Liksom andra kejsare anklagades Caligula för sexuella utsvävningar.

© Musee d'Orsay/Bridgeman/IBL

Mielipuoli Caligula

Caligula on eräs pahamaineisimmista keisareista. Hänen lyhyt valtakautensa tunnetaan terrorista, jolta ei ollut turvassa kukaan. Mutta mikä on totta – ja kuinka hullu hän oli?

perjantai 29. syyskuuta 2017 teksti Allan Klynne

Maaliskuun lopussa 37 jKr. juhlallinen kulkue vartiosotilaita marssi Via Appiaa pitkin Napolista Roomaan. Keisari Tiberiuksen hirmuvalta oli vihdoin ohi. Rooman valtakunta sai uuden keisarin Gaius Julius Caesar Germanicuksesta, joka oli keisarikunnan perustajan jälkeläinen – hänen isoäitinsä oli ollut keisari Augustuksen tytär. Tie oli vuorattu väkijoukoilla, jotka kutsuivat kaksikymmentäneljävuotiasta uutta hallitsijaa hellittelevillä nimillä "tähti", "meidän nukkemme" ja "meidän silmäterämme". Gaius oli jo oman aikansa julkkis. Kaksivuotiaana sotilaat, joita hänen isänsä Germanicus oli komentanut, olivat antaneet hänelle lempinimen Caligula, "pikku saapas". Nyt kaikki toivoivat uutta kulta-aikaa Voi, miten he vielä pettyisivät. 


Mustamaalattu vai kauhea?

Historian tyrannien joukossa on harvoja Caligulan veroisia. Ei tarvitse tuntea kovinkaan paljon Rooman historiaa, että osaa jo lukea hänet huonojen keisarien joukkoon. Häneen liitetään liuta sairaita piirteitä: verenhimoinen julmuus, perverssit seksiorgiat, oudot päähänpistot ja suuruudenhulluus. Mutta mikä on totta ja mikä ei? Yksityiskohtaisimmat tiedot hänen elämästään kirjoittivat roomalainen Suetonius 80 vuotta ja kreikkalainen Dio Cassius 180 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Mukana näyttää olevan puhtaita juoruja, joita kerrotaan ilmaisuin kuten "sanotaan, että" ja "kertomusten mukaan". Jälkimaailmalla oli halu kuvata Rooman kolmas keisari pahana, että hänen seuraajansa näyttäisivät entistä paremmilta. Vielä nykyäänkin tutkijat ovat eri mieltä Caligulasta. Oliko hän todella mielipuoli, vai järjestelmällisen loanheiton uhri? Termit kuten "vähäjärkinen", "peto" ja "hullu" kuuluivat politiikan ammattikieleen. On selvää, että kaikki lähti raiteilta, mutta vika ei ollut yksin hänessä, vaan myös ympäristössä.

Kaikki meni pieleen jo pienestä. Caligula oli keisarillisen perheen sisäisen valtataistelun tuote. Augustusta seurasi hänen ottopoikansa Tiberius (14–37 jKr.), mutta hän oli kaukonäköisesti adoptoinut myös Tiberiuksen veljenpojan Germanicuksen. 

Agrippina palaa Roomaan lapsensa Caligulan ja tämän siskojen kanssa kantaen puolisonsa Germanicuksen tuhkia.

© Yale University

Tämä oli nuori ja menestyksekäs sotapäällikkö, joka oli lisäksi naimisissa Augustuksen tyttärentyttären Agrippinan kanssa. Suosittu pari sai monta lasta, näiden joukossa Caligulan. Tiberius taas oli synkkä poikamies, jota näytti ohjailevan hänen äitinsä, leskikeisarinna Livia. Monen roomalaisen mielestä Germanicuksesta ja Agrippinasta olisi pitänyt tulla uusi hallitsijapari.

Isä kuoli mystisesti

Keisarihuoneen riidoille tuli traaginen loppu. Caligula oli vasta seitsemänvuotias, kun hänen isänsä kuoli hämärissä olosuhteissa – huhujen mukaan Tiberius ja Livia myrkyttivät tämän. Agrippina-leskellä oli yleinen mielipide puolellaan, mutta se ei häntä auttanut. Hänet karkotettiin autiolle saarelle ja Caligulan kaksi isoveljeä murhattiin.

