Brittipartio Oosterbeekin lähiössä 23. syyskuuta 1944, sen jälkeen kun heidät oli ajettu Arnhemista. 

© D M smitch/Imperal War Museum/Getty

Market Garden: Fiasko vihollislinjojen takana

Operaatio Market Gardenin tavoitteena oli lopettaa toinen maailmansota nopeasti. Laskuvarjojoukkojen piti valloittaa Alankomaiden sillat ja avata amerikkalaisille ​​ja brittiläisille panssarijoukoille tie Saksaan. Mutta kukaan ei ilmoittanut Arnhemiin laskeutuneille joukoille, että vastassa oli useita Saksan panssaridivisioonia.

lauantai 2. joulukuuta 2017 teksti Christer Bergström

Sunnuntaina 17. syyskuuta 1944 nautittiin säteilevän kauniista kesäpäivästä Saksan miehittämässä Alankomaissa. Toinen maailmansota oli jatkunut jo yli viisi vuotta, mutta nyt kaikki olettivat sen olevan pian ohi.

Arnhemin ja Nijmegenin kaupungeissa taivaalla oli jälkiä raskaista, mustista pilvistä, jotka olivat syntyneet tulipalosta edellisillan brittipommituksista, mutta muuten oli hiljaista. Keskipäivällä kuului yhtäkkiä kasvavaa moottorin melua. 

"Punaiset paholaiset"

Kaksikymmentä vaille yksi 12 nelimoottorista brittilentokonetta jyrisi kaupunkiin. Nyt mukana ei ollut pommeja, vaan lähes 200 laskuvarjoa, jotka levittäytyivät taivaalle. Laskeutumassa olivat brittien laskuvarjojääkärit, eliittijoukko ”punaiset paholaiset”. Käskyjä huudettiin, sotilaat menivät asemiinsa, ja kaikki tuntui menevän suunnitellusti.

Kaikesta päätellen saksalaiset oli yllätetty täysin. Vain kaksi miestä haavoittui saksalaisten tulituksesta maasta käsin, ja Britannian kohtaamat muutamat saksalaiset antautuivat nopeasti. Laskuvarjojääkärit hoitivat suunnitelmallisesti tehtävänsä. He merkitsivät kaksi laskeutumisvyöhykettä purjelentokoneille rautatien molemmin puolin ja hyppäysalueen seuraaville laskuvarjojääkäreille hieman lännemmäs. Niin alkoi sotahistorian suurin ilmapudotushyökkäys, jonka tavoitteena oli lopettaa sota kertakaikkisen nopeasti. 

Walter Model

Saksan puolella vallitsi täysi kaaos. Arnhemin esikaupunkialue Oosterbeekissä Saksan sotamarsalkka Model pakeni pää kolmantena jalkana päämajastaan. Hän uskoi, että toimenpiteen tarkoitus oli vangita hänet. 

Operation market Garden, brittiska fallskärmsjägare i flygplan.

Laskuvarjojääkärien voitonmerkki juuri ennen hyppäämistä.

Montgomeryn rohkea suunnitelma

Tässä tilanteessa brittiläinen sotamarsalkka Bernard Montgomery esitti rohkean suunnitelman: uusi liittoutuneiden armeija piti laskea maihin niiden siltojen yllä, jotka ylittävät Waal- ja Rein-joet Hollannissa ja hallita näitä siltoja, kunnes tankkikeskittymä pääsi perille. Näin hän arvioi voivansa "avata" Saksan puolustuksen ja mahdollistaa nopean etenemisen Ruhrin alueelle. Montgomerya oli aiemmin syytetty liiasta varovaisuudesta, joten kaikki hämmästyivät rohkeasta suunnitelmasta. Montgomery johti brittiläis-kanadalaista armeijaryhmää, joka oli rynnännyt eteenpäin läpi Pohjois-Ranskan ja Belgian elokuussa 1944, ja juuri hän oli johtanut liittoutuneet voittoon El Alameinissa syksyllä 1942.

Hänen meriiteistään huolimatta kenraali Eisenhower, liittoutuneiden ylikomentaja, vastusti suunnitelmaa. Eisenhower halusi, että uusi maahanlaskuarmeija laskettaisiin Saksan linjojen taakse ​etelämpänä.

operation Market Garden, andra världskriget. Fallskärmsfällning över Nederländerna.

20 000 liittoutuneiden sotilasta laskeutui keskelle Hollantia 17. syyskuuta 1944. Tarkoitus oli ratkaista sota nopeasti. 

