Hamepukuinen miesvakooja

Vuodet ensimmäisen maailmansodan ja 1930-luvun laman välissä ovat jääneet historiaan ”kultaisena 1920-lukuna” ja ”jazz-aikana”. Uuden musiikkityylin...

Chevalier d’Eon oli yksi 1700-luvun puhutuimpia ihmisiä Euroopassa. Hänet tunnettiin miekkailunopettajana, diplomaattina, vakoojana ja soturina. Mutta hänen tapansa pukeutua naisten vaatteisiin johti spekulaatioihin siitä, oliko hän mies vai nainen.

Teksti Gunnar Wiman

Huhtikuun 9. päivänä 1787 käytiin historiallinen miekkataistelu Carlton Housessa, Walesin prinssin Lontoon residenssissä. Prinssi, tuleva Yrjö IV ja hänen rakastajattarensa olivat tietysti merkittävimmät katsojat, mutta kaikki tuon ajan vähänkin silmäätekevät Lontoossa olivat asettuneet yleisöksi.

Katsojat eivät kuitenkaan olleet ne, jotka tekivät tapahtumasta yhden vuosisadan miekkailuotteluista, vaan sen loihtivat kaksi erittäin outoa taistelijaa. Toisella puolella seisoi Chevalier de Saint-George, Guadeloupesta oleva kreoli, jota pidettiin Ranskan suurimpana miekkailijana. Toisella puolella seisoi hänen varsin epäuskottava vastustajansa – pieni, hauras nainen, jolla oli yllään kolminkertainen hame, korsetti ja hilkka ylös sidottujen hiusten päällä. Horjuvat askeleet paljastivat, ettei hän ollut enää nuori – mademoiselle d’Eon oli nyt 59-vuotias.

Seuraavana päivänä Lontoon sanomalehdet raportoivat mittelöstä, jossa jännitystä ei tahtonut riittää. Mademoiselle d’Eon voitti seitsemällä osumalla Saint-Georgesin yhtä vastaan. Huolimatta ylivoimaisesta voitosta mademoiselle d’Eonin kukoistusaika oli takanapäin. Vuosisadan keskipaikkeilla d’Eon oli toiminut Euroopan suurpoliitiikan keskuksessa ja ollut aktiivisesssa asemassa juonittelun ja  kaksinaamaisuuden monimutkaisessa verkostossa. Mutta silloin d’Eon oli ollut mies.

Köyhä aatelissuku

Charles-Geneviève-Louise-Auguste-André-Timothée Deon de Beaumont syntyi 5. lokakuuta vuonna 1728 Tonnerressa Burgundissa. Perhe oli aatelinen, mutta sen talous oli erittäin tiukoilla. Mikään ei viittaa siihen, että d’Eonia (nimi Deon vaihtui muotoon d’Eon) olisi pidetty minään muuna kuin poikana lapsuudessa. Hän oli tosin pienikokoinen, ja hänellä oli androgyynisiä piirteitä.

D’Eon näyttää olleen poikkeuksellisen lahjakas. Hän oppi lukemaan hyvin varhain ja osoitti taipumuksia vieraisia kieliin, ja lisäksi hän voitti useita palkintoja muistikyvyllään. Hän alkoi varhain harjoitella miekkailua, ja myös tässä lajissa hän osoittautui poikkeuksellisen taitavaksi.

Palvelukseen vakoojana

1740-luvun puolivälissä d’Eon muutti Pariisiin opiskelemaan lakia. Hän työskenteli valtion virkamiehenä ja kirjoitti kirjoja taloudesta ja politiikasta, kunnes hänet vuonna 1755 palkkasi kuningas Ludvig XV:n Secret du Roi, agenttiverkosto jotka oli suoraan Ranskan kuninkaan alaisuudessa.

Ensimmäinen tehtävä salaisena agenttina oli seurata erään diplomaatin mukana Pietariin mademoiselle Lia de Beaumontiksi pukeutuneena. Ajatuksena oli, että d’Eon pääsisi naisena helpommin Venäjän keisarinna Elisabet I läheisyyteen.

Venäjällä ja Ranskalla ei ollut diplomaattisuhteita, ja tehtävänä oli lujittaa suhteita maiden välillä, mielellään Englannin kustannuksella, mutta myös saada tukea suunnitelmalle, jonka myötä Ranskan kuninkaan serkku piti saada Puolan valtaistuimelle. D’Eonin oman raportin mukaan tehtävä onnistui hyvin. Kuuden kuukauden ajan hän oli keisarinnan kamarineitona ja suostutteli tämän lähentymään Ranskaa ja ottamaan etäisyyttä Englantiin. Onnistumisen vahvistivat diplomaattisuhteet, jotka solmittiin vuonna 1757. Tukea vaatimuksille Puolan valtaistuimesta ei kuitenkaan saatu.

