© Sjöberg bild / Getty / IBL

8 kadonnutta ammattia

Monet esiteollisen ajan ammatit ovat kadonneet, kiitos teknisen kehityksen ja lakien kiristymisen. Muutosten koko ajan nopeutuessa yhä harvemmat toimivat ammateissa, jotka työllistivät suuria joukkoja vielä 1900-luvun ensimmäisinä vuosina.

torstai 25. tammikuuta 2018 teksti Sara Hjalmarsson

1900-luvun alusta lähtien englantilaiset maitomiehet toimittivat maitoa hevos-
tai käsikärryllä. 

© Popperfoto/Getty

1. Maitomies – katosi kylmälaitteiden myötä

Maidosta tuli luoteisessa Euroopassa suosittu ruokajuoma 1800-luvun alussa samaan aikaan, kun tarve äidinmaitoa korvaavalle tuotteelle kasvoi. Koska yhä useammat muuttivat kaupunkeihin, oli kätevää, että maitomies toimitti juomat ja muut maitotuotteet kotitalouksille. Maitoa kuljetettiin hevosvaunuilla metallisissa hinkeissä. Omat vaikeutensa kuljetuksiin toi maidon nopea pilaantuminen lämpimässä. Vähitellen metalliastiat vaihtuivat monin paikoin lasisiin ja hevoskärryt kuorma-autoihin. Kun kaupat saivat kylmälaitteet 1950-luvulla, ne alkoivat myydä maitotuotteita, ja maitomiehet jäivät vaille työtä. 

Teloitus Maastrichtissa 1600-luvulla.

2. Pyöveli – jäi työttömäksi rangaistuksen poistuttua

Kuolemaantuomitut saivat Pohjolassa keskiajalla valita teloituksen ja pyövelin ammatin väliltä. Rekrytointitapa kiellettiin valistuksen ajalla. Sana "pyöveli" tulee varhaisruotsin sanasta böfvel. Nykyruotsissa sana on bödel. Samasta sanasta on suomeen johdettu myös paholaista merkitsevä "peeveli".

Mestausten lisäksi pyövelin tehtäviin kuuluivat monin paikoin kidutus, kuolleiden eläimien kerääminen kaduilta ja itsemurhaajien hautaus. Joskus pyövelillä oli apulainen, joka auttoi häntä ja esimerkiksi rakensi teloituspaikan ja keräsi teloitettujen ruumiit.

Ammatti on usein kulkenut suvussa. Ranskalaisessa Sansonin suvussa oli kuusi pyöveliä vuosien 1688 ja 1847 välillä. Kuolemanrangaistus lakkasi useimmissa maissa, kun toisen maailmansodan sotarikolliset oli teloitettu. Pohjoismaiden viimeinen teloitus tapahtui Tanskassa vuonna 1950. Valko-Venäjä on ainoa Euroopan maa, jossa kuolemanrangaistus on käytössä. Lisäksi se on yhä voimassa muun muassa Yhdysvalloissa ja monissa Aasian ja Lähi-idän maissa. 

Pitkävartinen uittokeksi oli tukkijätkän työkalu, jota käytettiin runkojen siirtelyyn. 

© Keystone/Getty

3. Uittomies – viimeisenä töissä Norjassa

Klassisessa mielikuvassa komea tukkijätkä osoittaa rohkeutensa laskemalla tukilla koskessa ja viettää vapaa-aikansa juoden, pelaten korttia ja tapellen. Todellisuudessa puutavaran uitto virtaavassa vedessä oli sekä rasittavaa että huonosti palkattua. Riettaalle elämälle ei ollut juuri aikaa, vaikka monet löysivätkin jokivarsien taloista itselleen morsiamen. Rohkeutta toki tarvittiin, sillä liukkailla rungoilla liikkuminen oli vaarallista. Toinen riskitilanne oli, kun tukit muodostivat suman virtaan ja se piti purkaa räjäyttämällä, jotta uitto voisi jatkua.

Uitto kehitettiin Euroopassa keskiajalla. Suuremmassa mittakaavassa sitä alettiin käyttää 1700-luvulla sahojen määrän kasvaessa. Työ periytyi usein isältä pojalle, mutta jätkien joukossa oli myös monia, jotka kulkivat paikkakunnalta toiselle työtä etsien.