© US National Archives

Kisa Pattonin kanssa

Brittien ja amerikkalaisten välinen kilpailu oli tunnettu koko sotajoukon kesken lännessä, ja tässä vaiheessa se oli kärjistynyt avoimeksi vihamielisyydeksi Montgomeryn ja amerikkalaiskenraali George S. Pattonin välillä. Ylimielinen Montgomery ei koskaan salannut halveksuntaansa Pattonia kohtaan, ja jossain vaiheessa Patton raivostui ja huusi:

– Sallikaa minun jatkaa Falaiseen, niin voimme ajaa britit takaisin mereen ja järjestää uuden Dunkerquen! 

Operaatio Market Garden

Eisenhower teki parhaansa tasapainoillessaan taistelukukkojen välillä, mutta kumpikaan ei ollut tyytyväinen.

Vähän ennen puoltapäivää, 8. syyskuuta 1944, ensimmäinen saksalainen V2-ohjus iski Kaakkois-Pariisiin. Seitsemän tuntia myöhemmin kaksi seuraavaa V2-ohjusta löi Lontooseen. Tämä aiheutti tyrmistystä liittoutuneiden esikunnissa. Ohjuksia vastaan liittoutuneilla ei ollut mitään vastatoimia. Koska V2-ohjukset ammuttiin Hollannista, Eisenhower myöntyi Montgomeryn suunnitelmaan, ja se sai koodinimen Market Garden (Kauppapuutarha).

Suunnitelman mukaan kolme maahanlaskujoukkoa – yksi brittiläinen ja kaksi amerikkalaista – laskettaisiin sata kilometriä pitkään riviin, joka alkoi rintamalta ja ulottui aina Hollannin Arnhemiin saakka. Siellä he ottaisivat haltuunsa viisi siltaa, joita pitkin liittoutuneiden panssarijoukot pystyivät etenemään.

– Sitten teen suoran iskun Berliiniin ja lopetan koko sodan, saarnasi optimistinen Montgomery. 

Arnhemin silta

Vaikein tehtävä, Arnhemin sillan valloitus, uskottiin brittien laskuvarjojääkäreille, ”punaisile paholaisille". Kaksikymmentä minuuttia sen jälkeen, kun etujoukot olivat merkanneet laskeutumispaikat, lentokone-osasto jyrisi keskelle Hollantia ja pudotti maahan 20 000 miestä laskuvarjoineen ja purjelentokoneineen. Samalla Britannian armeijajoukko aloitti hyökkäyksen rintamalla. 

operation Market Garden, andra världskriget.

Brittiläinen laskuvarjojääkäri Arnhemin iskussa 1944.

Saksalaiset eivät kyenneet paljon asettumaan vastaan operaation alkuvaiheessa. Arnhemissa oli vain yksi SS-panssaridivisioona, jolla oli 3000 miestä jäljellä, ja monet heistä olivat parinkymmenen kilometrin päässä kaupungista. Brittien etelää lähestyviä ​​panssarijoukkoja vastassa oli vain Saksan melko kevyesti varusteltuja laskuvarjojoukkoja, jotka toimivat jalkaväkenä. 

Bittrichin vastaisku

Kun pieni, muutaman sadan miehen saksalaisjoukko onnistui pidättelemään suurinta osaa maahan lasketusta armeijasta Arnhemissa, SS-kenraali Bittrich lähetti käskyn, joka oli käyvä kohtalokkaaksi liittoutuneille:

– 9. SS-divisioona puhdistaa Arnhemin ja Nijmegenin, 10. SS-divisioona etenee kohti Nijmegeniä.

Tankit vastaan ​​laskuvarjojääkärit – se voisi päättyä vain yhdellä tavalla. Brittipataljoona onnistui everstiluutnantti John Frostin alaisuudessa aluksi valloittamaan pohjoislinnakkeen Reinin yli kulkevalla sillalla Arnhemissa, mutta suuri osa laskuvarjojoukoista ajettiin ulos kaupungista ja piiritettiin. Lisäksi liittoutuneiden radiotietoliikenne hankaloitui metsäisessä maastossa.

Kuolema Arnhemissa

Samalla kun Saksan SS-panssaridivisioona viivytti brittiläisen panssarijoukon etenemistä, eristetyn brittidivisioonan vaikeudet lisääntyivät Arnhemissa. He taistelivat epätoivoisesti ja onnistuivat ainakin estämään saksalaisia lähettämästä vahvistuksia etelään, niin että liittoutuneet saivat Nijmegenin valloitettua 20. syyskuuta. Mutta Arnhemin britit oli kuitenkin tuomittu kuolemaan. Samana päivänä, kun Nijmegen vapautettiin, Frostin pataljoona tuhottiin siltalinnakkeessa lopullisesti. Viimeinen radioviesti kuultin Frostin miehiltä yöllä:

– Ammukset loppu. God Save the King! 

Operation Market garden, andra världskriget. Brittiska trupper beskjuts på bron i Nijmegen.

