400-luvun Aleksandriaa leimasivat levottomuudet, ja Hypatiasta tuli valtapelin nappula. Vuoden 2009 elokuvassa Agora Hypatiaa esitti Rachel Weisz. 

© Everett/IBL

Fanaatikot tappoivat matemaatikon

Matemaatikko ja filosofi Hypatia oli eräs antiikin tunnetuimmista tiedepersoonista. 400-luvun Aleksandriassa filosofeilla oli poliittista vaiku¬tusvaltaa, mikä koitui Hypatian kohtaloksi. Hän joutui piispa Kyrilloksen ja prefekti Oresteen val¬tataistelun pelinappulaksi ja lopulta väkijoukon surmaamaksi.

tiistai 29. marraskuuta 2016 teksti Emma Bergman

Aleksandria, kevät 415. Hypatian ystävä Filammon todistaa voimattomana, kuinka pappi Petroksen johtama, saviruukuin aseistautunut vihainen ihmisjoukko repii Hypatialta vaatteet ja raahaa hänet kirkon alttarille.

”Hän ravisteli itsensä vapaaksi vainoojiltaan, juoksi takaisin ja nousi koko pituuteensa alastomana, lumen valkoisena ympärillään olevan mustan lauman keskeltä. Hänen silmissään oli häpeää ja vihaa mutta ei pelon häivettäkään. Toisella kädellään hän veti kultaiset kiharansa ympärilleen kuin vaatteen, toisen hän kohotti suurta ja tyyntä Kristuksen kuvaa kohti kuin vedoten […] seuraavassa silmänräpäyksessä Petros veti hänet alas, ja koko musta

lauma oli yhdessä tuumin hänen yllään… sen jälkeen kuului kova ja pitkä, viiltävä huuto, joka kaikui synkissä holveissa. […] Milloin se loppuu? Armollisen Herran Jumalan nimeen, mitä he tekivät? Repivätkö he hänet palasiksi? Kyllä ja vielä pahempaa.”

Hypatian kohtalo kiehtoi monia

Niin Hypatian kuolemaa kuvataan englantilaisen papin ja kirjailijan, Charles Kingsleyn anti-katolisessa romaanissa Hypatia – or New Foes with an Old Face vuodelta 1853. Hän on vain yksi monista, joita Hypatian kohtalo on kiehtonut.

Kingsleyn romaanissa Hypatia kuvataan nuorena, mutta todellisuudessa hän syntyi vuosin 350 ja 370 välillä ja on kuollessaan voinut olla 65-vuotias. Hypatia kasvoi Aleksandriassa kreikkalaisen tiedemiehen Theonin tyttärenä. Kaupunki kuului Rooman imperiumiin, mutta se oli ollut alueen tieteellinen ja kulttuurillinen keskus satoja vuosia ennen Rooman valtakunnan nousua. 

Eli tieteelle

Jo 400-luvulla eaa. Aleksandriassa tehtiin tieteellistä tutkimusta, ja kreikkalais-egyptiläiselle Serapis-jumalalle pyhitettyyn temppeliin, Serapeumiin, oli koottu valtava kirja-aarre. Sekä kirjasto että temppeli olivat Aleksandrian arkkipiispa Theofiloksen silmätikkuja. Kristinuskon tultua valtionuskonnoksi Rooman valtakunnassa jotkut kirkon johtajista olivat panneet toimeen toisin uskovien vainoja.

Tiedemiehiin saatettiin suhtautua epäillen ja syyttää noituudesta. Syytökset eivät olleet kaukaa haettuja, sillä tuohon aikaan tieteen ja taikauskon raja oli häilyvä. Esimerkiksi Hypatian isä Theon oli matemaatikko ja astronomi mutta kiinnostunut myös astrologiasta ja lukemaan jumalten tahtoa ulkona kuulemastaan linnunlaulusta.

Hypatia oli isäänsä rationaalisempi ja ylitti tämän saavutukset tieteen saralla. Hän oli aikansa suurimpia matemaatikkoja. Lisäksi hän oli astronomi ja rakensi tieteellisiä instrumentteja. Hypatian omat matemaattiset tutkimukset ovat hävinneet, mutta osa meidän aikoihimme säilyneistä antiikin matemaattisista töistä on hänen muokkaamiaan tai kommentoimiaan. Hypatia eli yksin tieteelle ja filosofialle omistautuen. 

