ollut vielä saapunut sinne. Nelson ajatteli kulkeneensa ranskalaisista ohi ja purjehti Turkin rannikolle etsiäkseen heitä. Kun Napoleonin laivasto saapui Aleksandriaan 1. heinäkuuta, se saattoi miehittää kaupungin ilman merkittäviä tappioita ja aloittaa marssin kohti Kairoa.

Voitettuaan pyramidien taistelussa Napoleon asettautui Kairoon ja ryhtyi välittömästi pystyttämään ranskalaista hallintoa. Hän perusti postilaitoksen ja rakennutti tehtaita ja vesipumppuja. Sairaalan rakentaminen alkoi ja maahan asennettiin ensimmäiset katuvalot. Ranskasta tuodun painokoneen avulla painettiin arabiankielisiä tiedotteita. 

Brittiamiraali Nelson etsi ranskalaislaivastoa pitkään Välimerellä.

© National Maritime Museum /IBL

Tiedemiehet lähetettiin töihin piirtämään karttoja ja dokumentoimaan maan muinaismuistoja. Mamelukkien armeija pakeni pyramidien tappion jälkeen itään, mutta ranskalaiset saivat heidät kiinni Siinain erämaassa ja voittivat heidät Salahiehin taistelussa. Kaikki näytti menevän Napoleonin suunnitelmien mukaan, kunnes hän elokuun 13. sai kohtalokkaan viestin.

Taistelu Niilillä

Maihinnousun jälkeen kuljetuslaivat olivat purjehtineet takaisin Ranskaan, kun taas sotalaivasto ankkuroitui Abukir-lahden itäpuolelle Aleksandriassa. Elokuun 1. Nelsonin laivasto lopulta löysi ranskalaisalukset ja ryhtyi hyökkäykseen. Ranskalaiset yllätettiin. Monen laivan miehistö oli maissa, ja aluksista tuli helppo saalis Nelsonin tykeille. Ne upotettiin yksi toisensa jälkeen – myös lippulaiva L'Orient, joka räjähti poikkeuksellisen näyttävästi. Kun taistelu oli ohi, vain kaksi seitsemästätoista ranskalaisesta linjalaivasta oli pystyssä. Yli 3 000 ranskalaissotilasta oli kaatunut ja yhtä monta vangittu.

Nelson raportoi Lontooseen menestyksekkäästä hyökkäyksestä, jota kutsui "taisteluksi Niilillä". Hän oli haavoittunut taistelussa vakavasti ja palasi Eurooppaan hoitamaan haavojaan mutta jätti useita aluksia vartioimaan Egyptin rannikkoa.

Napoleon sanotaan ottaneen vastaan raportin menetyksestä korostetun rauhallisesti. Silminnäkijän mukaan hän luki kirjeen upseereilleen ja sanoi: "Näyttää siltä, että meillä ei ole enää laivastoa. No, sitten meidän on joko jäätävä tänne tai päätettävä päivämme sankareina kuin muinaiset edeltäjämme." Oletettavasti hän viittasi esikuvaansa Aleksanteri Suureen ja Rooman valtakunnan legendaarisiin komentajiin.

Napoleon jatkoi uudistuksia

Laivaston menetys oli katastrofi, ja se tiesi Ranskan miehitysvallan lopun alkua. Egyptiläisten keskuudessa levisi käsitys, että Napoleonin onni oli nyt kääntynyt, ja monet jäivät vain odottamaan tilaisuutta ajaakseen epätoivotut muukalaiset pois.

Niilin taistelussa britit tuhosivat ranskalaisten laivaston.

© J Philippe de Louterbough/Art media/Heritage images/IBL

Napoleon taas jatkoi horjumatta uudistuksiaan. Hän perusti ranskankielisen päivälehden ja Egyptiläisen Instituutin, tiedekeskuksen, jolla oli osastot luonnontieteille, taiteelle ja politiikalle. Komiteoita perustettiin maanviljelyksen tehostamiseksi ja lainsäädännön nykyaikaistamiseksi. Työvuorojen välillä Napoleon suoritti pitkiä ratsastusmatkoja, joilla tutustui maahan ja sen väestöön. Hänen sihteerinsa kirjoitti myöhemmin: "Vain ne, jotka kohtasivat hänet hänen nuoruutensa voimissa, voivat saada käsityksen hänen poikkeuksellisesta älykkyydestään ja tarmostaan. Hän näki kaiken. Muutamassa viikossa hän oppi tuntemaan Egyptin kuin olisi asunut siellä kymmenen vuotta. "

Kapina Kairossa

Mutta egyptiläiset eivät arvostaneet vierasta valloittajaa. Lokakuussa 1798 Kairossa puhkesi kapina, jota johtivat Al Azharin yliopiston opiskelijat. Yli 200 murhatun ranskalaisen joukossa oli Napoleonin lähipiirin miehiä. Napoleon vastasi teurastamalla yli 2 000 kapinallista ja mestaamalla heidän johtajiaan.

Seuraavaksi Kairossa puhkesi rutto, johon kuoli tuhansia ranskalaissotilaita. Yhteydet Ranskaan olivat poikki, ja kesti kauan ennen kuin Napoleon sai tietää, että Iso-Britannia, Preussi, Itävalta, Venäjä ja Osmanien valtakunta olivat muodostaneet liittouman Ranskaa vastaan. Hallitsevalla direktoraatilla Pariisissa oli täysi työ koettaa puolustaa maan rajoja, eikä Napoleon voinut odottaa saavansa armeijalleen minkäänlaista tukea.