Palkintona ponnisteluista Venäjällä d’Eon nimitettiin rakuunaluutnantiksi vuonna 1761. Hänet ylennettiin nopeasti kapteeniksi, ja hän johti rakuunakomppaniaa Reinin rintamalla seitsenvuotisen sodan loppuvaiheessa. D’Eon ehti kunnostautua urheudellaan ja rohkeudellaan, ennen kuin hän haavoittui.  Saatuaan muun muassa sapelin iskun päälakeensa hänet kotiutettiin.

Vuonna 1762 hänet nimitettiin sihteeriksi viralliseen delegaatioon, jonka piti neuvotella rauhasta Englannin kanssa seitsenvuotisen sodan jälkeen, mutta hän sai myös salaisen tehtävän kuninkaalta: hänen piti johtaa tiedustelua Englannin rannikolla ennen Ranskan mahdollista hyökkäystä. Kun rauha kuitenkin solmittiin Pariisissa vuonna 1763, hyökkäyssuunnitelma peruttiin.

Suurlähettiläs Lontoossa

Kun d’Eon palasi Englantiin seuraavana vuonna, hän oli 35 vuotta ja uransa huipulla. Hän oli saanut yhden Ranskan korkeimmista kunniamerkeistä, Pyhän Ludvigin ritarikunnan kunniamerkin, ja sai näin ollen nimittää itseään Chevalier d’Eoniksi.

D’Eon saapui Lontooseen suurlähettilääksi, Ranskan tärkeimpään diplomaattitehtävään. Hänestä tuli nopeasti suosittu nimi Lontoon seurapiirien kutsuilla. Hän oli tunnettu nopeudestaan niin verbaalisesti kuin miekallaan. Perheen maatilalta Burgundista maahantuotu viini teki hänestä entistäkin suositumman Englannin aristokraattipiireissä. Ylellisen elämäntapansa takia hän  ymmärrettävästi velkaantui, mutta oli myös muita syitä kuin rahapula, jotka pakottivat d’Eonin laskeutumaan yhteiskunnan portaita. Versailles’ssa kuninkaan rakastajatar ja tärkein neuvonantaja, Madame de Pompadour, aloitti tapahtumaketjun, joka tuhosi d’Eonin uran.

Alennettiin sihteeriksi

Tulos Madame de Pompadourin juonitteluista oli se, että Englantiin nimettiin uusi suurlähettiläs, jolloin d’Eon alennettiin sihteeriksi. Kaiken huipuksi uudeksi suurlähettilääksi tuli kreivi de Guerchy, Saksan sodan vanha tuttavuus, jota d’Eon salaa halveksi. Riidan siemen oli jo itänyt.

D’Eon ei suostunut yhteistyöhön Guerchyn kanssa, ja hän kieltäytyi toistuvista kotiuttamismääräyksistä. Sen sijaan hän vaati Ranskan hallitusta korvaamaan hänen aikaisemmat panostuksensa ja uhkasi paljastaa hovin salaiset agentit. Vuonna 1764 d’Eon järkytti ympäristöään, kun hän julkaisi kirjan diplomaattisesta kirjeenvaihdostaan. Oli viisas siirto, ettei hän kirjoittanut mitään kuninkaan salaisista agenteista, mutta julkaisu oli silti pöyristyttävä menestys. Kirjasta tuli himoittua tavaraa sekä Lontoossa tai Pariisissa.

Nyt myös yleisö  alkoi kiinnostua d’Eon sukupuolesta. Guerchyn ruokkimat huhut väittivät, että hän oli nainen miehen hahmossa tai, mitä pidettiin vielä pahempana, hermafrodiitti. Kysymyksestä tuli vedonlyönnin kohde, ja kertoimet määritettiin päivittäin Lontoon pörssissä. D’Eon ei näyttänyt merkittävästi vaivautuneen, päinvastoin, hän antoi huhuille siivet esiintymällä silloin tällöin naisten vaatteissa miekkaillessaan.

Samaan aikaan ristiriita Guerchyn kanssa kehittyi korkeimman asteen selkkaukseksi Pariisissa ja Lontoossa. D’Eonin suosio Englannin pääkaupungissa oli niin suuri, että Britannian hallitus oli haluton karkottamaan hänet Ranskaan. Kun d’Eon väitti, että Guerchy oli yrittänyt murhata hänet, tämä joutui jättämään virkansa. Mutta voitolla oli hintansa: vastineena kiristysyrityksiin d’Eon menetti vuosittaisen 12 000 frangin ylläpitonsa.