Epätavallinen nainen

Tämä oli poikkeuksellista naiselle, mutta Hypatia lisäksi opetti julkisesti, ja hänellä oli tärkeä rooli Aleksandrian poliittisessa elämässä. Hypatia kuului uusplatonilaiseen koulukuntaan. Se oli uskonnollisesti värittynyttä filosofiaa, jossa fyysistä todellisuutta pidettiin jumalallisten ideoiden heijastumana. Kaiken jumalallinen lähde, Ykseys, voitaisiin saavuttaa filosofisten keskusteluiden ja matematiikan avulla. Uusplatonismi vaikutti sekä kristinuskon oppirakennelmiin että pakanallisiin uskomuksiin.  

Katolisen marttyyrin, Katariina Aleksandrialaisen ja Hypatian tarinoissa on epäilyttävän paljon samaa. Onorio Marinarin maalaus Sankta Katarina Hypatia vuodelta 1707. 

© Erich Lessing/akg/ibl

Ei palvonut jumalia

Hypatia ei palvonut antiikin jumalia eikä kristittyjen Jumalaa. Hänen oppilaidensa joukkoon kuului pakanoita ja kristittyjä ja mahdollisesti myös juutalaisia. Nämä roomalaisen eliitin nuoret pojat rakastivat opettajaansa, joka heidän kauttaan loi poliittisesti vaikutusvaltaisen verkoston.

Aleksandrian eliitti oli ylpeä vanhoista pakanallisista juuristaan, joita symbolisoi Serapeumin temppelikompleksi. Siellä oli jättimäinen Serapiksen sininen patsas, jota koristivat kulta ja kalliit jalokivet. Pakanuuden aika oli kuitenkin tulossa päätökseensä. Rooman keisari kielsi pakanakultit vuonna 391, ja Aleksandrian piispa Theofilos lähetti uskonveljensä tuhoamaan Serapeumin. Temppeliä puolustivat pakanat lukitsivat itsensä rakennuksen sisään. Sisäänmurtautumisyrityksessä surmansa saaneet kristityt kohotettiin kirkon marttyyreiksi. 

Poliittinen vaikutusvalta oli vaarallista

Koska hänellä oli keisarin tuki takanaan, Teofiloksen onnistui saada temppeli hallintaansa. Serapista esittäneen patsaan kasvot lyötiin rikki ja jumalkuvaa raahattiin pitkin katuja. Pakanoiden johtaja yritti vakuuttaa kannattajilleen, että vain jumalan maallinen ilmentymä oli tuhottu, mutta monet kääntyivät kristityiksi. Osa temppelin aarteista myytiin köyhien hyväksi, osa muutettiin kristillisiksi kulttiesineiksi. Teofilos poltatti Serapiumissa säilytetyt kirjat ja muutatti temppelin kirkoksi.

Hypatia ja hänen oppilaansa tuskin osallistuivat Serapeumin puolustamiseen, mutta Hypatian on täytynyt olla pahoillaan kirjaston tuhosta ja ymmärtää, että edessä oli vaikeat ajat niille, jotka eivät halunneet olla mieliksi arkkipiispalle. Hypatia oli pitkään Aleksandrian prefektin, Oresteksen suojeluksessa. Teofilos kuoli vuonna 412. Hänen seuraajansa oli hänen vallanhaluinen veljenpoikansa Kyrillos, ja Hypatian poliittisesta vaikutusvallasta tuli hänelle itselleen hengenvaarallinen uhka.

Kyrillos halusi itselleen prefektin, joka oli keisarin edustaja Aleksandriassa, valtuudet. Molemmilla miehillä oli omat aseistetut joukkonsa, ja heidän välisensä valtataistelu aiheutti kaupungissa paljon levottomuutta. Orestesta tuki kaupungin eliitti riippumatta siitä, oliko kristitty vai pakana. Hypatia oli oresteksen ystävä ja neuvonantaja.

Kyrillos pyrki parantamaan asemaansa karkottamalla eri tavoin ajattelevia kristittyjä kaupungista ja käänsi sen jälkeen katseensa Aleksandrian juutalaisiin, joita oli asunut kaupungissa sen perustamisesta, vuodesta 332 eaa. lähtien. Erään kristityn kronikoitsijan mukaan yhteenotto puhkesi Aleksandrian teatterissa, jonne Orestes oli mennyt nauttimaan tanssiesityksestä. Monilla juutalaisilla oli myös tapana käydä lauantaisin teatterissa sen sijaan, että olisivat pyhittäneen sapattinsa. Kyrillos oli lähettänyt miehiään teatteriin vakoilemaan ja provosoimaan levottomuuksia. Juutalaiset huomasivat vakoojan ja osoittivat hänet prefektille, minkä jälkeen vakooja vangittiin ja pahoinpideltiin. 