1960-luvulta lähtien puutavara kuljetettiin pääasiassa junilla tai rekoilla. Kanadassa ja Yhdysvalloissa ympäristölakien muutokset lopettivat uitot, koska niiden oli havaittu aiheuttavan haittaa vesistöille, erityisesti kaloille ja mikro-organismeille. Norjassa tukkeja uitettiin vielä 2000-luvun alussa. 

Suurkaupunkien vaihteet olivat suuria työpaikkoja. 

© Sjöberg bild

4. Puhelinkeskuksen hoitaja

Tuhannet naiset työskentelivät 1800-luvulta lähtien kotoaan käsin puheluiden yhdistäjinä. Aluksi he yhdistivät vain muutaman lähialueella asuvan tilaajan puheluita. Siten vaihteessa työskennellyt tunsi usein sekä soittajan että puhelun vastaanottajan. Joskus vaihteen hoitaja kuuli puhelun ja päätti jopa puheenaiheen.

Kaupungeissa puhelinkeskuksessa työskennelleiden työympäristö oli erilainen. Puhelinkeskusten tilat olivat suuria ja katot korkealla. Puheluiden välittäjien tuolit olivat seinänvierustoilla välitystaulujen edessä. Tauluissa oli johtoja, kytkimiä ja valoja riveissä. Työtä valvoi yleensä vanhempi nainen. Vaihteissa työskenteli naisia, koska työstä maksettava palkka oli pieni. Suomessa puhelinkeskuksen hoitajia kutsuttiin "sentraalisantroiksi".

Kun yhä useammalla oli puhelin, puheluiden välittäminen manuaalisesti kävi vaikeaksi. Ensimmäinen automaattinen puhelinasema otettiin käyttöön Yhdysvalloissa vuonna 1892, mutta puhelinkeskuksen hoitajan ammatti hävisi Pohjolasta vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla. 

Mary Smith ampui herneitä ikkunoihin herättääkseen työläiset töihin. 

© Topphoto/TT

5. Herättäjä – teki tietä herätyskellolle

Kun ihmiset alkoivat teollistumisen myötä työskennellä tehtaissa, tuli olennaiseksi työskennellä tietty aika sen sijaan, että olisi hoitanut tietyt tehtävät. Isossa-Britanniassa ja Irlannissa tehtaat palkkasivat 1800-luvulla erityisiä herättäjiä, jotka muutaman pennin viikkopalkkaa vastaan kiersivät herättämässä työntekijät töihin. He koputtelivat kepeillä oviin tai ikkunoihin. Joskus he hakkasivat rihvelitaulua, jolle asiakas oli kirjoittanut herätysaikansa.

Joskus herättäjät koputtivat korkeammalla oleviin ikkunoihin pitkävartisella työkalulla, jota tavallisesti käytettiin kaasuvalojen sammuttamiseen. Pääosin herättäjät olivat miehiä, mutta joukossa oli myös naisia. Brittiläinen Mary Smith tuli tunnetuksi omalaatuisesta herätysmetodistaan – hän ampui ikkunoihin herneitä puhallusputkellaan.

Herätyskelloista tuli 1920-luvulla niin luotettavia ja halpoja, että ammattia ei enää tarvittu. 

Rotanpyytäjä vapauttaa frettinsä New Yorkissa. 

© Library of congress

6. Rotanpyytäjä

Rotanpyydystäjiä oli suurimmassa osassa Euroopan kaupunkeja jo keskiajalla. Heidän työnsä oli tärkeää, sillä se vähensi sairauksien leviämistä ja esti rottia syömästä ihmisten ruokia. Rotat purivat usein pyydystäjiään, jotka saivat eläimiltä infektioita. Kerrotaan, että osa rotanpyydystäjistä kasvatti rottia luodakseen itselleen lisää töitä. Apunaan pyyntimiehillä oli ansoja, pieniä koiria tai frettejä.