Sotaretki Syyriaan

Talvella Turkin ottomaanit keräsivät armeijan, joka marssi maitse Egyptiin ajaakseen ranskalaiset maasta ulos. Napoleon lähti 13 000 miehen armeijan kanssa Siinain erämaan poikki pysäyttääkseen hyökkääjät. Kampanja Syyriassa – nimi alueelle, johon kuuluivat nykyiset Israel, Palestiina, Libanon, Jordania ja Syyria – alkoi Ranskalta hyvin, ja he saivat useita voittoja.

Napoleon tapaa ruttoa sairastavia sotilaita Jaffassa.

© Antoine-Jean Gros

Jaffan piiritys

Voitettuaan Al Arishissa, Gazassa ja Ramlassa ranskalaiset aloittivat maaliskuussa 1799 Jaffan piirityksen, joka jätti Napoleonista vähemmän imartelevan muiston. Kun turkkilaiset kaupungissa ymmärsivät, ettei heillä ollut mahdollisuuksia, he antautuivat vapaaehtoisesti pelastaakseen henkensä. Ranskalaisilla oli jo vakava pula ruoasta ja tarvikkeista. Napoleon tajusi, että hän ei pysty ruokkimaan ja vartioimaan sotavankeja. Hän teloitutti noin 3 000 vankia. Verilöylyn muiston sanotaan vaivanneen häntä ja hänen upseerejaan pitkään, mutta he toistivat aina, että valinnanvaraa ei ollut.

Takaisin Egyptiin

Pian tämän jälkeen rutto alkoi rehottaa Ranskan armeijassa. Sairaita koetettiin hoitaa kristillisissä luostareissa, mutta paljon sotilaita kuoli. Se oli vaikea isku ranskalaisjoukoille, jotka 20. maaliskuuta alkoivat piirittää vanhaa ristiretkeläiskaupunkia Akkoa. Kaupunkia puolusti "Teurastajana" tunnettu pahamaineinen turkkilainen kuvernööri. Napoleon yritti monta kertaa rynnäköidä kaupunkiin, mutta joutui luopumaan yrityksestä ja aloitti nöyryyttävän perääntymisen Egyptiin. Armeija oli rankasti harventunut. Ne sotilaat, jotka olivat liian heikkoja matkustamaan, jätettiin taakse – arviot heidän lukumäärästään vaihtelevat neljästäkymmenestä viiteensataan. Napoleon jätti jokaiselle vahvan annoksen oopiumia ja ohjeisti käyttämään sen siltä varalta, että he jäisivät vihollisen käsiin ja olivat vaarassa tulla kidutetuksi ja mestatuksi. 

Juhlittiin voittajana

Napoleon oli hyvin tietoinen propagandan merkityksestä. Huolimatta Akkon tappiosta ja menetettyään kolmasosan armeijastaan hän lähetti ohjeet järjestää heille Kairossa juhlavastaanotto. Kun joukot marssivat kaupunkiin, heitä juhlittiin voittajina rummuin ja trumpetein. Egyptiläisten johtajat, jotka vielä toistaiseksi näyttivät miehittäjilleen iloista naamaa, hukuttivat heidät kunnianosoituksiin.


Napoleonilla oli suuria suunnitelmia Egyptin modernisoimiseksi.

© Jean-Léon Gérôme

Viimeinen voitto Abukirissa

Napoleonin viimeinen voitto Egyptissä tapahtui 25. heinäkuuta 1799, kun hän voitti turkkilaisten ja mamelukkien armeijan, joka oli tullut meriteitse Abukiriin. Turkkilaisuhka oli tilapäisesti torjuttu. Jos Napoleon olisi nyt saanut tukea ja vahvistuksia kotoa, hän olisi saattanut pystyä varmistamaan siirtomaavaltansa. Hälyttävät uutiset Euroopasta saivat hänet kuitenkin ymmärtämään, että hanke oli tuomittu epäonnistumaan.Liittoutuneet viholliset olivat kaapanneet takaisin lähes kaikki alueet, jotka Ranska oli Euroopassa vallannut. Britit hallitsivat koko Välimerta. Pariisissa vallitsi poliittinen kaaos, ja kuningasmieliset joukot uhkasivat palauttaa monarkian. Napoleon ymmäsi, että häntä tarvittiin nyt kotona Ranskassa. Koska hänen koko armeijaansa ei ollut mahdollista evakuoida Egyptistä, hän teki päätöksen jättää miehensä taakse ja kiirehtiä kotiin mahdollisimman vähin äänin ja salassa.

Ranskan hallitsijaksi

Napoleon purjehti lähipiirinsä kanssa takaisin Ranskaan 23. elokuuta 1799. Marraskuun vallankaappauksen jälkeen hänet nimitettiin maan ensimmäiseksi konsuliksi. Napoleon oli nyt käytännössä Ranskan suvereeni hallitsija. Viisi vuotta myöhemmin hän kruunautti itsensä keisariksi.

Napoleon antoi kirjeitse kenraali Jean Baptiste Kléberille käskyn ottaa Egyptin armeijan ja hallinnon komento. Vaikeasta tilanteesta huolimatta Kléber onnistui saamaan siirtomaan vielä hallintaansa. Hän voitti ottomaanit Heliopolisin taistelussa 20. maaliskuuta 1800 ja onnistui tukahduttamaan uuden kansannousun Kairossa. Kesäkuun 14. päivänä samana vuonna syyrialainen salamurhaaja puukotti kenraali Kléberin kuoliaaksi. Se oli Ranskan vallan loppu Egyptissä.

Elokuussa 1801 brittiläis-turkkilaisten joukkojen ylivoima pakotti Ranskan armeijan surulliset jäänteet antautumaan. Elossa olleet sotilaat kuljetettiin takaisin Eurooppaan englantilaisissa laivoissa

Ehkä sinua kiinnostaa...