Heistä tuli ANC:n symbolit

Nelson Mandela istui eteläafrikkalaisessa vankilassa 27 vuotta. Vaimo Winnietä ylistettiin tämän poliittisesta taistelusta. Samaan aikaan hänen henkivartijansa harjoittivat järjestäytynyttä rikollisuutta. Nelson Mandelan vapauduttua 1990 moni aprikoi, mitä pariskunnan avioliitolle kävisi.

Teksti Sara Griberg

Helmikuussa 1990 vankilan portit avautuivat, ja Nelson Mandelan otti vastaan hurraava väkijoukko. Vapaussankarin rinnalla kulki Winnie-vaimo. Käsi kädessä he kohtasivat paikalle kokoontuneen maailman lehdistön ja nostivat suljetun nyrkkinsä ilmaan voiton merkiksi.

Nelson Mandelan 27 vankilassa  vietetyn vuoden ajan vaimon uskollista tukea ihailtiin. Yhdessä heistä tuli rotusorron vastaisen taistelun symboleja. Pian Mandelan pariskunta päätti kuitenkin jatkaa eri teitä.

Rakastuivat taistellessa

He tapasivat vuonna 1957 Winnien ollessa 21-vuotias. Nelson oli Winnietä 18 vuotta vanhempi ja jo tunnettu mustien vapaustaistelijana. Mies oli nimensä veroinen, sillä tämän xhosankielinen syntymänimi Rolihlahla tarkoittaa rettelöitsijää. Nuorena hänen oli keskeytettävä yliopisto-opintonsa osallistuttuaan opiskelijamielenosoitukseen. Hän jatkoi opintojaan omin päin ja avasi asianajotoimiston kollegansa kanssa. Vuonna 1944 hän avioitui sairaanhoitaja Evelyn Ntoko Masen kanssa. Perheeseen syntyi neljä lasta, joista yksi kuoli vain yhdeksän kuukauden iässä.

Kansallispuolueen noustua valtaan 1948 Etelä-Afrikassa tiukka apartheid eli rotuerottelu astui voimaan. Mustia oli enemmistö, muttei heillä ollut poliittisia oikeuksia. Heidän oli myös asuttava erillisillä alueilla. Rotuerottelu päti niin puistonpenkeillä ja elokuvateatterissa kuin kouluissa ja sairaaloissakin. Nelson Mandela oli jäsen ANC-puolueessa (African National Congress) ja mukana apartheidin vastaisessa taistelussa. Hän vaimonsa oli omistautunut Jehovan todistaja. Pariskunnan elämänkatsomusten yhdistäminen oli yhä vaikeampaa, joten avioliitto päättyi vuonna 1957.

Samana vuonna kaunis sosiaalityöntekijä Winnie Madikizela astui Mandelan toimistoon hakemaan neuvoa. Se oli molemmille rakkautta ensisilmäyksellä. Suhde kietoutui jo alusta lähtien poliittisen taistelun ympärille. Nelson Mandela oli yksi 156 hallinnon kritisoijasta, jotka olivat joukko-oikeudenkäynnissä syytettyinä maanpetoksesta. Pitkittyneen oikeusprosessin aikana syytetyt eivät saaneet matkustaa tai osallistua kokouksiin. Lisäksi poliisille oli ilmoittauduttava viikoittain.

Naimisissa politiikan kanssa

Winnie on kertonut äitinsä reaktiosta, kun hän kertoi miehestä, jonka kanssa aikoi avioon: ”Toivon, ettei se ole ANC:n Mandela, toivon että se on vain joku, jolla on sama nimi.”

Winnie myönsi sen olevan juuri se Mandela. Äiti ihmetteli, millainen elämä odottaisi tytärtä, jonka mies varmasti ennemmin tai myöhemmin päätyisi vankilaan ja joka jo oli naimisissa – politiikan kanssa. Nelson Mandela sai kuuden päivän poikkeusluvan poistumiskieltoonsa viettääkseen häitä Winnien kotikylässä. Kuherruskuukaudesta ei tosin käynyt puhuminen.

Aseet taisteluun

Winnien odottaessa esikoistaan hän vastusti mielenosoituksessa hallituksen säätämää naisten passipakkoa. Hänet ja sadat muut naiset otettiin kiinni, ja vanginvartijat tekivät heille ihmisoikeuksia loukkaavia tutkimuksia. Naiset vapautettiin ANC:n maksettua heidän sakkonsa. Zenani-tytär syntyi vuonna 1959 ja pikkusisko Zindzisva vuosi tämän jälkeen.