Ike Matthews kirjoitti 1890-luvulla kirjan 25 vuodestaan rotanpyydystäjänä. Siinä hän kertoo, kuinka hän ryömi lattiaa pitkin kynttilät molemmissa käsissään. Hänellä oli mukanaan koulutettu frettinsä. Kun hän näki fretin upottavan hampaansa muutaman metrin päässä olleeseen rottaan, hän oletti, että hänen tehtävänsä oli suoritettu. Kolmen viikon kuluttua hän joutui kuitenkin palaamaan, sillä talon omistaja valitti hänelle rotan raadon hajusta. Fretti oli ilmeisesti jättänyt uhrin jälkeensä.

Nykyään rottia tapetaan mekaanisilla ja sähköisillä ansoilla, joita asettavat tuholaistorjuntaan erikoistuneet yritykset. 

Työpaikkalukijat lukivat lehtiä ja romaaneja. 

7. Työpaikkalukijat olivat liian radikaaleja

Sikarinvalmistus oli 1800-luvun puolivälissä käsityötä. Jotkin maailman tunnetuimmista sikarimerkeistä tulevat Kuubasta, jossa työntekijöillä oli tapana palkata joku lukemaan heille ääneen, jotta työ ei olisi niin tylsää. Työpaikkalukijat lukivat päivälehtiä, aikakauslehtiä ja romaaneja. Siten sikarintekijät Kuuban tehtaissa saivat niin poliittista kuin kirjallistakin sivistystä.

Charles Dickens, Émile Zola, Karl Marx ja Mark Twain tulivat tunnetuiksi monissa köyhissä perheissä, joista monissa kukaan ei osannut lukea tai kirjoittaa. Usein luettiin myös ammattiliittojen kustantamia vasemmistojulkaisuja tai työntekijöiden kannanottoja.

Monet sikarityöläiset muuttivat Yhdysvaltoihin ja veivät perinteen mukanaan. Siten myös New Yorkin ja Floridan tupakkatehtaissa nähtiin lukijoita. He olivat hyvin koulutettuja ja puhuivat usein useampaa kuin kahta kieltä. Koska tehdastyöläisen työ oli raskasta ja palkka huono, alkoi tyytymättömyys nousta.

Työntekijöiden halu protesteihin kasvoi, kun lehdistä luettiin lakoista ja mielenosoituksista. Vuonna 1931 sikarityöläiset Tampassa Floridassa perustivat kommunistisen työväenyhdistyksen. Kun he juhlistivat Venäjän vallankumouksen vuosipäivää mielenosoituksella, kansalliskaarti hyökkäsi heidän kimppuunsa. Hyökkäys oli osittain Ku Klux Klanin organisoima. Joitakin sikarityöläisiä pidätettiin muttei yhtään hyökkääjää. Työnantajat syyttivät välikohtauksesta lukijoita ja erottivat heidät. Työläiset menivät useita viikkoja kestäneeseen lakkoon, mutta lukijat eivät enää palanneet sikaritehtaisiin. Sen sijaan työläiset saivat kuunnella radiota.  

Keskiaikainen maistaja maistaa viiniä. 

© Getty

8. Maistaja riskeerasi elämänsä

Maistaja oli luottamustehtävä kuninkaiden, aatelisten ja muiden suurmiesten hoveissa. Hänen tehtäviinsä kuului maistaa ruokaa ja juomaa, jotta kukaan ei pääsisi
myrkyttämään hänen päämiestään. Tehtävä tunnettiin jo antiikin aikana Roomassa, Mesopotamiassa, Egyptissä ja Iranissa. Lisäksi ammatti mainitaan Raamatussa, kun Persian kuningas Artakserkses antaa maistajalleen Nehemialle luvan palata Jerusalemiin ja hallita sitä maaherrana.

Salaliittojen ja juonittelun pelon vuoksi hallitsijalla piti olla täydellinen luottamus maistajaansa. Koska maistajalla oli läheinen suhde esimieheensä, hänellä oli usein vaikutusvaltaa ja hyvä palkka.

Kreikkalaisessa mytologiassa nuoruuden jumalatar Hebe oli Olympoksella asuvien jumalten maistaja. Myös Adolf Hitlerillä oli maistaja. 

Ehkä sinua kiinnostaa...