Lupasi pitää naisten vaatteita

Hän oli nyt lähes varaton, ja kun Lud­vig XVI seurasi isoisäänsä d’Eon kirjoitti hänelle kirjeen ja pyysi 250 000 frangia salaisista asiakirjoista, jotka hänellä oli hallussaan. Versailles’n huoli oli suuri, ja niin Lontooseen d’Eonin kanssa neuvottelemaan lähetettiin näytelmäkirjailija Pierre Beaumarchais, tunnettu Sevillan parturin ja Figaron häiden kirjoittaja.

He saivat aikaan varsin  erikoisen sopimuksen, jonka mukaan d’Eon myönsi, että hän oli ollut nainen syntymästään saakka ja tästä lähtien hän pukeutuisi vain ja ainoastaan naisten vaatteisiin. Lisäksi d’Eonin luovuttaessa kaikki salaiset asiakirjat hänen velkansa kuitattaisiin, ja hän saisi takaisin Ranskan valtion tarjoaman ylläpidon.

Sopimus merkitsi sitä, että d’Eon pystyi jälleen palaamaan Ranskaan pelkäämättä kostotoimenpiteitä, minkä hän tekikin vuonna 1777. Hän ei kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta vaan pukeutui vanhaan rakuunaunivormuunsa, mitä seurasi lyhyt aika vankeutta. Sen jälkeen d’Eon osallistui Versailles’n hovielämään jonkin aikaa: yllään uusimmat luomukset – jotka Marie Antoinette oli ompeluttanut –  vanha kavaljeeri keinahteli Versailles’n puistoissa kuin hyvin outo lintu ympäristönsä suureksi huviksi ja ihmetykseksi. Suurimman osan ajasta d’Eon vietti kuitenkin perheen maatilalla Burgundissa, jossa päivät kuluivat viinin ja uskonto-opintojen parissa.

Kaipaus Englannin raikkaaseen ilmaan tuli kuitenkin liian suureksi, ja 1785 d’Eon palasi Lontooseen. Vaikka velat oli kuitattu ja hän sai ylläpidon, taloudelliset vaikeudet jatkuivat yhä. D’Eon eli vanhojen ystävien hyväntekeväisyydellä, miekkaili ja pelasi shakkia – joka oli yksi hänen monista lahjoistaan – maksua vastaan.

Vallankumous köyhdytti

Vuonna 1789 l’ancient regime – mo­narkia ja hovin aatelisto – pyyhkiytyi pois Ranskan vallankumouksessa, ja samalla lakkasi d’Eonin ylläpito.  Näin taloudelliset vaikeudet muuttuivat silkaksi kurjuudeksi. D’Eonin oli pakko huutokaupata suurin osa omaisuudestaan, mukaan lukien hänen sotilaalliset kunnianmerkkinsä. Vallankumouksen myötä ei enää vaadittu d’Eonia käyttämään naisten vaatteita, mutta mielenkiintoista on, että hän päätti silti elää edelleen naisena.

D’Eon jatkoi miekkailua työkseen, ja englantilaislehdistö, jota kiehtoi aihe ”The she/he”, raportoi ahkerasti esiintymisistä. Miekkailu-ura päättyi lopullisesti 1796, kun vastustajan miekka katkesi ja upposi d’Eonin kainaloon. Onnettomuudesta seurasi verenmyrkytys, joka koitui lähes kuolemaksi. d’Eon oli nyt lähes 70-vuotias, ja hänen piti muuttaa erään vanhan lesken luo.

21. toukokuuta 1810 taloustieteilijä, diplomaatti, asianajaja, sotilas, vakooja, kirjailija, shakinpelaaja, miekkailija ja transihminen d’Eon kuoli 81 vuoden iässä elettyään 46 vuotta miehenä ja loput 35 naisena. Jäännöksistä tehtiin välittömästi laaja ruumiinavaus, jossa todettiin, että d’Eon oli mies ilman fyysisiä vammoja.

LUE LISÄÄ:
Octave Homberg och Fernand Jousselin: D’Éon de Beaumont. His Life and Times (1911, 2013) ● Gary Kates: Monsieur d’Éon Is a Woman: A Tale of Political Intrigue and Sexual Masquerade (2001)

Ehkä sinua kiinnostaa...