Kun Caligula oli yhdeksäntoista, hänet lähetettiin Caprin saarelle Napolin ulkopuolella, josta käsin Tiberius hallitsi valtakuntaansa viimeiset kymmenen vuottaan. Caligula eli siellä kolmen sisarensa kanssa poliittisena vankina jatkuvassa hengenvaarassa. Hän oppi mielistelemään despoottia, ja hänen väitetään osallistuneen keisarin orgioihin. Mitään poliittista tai sotilaallista koulutusta hän ei saanut.

Keisarillisen kaartin prefekti sekaantui peliin ja auttoi Caligulan valtaan sotilasvallankaappauksella tukehdutettuaan Tiberiuksen sitä ennen tyynyllä. Kun uusi keisari saapui sotilaineen Roomaan, senaatin ei auttanut kuin totella.

Vakavasti sairas

Aluksi kaikki meni hyvin. Hän antoi haudata äitinsä ja veljiensä ruumiit loistokkain seremonioin. Edeltäjän kuolemantuomiot kumottiin. Kansalla olisi oikeus valita virkamiehet aivan kuten tasavallan aikaan. Caligula järjesti teatteriesityksiä ja gladiaattorikisoja ja jakoi kansalle rahaa. Tiberiuksen aikana pysähtyneet rakennusprojektit saatiin nopeasti päätökseen, mukaan lukien temppeli jumalaksi julistetulle

Augustukselle. Vihkiäisiä ja juhlia vietettiin päivittäin. Mutta sitten, oltuaan puoli vuotta valtaistuimella Caligula sairastui vakavasti. On epäselvää, mitä tapahtui. Caligula oli elänyt koko elämänsä eristyksissä kaukana julkisista tehtävistä. Ehkä hän paloi loppuun. 

Caligulan perhe vuonna 23 jKr. Vasemmalta oikealle: isä Germanicus, äiti Agrippina, Tiberius (isän setä), Livia (isoisän äiti), isoveli Claudius ja sisko Agrippina.

© Bridgeman/IBL


Kun Caligula parantui, hän oli muuttunut totaalisesti. Johtui se sitten mielenterveyden ailahtelusta tai raa'asta poliittisesta analyysista, joka tapauksessa hän huomasi, ettei ollut korvaamaton. Caligulan mielestä hänen appensa vaikutti vallanhimoiselta, joten hän pakotti tämän itsemurhaan. Henkilö, joka lupasi oman elämänsä vastineeksi keisarin elpymisestä, pakotettiin täyttämään lupauksensa. Alkoi kolmen vuoden hirmuvalta. Terroria ajoi keisarin tunne, että häntä uhattiin.

Augustus ja Tiberius olivat olleet johdossa yli seitsemänkymmentä vuotta, mutta nyt kaksikymmentäviisivuotias Caligula alkoi käsitellä senaatin aatelisia. Mitä keisarilta oikeastaan odotettiin?

Edeltäjät olivat pitäneet matalaa profiilia ja antaneet omalla auktoriteetillaan ymmärtää, että Rooma oli yhä tasavalta. Caligula sammutti tältä näytelmältä valot. Caprilla hän oli tutustunut Rooman alusmaiden maanpaossa oleviin kuninkaisiin. Ei hän voisi olla näitä huonompi – nyt hän oli itse kuningas ja se tultaisiin huomaamaan. Hän alkoi määrittää uudelleen, mikä Roomassa oli hyväksyttävää.

Osoitti mahtia ylellisyydellä

Keisarina hän kontrolloi valtion kassaa ja pystyi osoittamaan valtaansa ylellisyydellä. Palatseja rakennettiin ja purettiin, tähtitieteellisen kalliita juhlia järjestettiin, vesille laskettiin erityisvalmisteisia laivoja, joissa oli mosaiikkikoristeltuja kylpyhuoneita – kukaan Rooman kateellisesta yläluokasta ei voinut kilpailla keisarin kanssa. Hänen suosikkihevosensa sai marmorisen tallin ja norsunluisen kaukalon. Ihmiset hänen ympärillään vaikuttivat entistä vähäpätöisemmiltä verrattuna Caligulaan, joka näytti suurelta ja vastuuttomalta lapselta. Maailma oli hänen hiekkalaatikkonsa.