Nelson Mandela oli aluksi rauhanomaisten protestien puolestapuhuja. Kuuluisan Sharpervillen verilöylyn jälkeen, jossa poliisi ampui 69 aseistamatonta mielenosoittajaa, hän ja ANC ottivat kovan linjan. Mandela oli nyt aseellisessa taistelussa hallitusta vastaan, ja hänen oli paettava maan alle. Winnie ja lapset saivat joskus vierailla hänen piilopaikassaan, mutta pääasiassa he elivät erillään toisistaan.

Elokuun 5. päivänä 1962 poliisi pysäytti Nelson Mandelan auton ja aika vapaudessa oli ohi. Puolisoiden yhteydenpito jäi kirjeenvaihtoon ja harvinaisiin vartioituihin vierailuihin. Vuodet kuluivat. Nelson Mandela sai valokuvia lapsistaan ja hiljalleen myös lapsenlapsistaan. Kuvat hän järjesti riviin sellinsä hyllyn reunalle, aviovaimon valokuvan viereen.

”Jos minulla ei olisi sinun vierailujasi, sinun ihania kirjeitäsi ja rakkauttasi, olisin romahtanut jo vuosia sitten”, Nelson kirjoitti vaimolleen.
Nelsonin opiskellessa ja kirjoittaessa vankilassa Winnie kävi omaa taistoaan karussa todellisuudessa muurien ulkopuolella. Hänet pidätettiin usein, ja hän joutui viettämään 18 kuukautta vankilan eristyssellissä Pretoriassa.

1980-luvulla mustien taistelu apartheidsysteemiä vastaan huomattiin ulkomailla yhä paremmin. Nelson ja Winnie Mandela olivat kamppailun merkittävimmät symbolit. Monet maat ja järjestöt vaativat Nelson Mandelan vapauttamista. Winnie ei saanut huomiota vain miehensä kautta, vaan häntä ihailtiin myös omasta osallistumisesta. Hän sai kunniatohtorin arvon ja kutsuja ulkomaille ihmisoikeuskonferensseihin.

Rikolliset henkivartijat

Samaan aikaan kun kansainväliset protestit Etelä-Afrikan hallitusta vastaan jatkuivat, saatiin Winnie Nelsonin toimista huolestuttavaa tietoa. Soweton asunnossa hänen kanssaan oli joukko nuoria miehiä, joita kutsuttiin ”Mandelan jalkapalloseuraksi”. Winnie väitti miehien olevan henkivartijoita, mutta todellisuudessa he olivat aseistettuja rikollisia, jotka terrorisoivat Sowetoa.

”Jalkapalloseuraa” syytettiin 14-vuotiaan pojan murhasta ja syytettynä ollut ”valmentaja” paljasti toimineensa Winnie Mandelan käskystä. Aviomiehen ja ANC:n painostuksesta Winnie erotti ”henkivartijansa”. Nelson Mandelan linjana oli vapautuksen jälkeen toimia demokraattisen Etelä-Afrikan puolesta neuvotellen ja sovittelulla maan valkoisen vähemmistön kanssa.

Winnie Mandela joutui vuonna 1991 oikeuteen roolistaan ”jalkapalloseurassa”, ja hänet todettiin syylliseksi kidnappaukseen. Huolimatta Nelson Mandelan viittauksista vaimonsa syyttömyyteen rikollisyhteydestä tuli liikaa painolastia miehelle ja ANC:lle.

Erosivat 1992

Pressikonferenssissa 1992 hän ilmoitti pariskunnan eroavan, mutta jatkoi loppuun asti vaimonsa puolustamista: ”Rakkauteni Winnietä kohtaan on yhtä vahva kuin ennenkin”, hän virkkoi. ”Olen varma, että hänen elämänsä oli vaikeampaa kuin minun istuessani vankilassa”.

Ensimmäisissä Etelä-Afrikan demokraattisissa vaaleissa vuonna 1994 ANC voitti enemmistön äänistä. 75-vuotiaasta Nelson Mandelasta tuli Etelä-Afrikan ensimmäinen mustaihoinen presidentti vuosiksi 1994–99.

Huolimatta Winnie Mandelan rikossyytteistä hän jatkoi poliittista toimintaansa. Hän on monet kerrat antanut negatiivisia lausuntoja hallituksen sovittelupolitiikasta ja on edelleen kovin suosittu monien köyhien keskuudessa Etelä-Afrikassa.

Vuonna 1998 Nelson Mandelan täyttäessä 80 vuotta hän meni naimisiin Graça Machelin kassa, joka on Mosambikin edellisen presidentin Samora Machelin leski. Winnie Mandela tuomittiin vuonna 2003 vankilaan petoksesta, mutta hän palasi politiikkaan vuonna 2007.

LUE LISÄÄ:
Sten Rylander:  Nelson Mandela (2012)

Julkaistu Maailman Historia 6/2012

Twitter Digg Delicious Stumbleupon Technorati Facebook Email

Ei kommentteja... Ole ensimmäinen, joka vastaa!