Jengi johti kaupunkia

Vuodet ensimmäisen maailmansodan ja 1930-luvun laman välissä ovat jääneet historiaan ”kultaisena 1920-lukuna” ja ”jazz-aikana”. Uuden musiikkityylin...

Mikään muu villin lännen rosvojoukko ei kokenut yhtä tylyä loppua kuin The Wild Bunch. Kymmenen sen yhdestätoista jäsenestä ammuttiin. Jahti merkitsi erään aikakauden loppua Yhdysvalloissa.

Teksti Magnus Västerbro

He olivat tehneet pienestä Ingallsin kaupungista Oklahomassa omansa. Joidenkin mukaan he hallitsivat väkivallalla ja pelolla, toisten mukaan väki oli heidän puolellaan ja piti heitä lähinnä pienen ihmisen asiaa ajavina, ylivaltaa vastaan kamppailevina vapaustaistelijoina.

Heitä kutsuttiin nimellä The Wild Bunch (villi joukko), ja heidän johtajansa Bill Doolin oli aiemmin ratsastanut pelättyjen Daltonin veljesten kanssa, kunnes heidän tarunsa oli päättynyt luotisateessa vuonna 1892. Nyt Doolinilla oli oma ryhmä, yhteensä yksitoista miestä, jotka mielellään osallistuivat ryöstöihin ja pahoinpitelyihin ja joilla oli useita elämiä kontollaan.

Syyskuun ensimmäisenä 1893 kahdeksan jengin jäsentä, myös Bill Doolin itse, oli kokoontunut tavalliseen tapaansa erään ryhmän kannattajan omistamaan saluunaan Ingallsissa. Silloin he saivat vihjeen, jonka mukaan viisi liittovaltion sheriffiä ja kahdeksan heidän apulaistaan oli tulossa pidättämään heitä. Pakenemisen sijaan jengi lähetti poliisille terveiset, että he eivät aikoneet antautua, joten näiden olisi parempi kääntyä ja ratsastaa pois.

Vain yksi pidätettiin

Vastaus tuli pian: The Wild Bunchia vaadittiin antautumaan heti. Joukko vastasi lähettämällä George ”Bitter Creek” Newcombin. Hän juoksi ulos saluunasta ja ampui poliisia kohti yhden laukauksen kiväärillä. Seurasi kiivas tulitaistelu, jolla oli tuhoisat seuraukset hyökkääjille. Päivän aikana kaatui peräti kolme liittovaltion sheriffiä – eräs pahimmista tappiosta U.S. Marshals Servicen historiassa – ja vain yksi rosvo saatiin pidätettyä. Lisäksi kaksi sivullista miestä kuoli ammuskelussa.

Lopulta lainsuojattomat ajettiin kaupungista, kun eräs poliiseista heitti dynamiittia heidän piilopaikkaansa. ”Ingallsin kaupungin taistelu” ei päättänyt The Wild Bunchia ja heidän rötöstelyään. Kaukana siitä.

Mukava cowboy

Jengin johtaja Bill Doolin syntyi Arkansasissa vuonna 1858. 23-vuotiaana hän lähti länteen ja pestautui karjapaimeneksi suurelle tilalle Oklahomassa. Tilanomistaja piti nuoresta Doolinista hyvää huolta ja opetti hänet lukemaan ja laskemaan. Doolin vaikutti olevan vastuullinen ja huolellinen ja kohosi pian tilan työnjohtajaksi.

Doolin viihtyi ranchilla lähes vuosikymmenen. Hänellä oli alueella hyvä maine. Samaan aikaan hän tutustui suureen määrän miehiä, jotka olisivat hänen vierellään tulevassa rikollisen elämässä. Niihin aikoihin sattui jotain, joka sai Doolinin muuttamaan suuntaansa kunniallisesta elämästä sellaiseen, jossa ryöstöt ja tapot olivat arkipäivää. Syy ei ole selvillä. Köyhyys se tuskin oli, sillä sekä Doolin että monet hänen jenginsä jäsenistä kuuluivat pikemminkin alueen keskiluokkaan kuin kaikkein köyhimpiin.

Joidenkin silmissä sankari

Yhdysvaltain lännessä oli tuohon aikaan vahva perinne, jossa tiettyjä lainsuojattomia pidettiin sankareina, eräänlaisina Robin Hood -hahmoina. Lakia rikkoneiden rosvojen ja ryöväreiden ajateltiin toisinaan tekevän tekonsa enemmän tai vähemmän hyvästä syystä, ehkä siksi, että rikosten kohteet olivat useimmiten rikkaita vallasmiehiä.

Joillekin Bill Doolin oli tällainen sankari. Ei ehkä vähiten sen vuoksi, että hänen kerrotaan antaneen edullisia lainoja monille alueen uudisraivaajista.
Joka tapauksessa Bill Doolin oli 1890-luvun alussa sotkeutunut rikoksiin. Erään kertomuksen mukaan hänen rikollinen uransa alkoi ikään kuin sattumalta. Doolin oli ystäviensä kanssa ratsastanut Kansasiin juhliin ja ottanut mukaansa vahvaa viinaa, jota he alkoivat juoda. Pian osoittautui, että alkoholi oli osavaltiossa kielletty. Kun sheriffi ilmestyi ottamaan miehiltä viinat pois, alkoi ammuskelu, jossa kaksi sheriffin apulaista haavoittui, tai joidenkin versioiden mukaan kuoli.