Kuten yksinvaltiailla usein, myös Caligulan sukupuolielämä oli poikkeuksellista. Hänellä oli tietysti sekä mies- että naisrakastajia. Joskus hän valitsi päivällisvieraiden vaimoista itselleen yhden, poistui tämän kanssa hetkeksi ja palasi takaisin pöytään arvostellen yhdyntää. Kukaan ei uskaltanut sanoa vastaan. Kolmen sisarensa kanssa hän harjoitti insestiä, erityisesti suosikkinsa Drusillan kanssa.

Caligula puhuu kuulle. 

© AKG/TT

Tiedot löytyvät myöhemmiltä historioitsijoilta, mutta aikalaistodistajat, kuten keisariperhettä arvostellut filosofi Seneca, eivät mainitse mitään asiasta.

Caligulan asema oli kuitenkin kiistatta epävarma. Hänellä ei ollut siskojen lisäksi muuta perhettä, johon turvautua. Kun Drusilla kuoli, Caligula kohotti hänet jumalattareksi ja julisti maansurun. Hän sai perillisen vasta kun hänen neljäs ja viimeinen vaimonsa synnytti tyttären. Kun lapsi suuttuneena kynsi leikkikavereita silmiin, keisari totesi iloisena, että tämä on isän tyttö.

Pelko levisi

Vielä vakavampia olivat konfliktit senaatissa. Caligula iski sekä kuviteltuja että todellisia salaliittoja vastaan. Erityisesti majesteettirikosten laki, jonka mukaan keisarin halventamista voitiin pitää jopa maanpetoksena, oli hyväksikäytettävissä. Senaattorit alkoivat ilmiantaa toisiaan voittaakseen suosiota. Veri valui virtoina ja pelko levisi.

Keisarin ja senaatin keskinäinen halveksunta saavutti pohjakosketuksen. Tämä auttaa ymmärtämään tapausta, jossa Caligula uhkasi nimittää hevosensa Incitatuksen konsuliksi, Rooman korkeimpaan virkaan keisarin itsensä jälkeen. Voiko kunnianarvoisalle instituutiolle kuvitella pahempaa loukkausta? Tämä oli kuitenkin vain uhkaus, jota ei koskaan toteutettu.

Näytelty hyökkäys

Kahden vuoden jälkeen tilanteesta oli tullut sietämätön. Caligula tarvitsi tukea muista lähteistä ja kääntyi Rooman tärkeimmän voimatekijän, armeijan, puoleen. Yrittääkseen toistaa isänsä menestystä hän aloitti operaation germaaneja vastaan ja järjesti samalla hyökkäysyrityksen Britanniaan. Tätä varten Caligula kokosi ennennäkemätön suuret sotajoukot. Operaatioita kuvataan lähteissä farssin kaltaisena fiaskona. Taistelut Reinin tuolla puolen eivät johtaneet mihinkään, mutta Caligula jakoi uusia kuvitteellisia palkintoja ja esitti kampanjan menestyksenä.

Englannin kanaalin rannalla hän jänisti ja määräsi sotilaat keräämään simpukoita sotasaaliina ja palasi Roomaan. Nykyhistorioitsijat ovat antaneet erilaisia selityksiä siitä, mitä todella tapahtui. Operaatio vaikuttaa valtavalta sotaharjoitukselta valtakunnan vaarallisimmalla rajalla. Jopa simpukoiden on yritetty selittää tulleen kelttien veneistä tai majoista.

Caligula keskeytti Britannian operaation ja määräsi sotilaansa keräämään simpukoita.

© Heritage Images/IBL

Rooman sotilasjohdolle tämä valesota oli jotain ennenkuulumatonta. Maan eliitti, joka myöhemmin kirjoitti historian, teki kaikkensa pilkatakseen kampanjaa hullutuksena.

Juhlasilta laivoista

Palattuaan Italiaan Caligula jätti triumfit Roomassa pitämättä ja rakensi sen sijaan 1,3 kilometriä pitkän viaduktin laivoista Baiaen lahden yli Napolin pohjoispuolella. Sitä hän ratsasti edestakaisin yllään haarniska, joka oli haettu Aleksanteri Suuren haudasta. Show näyttää viitanneen siltaan, jonka Persian kuningas Kserkses rakennutti Hellespontoksen yli hyökätessään Kreikkaan 480 eKr. Spektaakkeli oli kallis. Caligula keksi uusia epäsuosittuja veroja muun muassa ruokatavaroille, ja että prostituoidut suorittaisivat "palvelun" päivässä, eräänlainen vero siis sekin.