Manipuloi juutalaisia

Kyrillos raivostui. Hän kutsui juutalaisten vanhimmat luokseen ja varoitti heitä provosoimasta kaupungin kristittyjä. Tulos oli vastakkainen. Eräänä yönä joukko juutalaisia juoksi kristittyjen kaupunginosan läpi huutaen, että kirkko oli tulessa. Kun kristityt ryntäsivät pelastamaan pyhäkköään, sen sisälle piiloutuneet juutalaiset hyökkäsivät heidän kimppuunsa, ja monia kuoli.

Kyrilloksella oli kultainen tilaisuus kasvattaa mahtiaan. Kun hän oli johtanut väkijoukon murha- ja ryöstöretkelle juutalaiskortteleihin, Aleksandrian juutalaiset ajettiin kaupungista ja heidän synagogansa muutettiin kirkoiksi. 

Hypatia leimattiin noidaksi

Orestes valitti Kyrilloksen toimista keisari Theodosius II:lle. Keisarin vastausta ei tunneta, mutta lopulta Kyrillon tajusi menneensä liian pitkälle ja etsi sovintoa Oresteksen kanssa. Prefekti Orestes torjui Kyrilloksen, minkä jälkeen Kyrillos otti avukseen fanaattisia munkkeja, jotka asuivat vuorilla Aleksandrian ulkopuolella. Munkit pysäyttivät Oresteksen, kun hän ratsasti kaupungin kaduilla ja syyttivät häntä pakanuudesta. Yksi munkeista, Ammonius, heitti prefektiä kivellä päähän niin, että veri virtasi.

Oresteksen määräyksestä Ammonius otettiin kiinni ja kidutettiin kuoliaaksi. Kyrillos julisti Ammoniuksen marttyyriksi ja antoi hänelle lisänimen ”Ihana”. Muut kristityt kuitenkin häpesivät arkkipiispan tekosia niin, että Ammoniukselta otettiin lopulta tittelit pois.

Kyrilloksen oli pakko tunnustaa, että Orestes oli liian vaikutusvaltainen, jotta hänet voisi kukistaa suoran toiminnan avulla. Sen sijaan prefektin ystävä Hypatia oli haavoittuvampi. Hän oli nainen, pakana ja lisäksi tieteilijä, mikä monien silmissä oli epäilyttävää. Kyrillos alkoi levittää huhuja, joiden mukaan Hypatia oli noita, joka heikensi Oresteksen kristillistä uskoa ja levitti epäsopua prefektin ja arkkipiispan välille. Ihmisiä ei ollut vaikeaa käännyttää Hypatiaa vastaan, sillä hän ei ollut pidetty hahmo. Hypatia oppilaineen ei koskaan ollut välittänyt tavallisten ihmisten oloista. 

Väkijoukko raahaa Hypatiaa Aleksandrian kaduilla ennen murhaa. Kuvitus vuodelta 1866. 

© Illustration fra 1866.

Väkijoukko murhasi Hypatian

Maaliskuussa 415 ryhmä fanaattisia kristittyjä hyökkäsi Hypatian kimppuun hänen matkatessaan vaunuissaan kaupungin halki. Hyökkääjät kuuluivat luultavasti Kyrilloksen yksityisiin joukkoihin. Heitä johti pappi Petros.

Erään lähteen mukaan Hypatia raahattiin kirkkoon, jossa hänet hakattiin kuoliaaksi saviruukuilla. Toisen version mukaan häntä raahattiin pitkin katuja, kunnes hän kuoli tai sitten hänet poltettiin. Hypatian murha oli kuolinisku myös Aleksandrian tiedepiireille, ja hänen kuolemaansa on pidetty synkän ja fanaattisen aikakauden alun symbolina.

Kyrillokselle murha oli voitto. Keisarille hän esitti Hypatian pakanallisena noitana. Orestes pakotettiin lähtemään Aleksandriasta. Seuraavat prefektit eivät uskaltaneet uhmata arkkipiispan valtaa. Kyrillos Aleksandrialainen on sekä ortodoksisen että katolisen kirkon pyhimys, mutta hänen asemansa on myös kyseenalaistettu.

Ehkä sinua kiinnostaa...