Daltonien matkassa

Siitä hetkestä lähtien Bill Doolin ja hänen ystävänsä olivat karkureita. Doolin oli mukana useissa Daltonien jengin tekemissä pankki- ja junaryöstöissä. Joidenkin tietojen perusteella hän oli mukana myös Coffeyvillessä, jossa Daltonit yrittivät ryöstää kaksi pankkia kerralla, mikä päättyi katastrofiin ja neljän jengin jäsenen kuolemaan. Doolin olisi silloin nähnyt, että suunnitelma oli tuhoon tuomittu ja jäänyt vartioimaan hevosia. Ammuskelun alettua hän olisi kertomuksen mukaan luikkinut tiehensä.

Tapauksen jälkeen hän joka tapauksessa perusti oman jenginsä. The Wild Bunchia kutsuttiin myös Doolin-Dalton-jengiksi, koska sen jäseniin kuului jonkin aikaa Bill Dalton, joka puolestaan ei ollut mukana Coffeyvillen hyökkäyksessä. The Wild Bunch ryösti pankkeja, junia, kauppoja ja pelihalleja.

Jengistä tuli yhä etsitympi. Kun Ingallsissa kuoli useita poliiseja, The Wild Bunch nousi etsityimpien rikollisten listan kärkeen.

Kolme vahtimiestä

Yhdysvaltain hallinto alkoi samaan aikaan käyttää resursseja ottaakseen paremmin hallintaansa maan laittomuuden partaalla hoippuvat länsiosat. Erityisen selväksi tämä tuli, kun presidentti Grover Cleveland nimitti Oklahoman liittovaltion sheriffien johtoon väkevän E. D. Nixin. Hänelle annettiin 150 poliisia, joiden joukossa oli muun muassa myöhemmin nimellä ”The Three Guardsmen” -nimiellä tunnettu kolmikko Bill Tilghman, Chris Madsen ja Heck Thomas. Yksin nämä kolme pidättivät kymmenen vuoden aikana yli 300 rikollista. Villistä lännestä tuli koko ajan vähemmän villi.

Vuoden 1893 lopulta noin 100 poliisia oli omistautunut yksinomaan The Wild Bunchin etsimiselle. Aluksi ohjeena oli pidättää heidät elävinä ”jos mahdollista” tai ampua ”jos tarpeellista”.
Komento ilmeisesti muuttui sen jälkeen, kun viisi jengin jäsentä saatiin kiinni. Oikeudessa heidät kuitenkin tuomittiin vain lyhyisiin vankeusrangaistuksiin. Kertomuksen mukaan liittovaltion poliisit saivat sen jälkeen uudet ohjeet, joiden mukaan The Wild Bunch olisi mieluiten toimitettava kuolleena.

Jangi hajosi

Askel askeleelta intensiivinen työ alkoi tuottaa tuloksia. Bill Dalton, viimeinen rikoksen tielle lähteneistä Daltonin veljeksistä ammuttiin 8. kesäkuuta 1894. Muiden oli paettava henkensä edestä. The Wild Bunch iski viimeisen kerran huhtikuun kolmantena 1895, kun joukko ryösti junan Oklahoman Doverissa. Joukko poliiseja tappoi yhden ryhmän jäsenistä ja pakotti loput jakautumaan pienempiin ryhmiin piiloutuakseen. Heidät ammuttiin tai pidätettiin yksi kerrallaan seuraavien kuukausien aikana.

”Bitter Creek” Newcomb ja Charley Pierce tapettiin toukokuun toisena 1895, ”Little Bill” Raidleria ammuttiin ja hänet vangittiin saman vuoden syyskuussa.

Jengiä johtaneen Bill Doolinin vuoro koitti seuraavan vuoden tammikuussa. Yksi ”kolmesta vartiomiehestä”, Bill Tilghman, vangitsi hänet Eureka Springsin lähteillä Arkansasissa, jonne Doolin mennyt ottamaan lääkitseviä kylpyjä. Doolin yllätettiin, ja hän antautui ampumatta laukaustakaan. Mutta saman vuoden kesällä Doolin oli odottamassa oikeudenkäyntiään, kun hän onnistui pakenemaan.

Yritti ampua tiensä vapaaksi

Doolinin onnistui piilotella takaa-ajajiltaan kahden kuukauden ajan, mutta lopulta 24. elokuuta 1896 hänet löydettiin Oklahoman Lawsonista. Tällä kertaa operaation johdossa oli ”kolmen vahtimiehen” Chris Madsen. Silloin oli selvää, että Bill Doolin ei antautuisi vapaaehtoisesti. Huolimatta siitä, että hänen vastustajillaan oli selkeä ylivoima, hän yritti ampua tiensä vapauteen. Doolin kuoli heti. Hän oli kuollessaan 38-vuotias.

Ei kestänyt kauaa, ennen kuin muutkin jengin jäsenet olivat kuolleet. ”Little Dick” West ammuttiin kuoliaaksi huhtikuun kahdeksantena 1898. Yhteensä kymmenen jengin yhdestätoista jäsenestä koki väkivaltaisen kuoleman.

Ehkä sinua kiinnostaa...