Syksyllä 40 jKr. meno kärjistyi puhtaaksi terroriksi. Caligula halusi tulla palvotuksi jumalana. Hän pukeutui kultaiseen partaan ja leikki Jupiterin salama kädessä yöllisiä rakkauskohtaamisia kuunjumalattaren kanssa, tai piti keskusteluja Jupiterin patsaan kanssa Capitoliumin temppelissä.

Murhayritysten pelossa hän kantoi aina mukanaan muistikirjoja nimeltä "miekka" ja "tikari", jotka sisälsivät kaikkien niiden nimet, jotka piti teloittaa. Hän valitteli aikansa rauhanomaisuutta ja toivoi sotilaallisia tappioita, nälänhätää, ruttoa ja maanjäristyksiä. Ylevänä eleenä hän heitti kansalaisille rahaa katoilta, mutta kolikoiden joukossa oli raudanpaloja, jotka tappoivat monia.

Nöyryytti diplomaatteja

Yksi harvoista aikalaissilminnäkijäkuvauksista tulee mieheltä nimeltä Filon, joka oli osa juutalaisten valtuuskuntaa Egyptin Alexandriasta. Juutalaiset pyysivät lupaa olla palvomatta keisaria jumalana, mutta Caligula torjui diplomaatit ja pilkkasi heitä kysymyksillä, mikseivät juutalaiset syö sianlihaa, samalla kun keskittyi sisustussuunnittelijoidensa huonekaluneuvoihin.

Caligula oli menettänyt luottamuksensa kaikissa leireissä. Häntä eivät tukeneet senaatti, armeija, roomalaiset eivätkä valtakunnan maakuntien asukkaat. Keisari oli epäpätevä tehtäviinsä. Valtakunnan johtamisen sijasta hän oli spontaaneilla päähänpistoillaan erkautunut niin yhteiskunnasta kuin todellisuudestakin. Caligula ei välittänyt valtakunnasta; kaikki tähtäsi vain huomion keräämiseen. Hän oli egotripillä ilman pienintäkään yritystä valtion johtamiseen. Keisarista piti päästä eroon. 

Kun keisarillinen kaarti murhasi Caligulan, hänen setänsä Claudius löytyi verhon takaa.

© sir Lawrence Alma-Tadema/the Walters

Murhattiin teatterissa

Upseerien ja senaattorien piirissä muodostui salaliitto. Sen joukossa oli Cassius Chaerea, joka oli palvellut Germanicuksen alaisena Caligulan ollessa vasta "pikku saapas". Isku suoritettiin 24. tammikuuta 41 jKr. kesken teatteriesityksen. Ratkaiseva tekijä oli se, että keisari aikoi kaksi päivää myöhemmin purjehtia Aleksandriaan. Jotkut pelkäsivät, että hän aikoi siirtää valtakunnan pääkaupungin Egyptiin. Sillä verukkeella, että näyttelijät halusivat tavata keisarin, Caligula houkuteltiin käytävään, jossa hänet puukotettiin yhdessä vaimonsa ja yksivuotiaan tyttärensä kanssa.

Senaatissa oli ryhmittymä, joka toivoi keisarivallan päättymistä. Mutta näin ei käynyt, koska vartiosotilaat löysivät Caligulan viisikymmentävuotiaan sedän Claudiuksen piilosta verhon takaa. Tämä julistettiin tahtomattaan keisariksi uudessa sotilasvallankaappauksessa, joka senaatin oli pakko hyväksyä. Claudius oli vaikeassa tilanteessa. Selviytyäkseen hänen piti vakuuttaa ihmiset siitä, että keisarivalta oli hyvä asia: ongelma oli vain, että heillä oli ollut huono keisari. Ja niin alkoi Caligulan mustamaalaminen.

Historioitsijat ovat enimmäkseen yhtä mieltä siitä, että Caligula ei ollut mielisairas lääketieteellisessä mielessä. Roomalainen oikeus ja lääketiede olisi tunnistanut sen. Mielenkiintoisinta Caligulassa ei olekaan, missä määrin hän todella oli hullu. Tärkeämpää on, minkä vuoksi ympäristö – senaatti, armeija, kansa – lähti koko teatteriin mukaan ja jopa rohkaisi siihen lähes neljän vuoden järjettömyyksien ajan ennen keisarin murhaa. 

Ehkä sinua kiinnostaa...