Liittoutuneiden sotakulkuneuvoja ammutaan sillalla Nijmegenissa. Vaikka Arnhemiin on vain 10 kilometriä, liittoutuneet eivät päässeet pelastamaan siellä taistelevia laskuvarjojoukkoja.

© UIG/Getty

Puolalaiset laskuvarjojääkärit

Pataljoonan 745 miehestä selvisi vain 16 takaisin omille linjoille. Yritys vapauttaa Arnhemiin piiritetyt miehet pudottamalla puolalainen laskuvarjojääkäriprikaati Reinin eteläpuolelle epäonnistui. 141 kuljetuslentokoneesta ammuttiin alas 43, eivätkä puolalaiset onnistuneet kokoamaan joukkojaan ennen pimeää.

Vaikka Nijmegenin vallannut brittiläinen panssarijoukko oli vain 10 kilometrin päässä Arnhemista, kaikki yritykset pelastaa ”punaiset paholaiset” epäonnistuivat. Saksalaiset toivat runsaasti tykistöä, erityisesti pelätyn raketinheittimen, Nebelwerferin. 

Saksan Nebelwerfer

Brittiläinen laskuvarjosotilas Bill Brearley oli yksi harvoista, jotka onnistuivat pakenemaan Arnhemin verilöylystä. Hän kertoi:

– Jos et ole koskaan ennen pelännyt, sinun pitäisi kuulla rakettien laukaisu, ja sitten istua ja odottaa niiden iskua.

Saksan SS-panssaridivisioonan hyökkäys Arnhemiin jatkui 26. syyskuuta saakka. Viimeiset 2 000 brittiä olivat edellisiltana onnistuneet päätä pahkaa pakenemaan joen yli ja selviämään omille linjoilleen Nijmegeniin. 

Nijmegen vapautettiin 1945

Maahan lasketuista 10 000 brittidivisioonan miehestä lähes 8000 menetettiin tappioina  – kuolleina, haavoittuneina tai vangiksi. Kerran niin viehättävän Alankomaiden kaupungin raunioissa miehittäjävalta seisoi voittajana. Kesti 16. huhtikuuta 1945 saakka, joka oli vain kolme viikkoa ennen sodan päättymistä, ennen kuin liittoutuneet lopulta saivat vapautettua kaupungin. 

Operation Market Garden, andra världskriget. Brittiska krigsfångar i Arnhem.

Sotavankeja kuljetetaan Arnhemin halki. 8 000 britti­sotilasta 10 000:sta kuoli,
haavoittui tai otettiin vangiksi.

© DPA/AFP/All over Press

Tiedustelua syytettiin

Operaatio Market Gardenin epäonnistumisesta on syytetty liittoutuneiden tiedustelupalvelua. Mutta kun Britannian arkistot avattiin monta vuotta sodan jälkeen, kävi ilmi, ettei siitä ollut kyse. Saksa lähetti sotilasviestinsä salattuina niin sanotuilla Enigma-koneilla. He eivät kuitenkaan tienneet, että britit, muun muassa Puolan vastarintaliikkeen avulla, olivat saaneet käsiinsä laitteen, ja siksi he saattoivat kaapata kaiken salaisen radioliikenteen. Sillä oli ollut ratkaiseva asema monissa sotaoperaatioissa – ja olisi voinut olla myös Arnhemissa.

Liittoutuneiden korkeimmalle johdolle ei ollut yllätys, että Saksalla oli kaksi SS-divisioonaa alueella, jonne ilma-armeija laskettiin. Britannian tiedustelupalvelu oli jo 4. syyskuuta 1944 purkanut saksalaisviestin siitä, että kaksi SS-divisioonaa siirtyisi Arnhemin alueelle. 15. syyskuuta britit saivat myös selville, että lisäksi yksi SS-panssarijoukko oli asettanut päämajansa Arnhemin Oosterbeekin lähiöön.

Väärää tietoa

Tieto siitä, että liittoutuneiden sotilaspäämajaa tosiaan tiedotettiin Saksan panssarijoukoista Arnhemissa, selviää aiemmin salaisena pidetystä väliraportista, joka toimitettiin päämajaan 16. syyskuuta, päivää ennen operaatio Market Gardenia. Siinä ilmoitettiin, että ”9. SS-divisioona, ja luultavasti myös 10., on siirtynyt takaisin Arnhemin alueelta”. Laskuvarjojääkärien joukonjohtajille kerrottiin jotain aivan muuta.

Viimeisessä raportissa, jonka he saivat ennen operaatiota, ei mainittu SS-panssareita lainkaan, vaan kerrottiin, että he kohtaisivat vain "kovin rappeutuneita sotilaita, ulkomaisia SS-sotilaita, muutamia laskuvarjojääkäreitä, lopen väsynyttä Luftwaffen henkilöstöä ja fanaattisia nuoria." 

Ehkä sinua kiinnostaa...